keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jouluinen kirsikka-suklaakakku


Kyllä. Joulujuttuja testissä. Tämä kakku on aivan ihastuttava vaikkapa viemisenä kukan asemasta. Toki tämä maistuu itsellekin kahvin, tai glögin kanssa. Fariinisokeri antaa oman, täyteläisen makunsa kakkuun. Parhaimmillaan tämä kaveri on muutaman päivän päästä! Kokeile vaikka! :)

200 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaa
100 g tummaa suklaata
2 dl kirsikoita (käytin säilyke ja coctail- kirsikoita)

Koristeluun: 
Sulatettua tummaa suklaata
kirsikoita
hiutale-koristeita (Dr. Oetker)
kookoslastuja 

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi.Vatkaa sitten sekaan huoneenlämpöiset munat yksitellen.

2. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe sekaisin keskenään. Rouhi suklaa ja kirsikat hienoksi ja sekoita ne jauhoseokseen.

3. Yhdistä jauho,- ja voi-sokeriseokset keskenään. Kippaa sekaan myös kerma ja sekoittele varoen. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja pistä paistumaan 175 asteeseen n. 50- 60 minuutiksi.

4. Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja koristele suklaasulalla ja jouluisilla koristeilla. Kakku on parhaimmillaan parin päivän päästä.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Sämpyläboston nokkosella ja fetalla


Tiesittekös, että nykyään viljellään myös nokkosta ruukuissa? :) No, en minäkään, mutta leivontabloggaja-illasta saamassani lahjakassissa oli myös tällainen kummajainen. Nokkosessahan on ihan mielettömästi rautaa, C-vitamiinia ja kalsiumia ja se on lisäksi tosi monikäyttöinenkin.

Itse tein sämpylätaikinasta bostonin ja maustoin nokkosella ja fetalla. Tätä herkkua voi syödä hyvillä mielin, palan jos toisenkin...

5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
n. 6-7 dl vehnäjauhoja
n.2 dl sämpyläjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä 

1 pkt Fetajuustoa (classic)
1 ruukku nokkosta


1. Ryöppää nokkosia hetki paistinpannulla pienessä vesitilkassa. Anna jäähtyä.

2. Laita taikinakulohoon kuivahiiva, sekä lämmin (42ast.) vesi. Lisää suola, sokeri ja lopuksi jauhot vähitellen. Lisää viimeiseksi öljy ja anna vaivaa taikina kunnolla.

3. Kohota taikinaa n. puoli tuntia liinan alla ja kauli sitten levyksi. Murenna päälle feta ja ripoittele nokkoset. Kääri rullaksi. 

4. Leikkaa rullasta n. 4 cm:n siivuja ja aseta ne voidellun vuoan pohjalle lappeelleen, melko väljästi. Anna lopuksi kohota vielä hetki liinan alla.

5. Paista 200 asteessa n. 40 min.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Karpalojuustokakku


Nyt tuli loihdittua pikapikaa vieraille juustokakkua kahvipöytään. Tämä sopisi maultaan paremmin kuin hyvin jouluksi kahvipöytään, taikka jälkiruoaksi. Tästä tuli aivan mahdottoman raikkaan makuinen...ja jouluisen näköinenkin hieman vahingossa :) Omaan suuhuni tämä kakku oli yksi parhaista juustokakuista.

Ps. Olethan huomannut, että Kakkuviikari löytyy myös Facebookista? Tykkäämällä saat uusimmat päivitykseni uutisvirtaasi :)

Pohja:
12 kpl Bastogne-keksejä
60 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa 
2 prk Kidius Toffee-vanukasta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
220 g karpaloita (jätä muutama koristeluun)
6 liivatetta
tilkka vettä

Koristeluun esim.
kermavaahtoa
suklaavohveleita
murskattuja karkkikeppejä
karpaloita
sokerihelmiä

1. Hienonna keksit murusiksi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm) pohjalle tiiviisti.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vanukkaat, tuorejuusto, sokerit, sekä karpalot. Sekoita tasaiseksi massaksi.

3. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Lisää liivateseos täytteeseen ohuena nauhana, samalla hyvin vatkaten.

4. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa. Koristele haluamallasi tavalla.

torstai 19. marraskuuta 2015

Jouluinen luumu-kanelikakku


Viime viikonloppuna minut oli kutsuttu mukaan Lauttasaareen, ensimmäiseen leivontabloggaajailtaan, josta saimme mukaan aivan mahtavat giftbagit ( Oli muuten mahtavaa treffata teitä kaikkia!). Sieltä löytyi mm. Valion ihanaa luumu-kanelirahkaa, josta sitten päätin tehdä hyydykekakun. 

Vastaavanlainen ohje löytyykin jo Valion sivuilta, mutta itse "terästin" ohjetta vielä luumumarmeladilla ja kanelilla. Lopputuloksena tämä järjetön herkku!

Pohja: 150g piparkakkuja (Annas)
70g voita

Täyte:
2 prk Valion luumu-kanelirahkaa
2,5 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
1 dl luumumarmeladia
1 tl kanelia
5 liivatetta
tilkka appelsiinimehua/ vettä

Koristeluun esim.:
kermavaahtoa
pipareita
sokerimassa-hiutaleita
suklaapisaroita
hopeakuulia
tähtianista

1. Murenna piparit hienoksi ja lisää murut sitten voisulaan. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun vuoan irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka, sokerit ja luumumarmeladi, sekä kaneli.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä tai mehua. Lisää kiehuvaan nesteeseen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon, samalla varovasti sekoittaen.

4. Kaada täyte piparimurun päälle ja tasoita. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti, mieluiten yön yli. Irroita kakku sitten vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

torstai 12. marraskuuta 2015

Kinkkunyytit



Taas vähän erilaista iltapalaa. Nämä ovat nopeita, mutta silti maukkaita pikkusuolaisia, jotka voi täyttää eri variaatioilla ja maustaa mielensä mukaan. Tällä kertaa tein yksinkertaisesti vain kinkulla ja juustolla. Näytti uppoavan meidän väelle ainakin :)

1 pkt (5 kpl) voitaikinalevyjä

1/2 ps kinkkukuutioita
0,5 dl kermaa
1/2 ps juustoraastetta
kananmuna
mustapippuria

kananmuna voiteluun

1. Sulata voitaikinalevyt ja puolita ne. Asettele voidellun muffinssivuoan koloihin kevyesti painaen. Voitele sitten kananmunalla.

2. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja jaa täyte tasaisesti kuppeihin.

3. Paista 200 asteessa n. 15-20min., tai kunnes ovat kauniin ruskeita.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Piparijäädyke


Törmäsin viikonloppuna jossakin blogissa piparijäädykkeeseen, joten pitihän sitä sitten tehdä itselleenkin... Tämä nimittäin on ihan järjettömän hyvää....kupinkin voisi nuolla puhtaaksi,- jos vain kehtaisi!!  Tätä voisi tarjota hyvin pikkujoulujen jälkiruokana...tai sitten vain yksinkertaisesti ahmia koko kakun itse :D Jäädykehän on siitä kiva, että sen voi tehdä pakastimeen jo vaikkapa viikkoja ennen tarjoilua...

1 prk Flora vanillaa (vaahtoutuva vaniljakastike)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
5 ohutta piparia (esim. Annas) 
150 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria

1. Vatkaa vaniljakastike ja lisää siihen sokerit, sekä rouhitut piparkakut. Rouhi sitten valkosuklaa ja lisää massaan.

2. Öljyä jäädykevuoka kevyesti esim. talouspaperilla (tai suihkauta vuokasprayta) ja kaada massa vuokaan. Peitä kelmulla ja anna jäätyä vähintään vuorokausi.

3. Anna sulaa huoneenlämmössä hetki ennen kuin kumoat jäädykkeen. Koristele esim. pipareilla, kermavaahdolla ja kahvipapu-karamelleilla :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tropical-juustokakku


Tämän kakun myötä haluan toivottaa hyvää isänpäivää, kaikille Iseille! <3

Tätä kakkua on kehuttu niin paljon, että pakkohan tätä oli itsekin kokeilla. Tämä oli siis täytekakun kaverina poitsun synttäreillä.

Hyvää tämä olikin ja sai kehuja kyllä. Alkuperäinen ohje siis täältä. Itse tein täsmälleen ohjeen mukaan muuten, mutta kiilteen tein kaksinkertaisena, jotta sain siitä paksumman. Yksinkertainenkin olisi riittänyt kyllä vallan mainiosti. 

Tätä kakkua oli ihana koristella, kun oli niin värikäs pinta, niin koristeet näyttivät huippukauniilta....


Pohja:
200g vaniljatäytteisiä kaurakeksejä
50g voita
ripaus suolaa

Täyte:

1.5 kpl limen mehu
1 kpl sitruunan mehu
1 kpl appelsiinin mehu (keskikokoinen)
1dl kidesokeria
1rkl mangososetta
200g Mascaponea
125g appelsiinituorejuustoa
125g sitruunatuorejuustoa
6dl vispikermaa
0.5dl tomusokeria
8 kpl liivatetta

Kiilteeseen:

2 liivatetta
0.5 kpl limen mehu
0.5 kpl sitruunan mehu
0.5 kpl appelsiinin mehu
2rkl sokeria
2rkl mangososetta




Koristeluun esim.:

sitruunaa, limeä, vaniljatäytekeksejä, marjoja
 
-Voitele kakkurengas vuokasprayllä ja tomusokeroi se. Näin rengas irtoaa nätisti ilman reunakalvoja ja reunasta tulee siisti ja sileä. Jos et omista kakkurengasta, irtopohjavuoan pelkkä rengas ajaa saman asian.
-Murskaa keksit ja sekoita niihin sula voi ja suola. Taputtele renkaaseen kakkupahvin päälle.

-Kuumenna kattilassa juustokakkumassaan tulevat mehut, mangosose ja kidesokeri. (ei kiehuvaksi mutta sen verran että liivate sulaa siihen). Lisää siihen liotetut (5-7 min) liivatteet.
-Jäähdytä vesihauteessa kunnes se ei tunnu sormeen enää lämpöiseltä.
-Vaahdota kerma yhdessä juustojen ja tomusokerin kanssa vaahdoksi.
-Lisää vaahtoon mehu-liivateseos ohuena nauhana.
-Kaada renkaaseen pohjan päälle mahdollisimman tasaisesti. Tärisytä rengasta eri suuntiin siten että massa vajoaa tasaiseksi ja mahdolliset kolokohdat täyttyvät.
-Laita kylmään jähmettymään. Voit myös pakastaa kakun hyytymisen nopeuttamiseksi.

-Laita kiilteen liivatteet likoamaan.
-Kuumenna kiilteeseen tulevat mehut, sose sekä sokeri. Nestettä on nyt n. 1.5dl. (Jos paljon enemmän, lisää yksi tai vaikka puolikas liivate.)
-Liuota seokseen liivate ja anna sen jäähtyä hetki.
-Lusikoi jähmettyneen kakun pinnalle, jähmetä kylmässä.
-Koristele ja tarjoile



lauantai 7. marraskuuta 2015

Timppa/ Late-lammas kakku


Nuorempi pojistamme täytti eilen 3-vuotta ja keksi jostain haluta Timppa/ Late-lammas kakun. Noh, äiti tietenkin toteutti toiveen. Tein sisälle Charlotte russen kaakaokääretortulla ja täytteeksi poika halusi mansikkamoussea :) Päälle tuli valkosuklaa-kermaa ja "turkiksi" valkoisia vaahtokarkkeja. Naama ja sorkat mustaa sokerimassaa. 

Suklaakääretorttu pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta


Sisälle kääretorttuun:
2 dl vispikermaa
100 g tummaa suklaata sulatettuna 

Mansikkamousse:
2 dl vispikermaa
1 prk Valion mansikkarahkaa
4-5 dl mansikoita
1 tl sokeria
sokeria maun mukaan
4 liivatetta

Pinnalle:
2 dl vispikermaa
50 g sulatettua valkosuklaata

Koristeluun:
valkoisia vaahtokarkkeja
mustaa ja valkoista sokerimassaa  
   
1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vähitellen, samalla varovasti sekoittaen. Kaada taikina lopuksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 6min.
Kaada paistunut pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irroita alla ollut paperi. Anna jäähtyä.

2. Sulata suklaa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma ja sekoita suklaasula siihen. Levitä kääretortun pinnalle ja kääri rullaksi. Laita moussen teon ajaksi jääkaappiin.

3. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma ja lisää rahka, mansikat ja sokerit.
Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää mousseen puristellut, liotetut liivatteet ohuena nauhana, samalla sekoittaen.  

4. Leikkaa kääretorttu viipaleiksi. Vuoraa puolipyöreä kulho kelmulla ja asettele kulhon pohjalta, ylös asti kääretorttu viipaleita, niin, että ne ovat tiiviisti yhdessä.

5.  Kaada mousse kulhoon ja peitä kelmulla. Anna hyytyä yön yli.

6. Kippaa charlotta tarjoilualustalle. Vatkaa kerma ja lisää jäähtynyt, sulatettu valkosuklaa. Kuorruta kakku kermalla. Laita jääkaappiin hetkeksi.

7. Muotoile naama ja sorkat sokerimassasta  ja asettele ne sitten kakun pinnalle. Lopuksi painele halkaistut vaahtokarkit kakun pinnalle tiiviisti vierekkäin.

torstai 5. marraskuuta 2015

Poropiirakka



Tänään halusin testata piirakkaa porosta iltapalaksi. Tein pohjan eräällä vanhalla ohjeella, josta tulee erittäin mehevä, sillä taikinaan tulee raejuustoa. Ja koska poro on suolaista, täytteeseen laitoin "pehmennykseksi" smetanaa.

Täytteestä halusin muutoin oikein värikkään, joten laitoin keltaista, punaista ja vihreää paprikaa väriksi. Lopuksi vielä pinnalle reippaasti ruohosipulia. Tästä piirakasta tuli huippuhyvää! Kosteaa ja maukasta...


Pohja: 
100g voita
2,5dl sämpylä/hiivaleipäjauhoja 
1tl leivinjauhetta 
2-3rkl vettä
1prk raejuustoa

Täyte:
150 g kylmäsavupororouhetta
1 rs Creme bonjour valkosipulituorejuustoa
1 dl kermaa 
1 prk smetanaa
1,5 dl juustoraastetta
2 kananmunaa
yht. 1,5 paprikaa (eri värisiä) 
1 nippu ruohosipulia

 
 1.Sekoita huoneenlämpöinen voi, jauhot, vesi ja raejuusto sekaisin. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle jauhotetuin sormin.
 
2. Sekoita tuorejuusto, kananmunat ja juustoraaste keskenään. Kaada seos pohjan päälle.
 
3. Ripoittele pinnalle ensin pororouhe, sitten pieneksi kuutioidut paprikat ja silppua lopuksi päälle ruohosipuli. Paista 175-200 asteessa n. 45 min.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Donitsit kanelisokerilla



 Tulipa mieleeni, että onko isänpäivänä pakko tehdä aina kakku, vai voisiko lasten kanssa yhdessä tehdä jotakin nopeaa, joka valmistuisi kuitenkin aamupalalle. Ja joka tietenkin tarjoillaan vuoteeseen :)

Noh...siitäpä tulikin mieleen nämä donitsit, jotka ovat aivan järjettömän maukkaita, mutta ennen kaikkea nopeita. Tein itse tänään koe-erän, johon meni kaikkineen, alusta loppuun 13,5 minuuttia ( niin, että aloittaessa suurinpiirtein kaikki välineet ovat esillä). Tämä ohje on huippu toteuttaa yhdessä lasten kanssa sunnuntaina!

12 kpl normaalikokoisella donitsipellillä

Aineet:
0.5 dl öljyä
1.25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa


(70g voita sulatettuna)

Pinnalle:

kaneli-sokeria

1. Sekoita öljy, piimä, muna ja sokeri kulhossa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää nesteiden joukkoon.
 Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.

2.Öljyä donitsipelti kevyesti. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa koloihin reilu puoleenväliin asti.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 6-7 min. Seuraa donitseja, äläkä kypsennä niitä liikaa.

4. Kaada donitsien päälle sulatettua voita ja kippaa sitten esim. leikkulaudalle. Pyörittele lämpöisenä kaneli-sokerissa ja tarjoile vielä hieman lämpöisinä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Minttusuklainen kääretorttu



Tuli mieleen hassu ajatus, saada kääretorttuun hieman purutuntumaa jostakin. Noh, rouhinkin täytteeseen minttusuklaisia Fanipaloja. Sisälle tuli myös rahkaa, joten palojen rakenne toki pehmeni, mutta täytteestä tuli todella hyvänmakuinen ja varsin minttuinenkin...

Suklaakääretorttu pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk Vaniljarahkaa
1,5 dl vispikermaa
12-15 kpl mintunmakuisia Fanipaloja
vaniljasokeria
2 liivatetta
tilkka minttuviinaa, tai vettä

 1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vähitellen, samalla varovasti sekoittaen. Kaada taikina lopuksi leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa n. 6min.
Kaada paistunut pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irroita alla ollut paperi. Anna jäähtyä.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka ja vaniljasokeri, sekä rouhitut fanipalat. Kuumenna tilkka minttuviinaa, tai vettä kiehuvaksi ja liota siihen liotetut, puristellut liivatteet. Sekoita liivate massan joukkoon ohuena nauhana, samalla sekoittaen.

 3. Levitä täyte pohjan päälle ja rullaa leivinpaperia apuna käyttäen rullaksi. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi tunniksi.

4. Koristele kermavaahdolla, suklaalla ja marjoilla esim.