sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Jouluiset kirsikkakakkupalat



Tällaisesta pellillä tehtävästä kahvikakusta saa tehtyä jouluksi, tai vaikkapa pikkujouluihin kivan pienen makean. Kakku kostutetaan rommiliemellä ja annetaan tekeytyä vähintääkin seuraavaan päivään.
Kakkupalat voi koristella vaikkapa vaniljakermalla, erilaisilla hedelmillä, tai vaikkapa marjoilla. Nämä ovat helppo ja nopeatekoisiakin ja maistuvat huippuhyviltä! 😋 Itse tein nämä ihan vain kahvipöytään sunnuntaiherkuksi.

3 dl fariinisokeria
5kananmunaa 
300g sulatettua voita
1,5 dl kermaa
6dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
3tl kanelia
3tl leivinjauhetta
2,5dl säilykekirsikoita
100g sukaatteja

Kostutusliemi: 
2,5dl vettä
1dl sokeria
1pll (30ml) rommiaromia

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (25min.) ja yhdistä sitten kuivat aineet keskenään. 

2. Lisää joukkoon kerma, 1/3 jauhoista ja sekoita. Lisää sitten sukaatit, kirsikat ja loput jauhot, sekä voisula. Sekoittele varovasti ja kaada taikina sen jälkeen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (n.30x40cm). Tasoita pinta täysin tasaiseksi.

3. Paista 175 asteessa n.35-40 min, tai kunnes kakku on kypsä. Kiehauta kostutusliemen vesi ja sokeri sillä aikaa keskenään ja mausta se sitten rommiaromilla.

4. Anna kakun jäähtyä, kostuta kakku rommiliemellä ja anna tekeytyä ainakin seuraavaan päivään jääkaapissa.

Vaniljakerma:
1rs mascarponea
1 vaniljatangon siemenet
2,5dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan

1. Vatkaa kerma ja mascarpone keskenään vaahdoksi. Mausta vaniljatangon siemenillä, sekä tomusokerilla. Pursota kakkupalojen pinnalle.

2 kommenttia:

  1. Nam kun näyttävät niin herkullisilta:) Mukavaa alkavaa viikkoa ja marraskuun loppua♥

    VastaaPoista