maanantai 31. joulukuuta 2018

Minttukrokantti-juustokakku


Tein eilisille vieraillemme kahvipöytään myös minttukrokantti-juustokakun, johon reunoille laitoin suklaasta valuman (joka muuten meinasi liukua pois, koska olin suihkauttanut vuokaan vuokasprayta) ja pursotin reunalle vielä suklaista kermaa. Kakku oli todella moussemainen ja pehmoinen 😋

Haluan toivottaa Sinulle oikein hyvää ja onnellista uutta vuottta 2019, sekä kiittää tästä kuluneesta vuodesta ja siitä, että olet käynyt blogiani seurailemassa 💓

Pohja:
175g Digestivejä
60g voita

Täyte:
300g Marabou minttukrokanttisuklaata
8dl vispikermaa
275g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
3rkl sokeria
8 liivatetta 
tilkka vettä, tai minttuviinaa

 Valuma:
100g tummaa suklaata
1dl kermaa

Suklaakerma:
1dl kermaa
3rkl kaakaota
3rkl sokeria

1. Hienonna pohjan keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm, korkea)  pohjalle. Suihkauta vuoan reunalle keveysti vuokasprayta.

2. Sulata suklaa vesihauteessa. Laita sitten liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma kevyesti vaahdoksi. Sekoita suklaasula ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi massaksi ja yhdistä kerma ja suklaa-tuorejuustoseos. Mausta sokereilla.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä, tai minttuviinaa ja lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana massan joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada valmis mousse keksipohjan päälle vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli.

5. Kuumenna valuman kerma kattilassa. Lisää tumma suklaa ja anna seistä hetki. Irroita kakku vuoasta. Sekoita ganache ja valuta lusikan/pursotuspussin avulla kakun reunoille. Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa, kun vatkaat suklaakerman reunoille. Pursota kerma kakun reunoille ja koristele haluamallasi tavalla.

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Suolainen Boston


Otimme jo varaslähdön uuden vuoden juhlintaan. Tein meille ja vieraillemme suolaista Boston-kakkua, johon laitoin hieman italialaistyyppiset täytteet. Tätä on kiva tarjota hieman lämpimänä kahvipöydässä, mutta sopii todella hyvin myös vaikkapa lounaaksi raikkaan salaatin kaverina! 

(2kpl)

Taikina:
3dl vettä
2tl suolaa
30g hiivaa
7dl vehnäjauhoja
4rkl oliiviöljyä

Täyte:
vihreää pestoa
200g salamirouhetta/ salamisuikaletta 
250g kuutioitua mozzarellaa
1 punainen paprika
tuoretta basilikaa
(oljyä ja sormisuolaa)

1. Sekoita taikinan kuivat ainekset yleiskoneen kulhossa keskenään sekaisin. Lisää lämmin vesi ja öljy. Vaivaa taikinaa n. 10 minuuttia, kunnes taikinasta muodostuu kimmoisa pallo. Kohota liinan alla tunnin verran.

2. Kaulitse taikinasta n. 25x50 cm levy. Levitä pestoa koko levylle tasainen, ohut kerros. Ripoittele peston päälle kuutioitua paprikaa, salamirouhetta, kuutioita mozzarellaa ja lopuksi nypittyä, tuoretta basilikaa. Kääri rullalle, kuin kääretorttu. 

3. Leikkaa rullasta n.2,5cm:n paksuisia paloja ja asettele niitä voideltuun vuokaan löyhästi, aina leikkuupinta ylöspäin. Voit halutessasi voidella pinnan oliiviöljyllä ja ripoitella vielä sormisuolaa. Salami tosin antaa bostonille kivaa suolaisuutta!

4. Paista bostonit 200 asteessa uunin keskitasolla n. 30 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.


perjantai 28. joulukuuta 2018

Paahdetut suolapähkinät


Leipominen on jäänyt joulunpyhien aikaan vähemmälle, mutta sen sijaan olen herkutellut mm. juustoilla ja itse paahtamillani suolapähkinöillä. Nämä ovat itse tehtyinä sellaista herkkua, että jaan ohjeen nyt teillekin, vaikkapa uutta vuotta ajatellen. Varokaahan vain- näihin jää koukkuun! 😍

n. 400 g erilaisia pähkinöitä oman makusi mukaan 
(esim. cashew, saksanpähinä, sekä pekaanipähkinä)

1 kananmunan valkuainen
1rkl vettä
sormisuolaa
(mausteita oman makusi mukaan esim. savupaprika, chili, valkopippuri yms.)

1. Vatkaa kulhossa valkuainen ja vesi keskenään kevyeksi vaahdoksi. Kaada joukkoon haluamasi pähkinät ja sekoita. Lisää joukkoon sormisuolaa (ja muita mausteita, jos tahdot) ja sekoita uudelleen. 

2. Kaada pähkinät pellille väljästi ja paahda niitä sitten 200 asteessa n. 7-8 minuuttia. Pähkinöitä kannattaa käännellä hieman puolessa välissä paahtoa.

3. Anna jäähtyä (jos maltat!) ja nauti esim. juustojen yms. herkkujen kaverina.

perjantai 21. joulukuuta 2018

Ranskalainen nougat


Ranskalainen nougat on suussasulava, itsetehty makeinen, jonka miellän helposti joulun aikaan. Tämä herkku kätkee sisäänsä hunajaa, kuivattuja hedelmiä, pistaasia, sekä mantelia. Ohje vaikuttaa alkuun hyvin hankalatekoiselta, mutta sitä se ei ole- vaan on suht nopea valmistaa. Itse maustoin massaa vielä hiukka appelsiininkukkavedellä, mutta sen voi jättää yhtä hyvin poiskin. Miltäs kuulostaa? 😋 Vielä ehtii hyvin jouluksi!

1. 90g valkuaista
375g sokeria
75g vettä
150g glukoosia

 2. 75g hunajaa
2 vaniljatankoa
1rkl appelsiininkukkavettä

3. 200g sulatettua valkosuklaata

4.200g kuorittuja manteleita
200g pistaasipähkinöitä

5. 600g kuivattuja hedelmiä (esim. mango,papaija,ananas)



1. Laita ensimmäisen osion valkuainen yleiskoneen kulhoon. Mittaa loput ainekset kattilaan. Mittaa toiseen kattilaan toisen osion ainekset (halkaise vaniljatangot).

2. Laita valkosuklaa sulamaan. Levitä mantelit ja pistaasipähkinät uunipellille ja paahda niitä 200 asteessa n. 5-7 minuuttia.

3. Laita ykkösosion ainekset kiehumaan ja keitä 160 asteiseksi. Kun lämpötila on noin 140 astetta, laita valkuainen vaahdottumaan. Keitä myös kakkososion ainekset ja poista sitten vaniljatangot. 

4. Kaada ykkösosion kuuma sokeriliemi valkuaisvaahdon sekaan, samalla sekoittaen. Kaada heti perään myös kakkososion liemi.

5. Vaihda yleiskoneeseen lapavatkain ja lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa. sekä paahdetut pähkinät ja mantelit. Lisää lopuksi kuivatut hedelmät ja sekoita tasaiseksi.

6. Kaada massa heti vuokaan (n. 25x25cm), jossa on vuokaspraylla suihkaistu leivinpaperi. Tasoita massa nopeasti ja anna jäähtyä. Laita pinnalle kelmu ja siirrä vuoka jääkaappiin ja anna tekeytyä seuraavaan päivään. Paloittele ja nauti!



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Kirsikkakakku


Olen hullaantunut säilykekirsikoihin, joten tein jouluksi tekeytymään kirsikkakakun. Ohjeen löysin täältä, mutta muunsin ohjeen puolitoistakertaiseksi. Tällainen kakku olisi kiva viedä lahjaksikin kauniisti sellofaniin pakattuna,- vai eikö olisikin  mukava saada tällainen ystävän tekemänä joulupöytään? 😊

300g voita
3dl sokeria
5 kananmunaa
4,5dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
3tl leivinjauhetta
2,5dl pilkottuja säilykekirsikoita (lasipurkissa, liemeen säilöttyjä) 
(sitruunan kuori raastettuna)

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi (25minuuttia).

2. Lisää kananmunat yksitellen, samalla voimakkaasti vatkaten.
3.Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitruunankuori, sekä pilkotut kirsikat ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

4. Paista 175 asteessa n. 50-60min.

5. Koristele jäähtynyt kakku haluamallasi tavalla, esim. pikeerillä, kirsikoilla ja sokerihelmillä.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Lissabon-pikkuleivät


Eräästä suomalaisesta leipomosta saa pikkuleipiä, jollaista reseptiä ei löytynyt mistään. Kehittelin samantyyppisen sitten itse. Näissä on mielestäni kiva, jouluinen maku, jonka muodostavat rusinat ja karvasmanteli. Maku ei muistuta mitään muuta pikkuleipää mielestäni, vaan nämä ovat aika erilaisia  kuin muut! Pääsin tällä reseptilläni mielestäni todella lähelle alkuperäistä!

n.30-35kpl
200g voita
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoja
1 kananmuna
1,5dl rusinoita
2-3tl karvasmanteliaromia
voiteluun:
kananmuna
hienoa sokeria
1. Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi yleiskoneella (n.25minuuttia). Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita voimakkaasti. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut jauhot, sekä rusinat. Lisää karvasmanteliaromi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

2. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin tunniksi. Kauli sitten taikina n.0,5cm:n paksuiseksi, neliönmalliseksi levyksi, jauhoitetulla alustalla. Leikkaa veitsellä n. 5x5cm:n paloja. Voitele pinta kevyesti kananmunalla ja ripoittele päälle reilusti hienoa sokeria. 
3. Irroitttele sitten palat leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa n. 10-13 minuuttia, tai kunnes pikkuleivät ovat kauniin vaaleanruskeita.



sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kinuskinen karpalokakku


Nyt on aika aloitella jouluiset leivonnaiset. Ensimmäisenä tein uudella Nordic Waren (Charlotta) vuoallani kinuskisen karpalokakun. Kakun pohja on ihan tavallinen sokerikakku, mutta tähän olisi sopinut mahtavasti myös hieman mantelijauheella tuunattu pohja!

Kakun päälle lisäsin karpalohilloa, vaniljaista mascarponekermaa, kuumaa kinuskia, sekä jäisiä karpaloita. Hirveän esteettisen näköinen kakusta ei tullut, mutta maku olikin sitten herkullinen 😍

Pohja:
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja

Pohjan päälle:
n. 1dl karpalohilloa 

Vaniljainen mascarponekerma:
2dl vispikermaa
1dl mascarponea
1 vaniljatangon siemenet
30g tomusokeria

Kinuski:
1 2/3dl kermaa
1dl fariinisokeria
10g voita
ripaus suolaa

Jäisiä karpaloita pinnalle

1. Vatkaa pohjan munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi (n.25 min.). Lisää joukkoon siivilöity jauho ja sekoita varoen tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaspraylla voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Kumoa kakku n. 5 minuutin kuluttua tasaiselle alustalle ja anna jäähtyä.

2. Laita kattilaan kiehumaan kinuskin ainekset ja keitä n. 20 minuuttia. Lisää lopuksi nokare voita ja ripaus suolaa.

3. Vatkaa kerma ja mascarpone keskenään vaahdoksi. Mausta vaahto vaniljatangon siemenillä, sekä tomusokerilla.

4. Laita karpalohilloa kakun pinnalle. Nostele vaniljainen mascarponekerma hillon päälle kevyesti. Ripoittele kerman pinnalle osa jäisistä karpaloista ja kaada hieman jäähtynyttä kinuskia reilusti päälle. Koristele kakku lopuksi jäisillä karpaloilla ja halutessasi esimerkiksi muutamalla kuusen havulla. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Chilinen poropiirakka


Tein välipalaksi tänään suolaista poropiirakkaa, jonka täytteeseen laitoin chilistä sulatejuustoa. Piirakkaan tuli muutoin hyvin simppelit ainekset ja mielestäni tästä tuli ihan järjettömän herkullista! Tämä sopisi  mainiosti myös pikkujouluherkuksi, punaviinin kanssa nautittavaksi, toki 😋 Suosittelen!

Pohja:
150 g voita
2,25 dl vehnäjauhoja
1,5 dl juustoraastetta
2 rkl kylmää vettä


Täyte:
1prk Koskenlaskija Ruoka- Chili
1prk (125g) smetanaa
1/2 purjo 
1pss (150g) pun.Emmentalraastetta
150g kylmäsavustettua pororouhetta

1. Nypi pohjan huoneenlämpöinen voi ja jauhot, sekä juustoraaste tasaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon tarvittaessa tilkka kylmää vettä. Painele taikina vuokaspraylla voidellu irtopohjaisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin sormin.

2. Sekoita koskenlaskija ja smetana keskenään ja kaada taikinan päälle vuokaan. Lisää täytteen päälle juustoraaste ja hienonnettu purjo. Ripottele pinnalle vielä pororouhe. Paista piirakka 200 asteessa n. 40-45 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Briossi mätimoussella


Itsenäisyyspäivä lähestyy ja meillä on tapana tehdä jotakin pientä suolaista sormisyötävää illaksi. Tänä vuonna ajattelin testata briossia mätimousella. Briossi on mainiota myös makeana versiona. Silloin päälle voi pursottaa vaikkapa vaniljaista mascarponekermaa, vadelmahilloa ja esimerkiksi tuoreita vadelmia. Maku muistuttaa silloin hieman parempia köyhiä ritareita 😋

Itse briossista unohdin ottaa kuvan, mutta tein sen kahteen leipävuokaan, paistoin, jäähdytin ja stanssasin pyöreitä paloja. Stanssatut briossit ruskistin nopeasti kummaltakin puolelta kuumalla, kuivalla pannulla ja annoin jäähtyä.

Briossi:
95g maitoa
20g hiivaa
40g sokeria
8kpl kananmunia 
670g vehnäjauhoja
20g suolaa
400g voita

Mätimousse:
2dl kermaa
120g smetanaa
125g mätiä (jätä reilu tl koristeluun)
1 punasipuli
hieman tuoretta tilliä
sitruunamehua
sitruunapippuria
(suolaa)

1. Laita yleiskoneen kulhoon hiiva, suola ja sokeri. Lisää joukkoon 38 asteinen maito ja sekoita. Riko joukkoon kanamunat ja sekoita munien rakenne rikki. 
Lisää joukkoon siivilöidyt jauhot ja sekoita, kunnes sitko alkaa muodostua.

2. Lisää taikinan joukkoon huoneenlämpöinen voi ja jatka vaivaamista 10 minuuttia. Kaada taikina voidultuihin leipävuokiin ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia. Kumoa ja anna jäähtyä.

3. Siivuta ja stanssaa broissista pyöreällä muotilla aihioita. Ruskista ne nopeasti kummaltakin puolelta kuivalla pannulla. Anna jäähtyä.

4. Vatkaa mätimoussen kerma ja smetana keskenään paksuhkoksi vaahdoksi. Lisää hienonnettu punasipuli, tilli ja mäti. Mausta seos mieleiseksesi ja pursota moussea briossien pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.