tiistai 31. joulukuuta 2019

Snickers-juustokakku


Tänä vuonna on vapaa-ajalla tullut leivottua hirmuisen vähän,sillä töissä olen saanut leipoa yllin kyllin. Hankaluutta tähän reseptien postaamiseen tuo myös tämä älytön pimeys
Leipomuksia on hirvittävän hankalaa kuvata ilman päivänvaloa.  Tämä vuosi muuten tuokin tullessaan uusia tuulia, sillä aloitan uudessa työssä parin viikon kuluttua,- leipomishommissa siis, edelleenkin.

Leivoin meille tämän päivän herkuksi Snickers-juustokakun ja sen myöta haluan toivottaa teille oikein hyvää uutta vuotta 2020! Tuokoon se mukanaan onnea ja iloa! 💓 Kiitos, että olet jaksanut seurailla blogiani tänäkin vuonna!

Pohja:
180g Bastogne-keksejä
65g voita
2 Snickers-patukkaa

Täyte:
6dl vispikermaa
250g Nutellaa 
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 Snickers-patukkaa
2tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
7 liivatetta
tilkka vettä

Kinuskikiille:
2dl kuohukermaa
1 2/3dl fariinisokeria
ripaus suolaa
2 liivatetta

Koristeluun esim.:
kermavaahtoa
Snickers-murua
esim. suklaakoristeita

1. Hienonna keksit ja sekoita voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos (halk.20cm) irtopohjavuoan pohjalle ja ja hieman myös reunoille. Hienonna Snickersit pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ruiskauta sitten kevyesti vuokasprayta vuoan reunoille.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma, Nutella ja tuorejuusto keskenään löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rouhittu Snickers ja mausta sokereilla. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet.  Kaada kakkumassa sitten vuokaan, keksipohjan päälle. Anna hyytyä kymässä vähintään 4 tuntia, mieluiten yön yli. 

3. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Kiehauta kattilassa kermaa ja fariinisokeria 2-3minuuttia. Lisää joukkoon sitten liotetut, puristellut liivatteet ja suola. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja kaada kiille kakun pinnalle. Anna hyytyä vielä 1-2 tuntia jääkaapissa.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Kanelimuroleivät


Näitä pikkuleipiä mummoni leipoi AINA jouluksi, kun olin lapsi. Ja aina tähtimuotilla. 

Näiden ohje löytyy perinnöksi saamassani keittokirjassa (vuodelta -48). Tuo kirja on rakkain aarteeni. Nyt voin itse jatkaa perinnettä tekemällä näitä omille lapsilleni. Nämä ovat ihan maailman parhaita pikkuleipiä. Suorastaan sulavat suuhun! Kirjoitan ohjeen alle, niin kuin se on alkuperäisessä asussaankin...

Ihanaa joulun aikaa juuri Sinulle! 🎅

250g pestyä margariinia (voita!)
1 muna
1,5tl soodaa
200g sokeria
1,5tl kanelia
375g vehnäjauhoja

Päälle: sokeria ja kanelia

Voi ja sokeri hierotaan vaahdoksi, muna ja kaneli lisätään, samoin jauhot, joihin sooda on sekoitettu. Taikina kaaviloidaan, tähden muotoisella muotilla otetaan siitä kakkuja. Niiden päälle ripotellaan sokeria ja kanelia (ennen uuniin laittoa). Paistetaan vaaleanruskeiksi (175-200 astetta)

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Pikkujoulu-leivokset


Teki mieli leipoa jotakin jouluista. Mielessäni käväisi glögikakku ja siitä tämä ajatus näistä sitten lähti. Tein glögi-juustokakun ohjeella leivoksia. Näitä voisi tehdä vaikka pikkujouluihin :)

Pohja:
150g piparkakkuja
75 gvoita

Täyte:
4 liivatelehteä 
2dl vispikermaa
1rs Philadelphia tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3 rkl appelsiininmehua

Kiille:
4 liivatelehteä 
3dl glögiä 
  • 1. Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunojen väliin. Painele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta vuoka jääkaappiin.
  • 2. Upota liivatteet runsaaseen, kylmään veteen ja anna liota vähintään 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos hieman jäähtyneenä täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
  • 3. Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä. Kiehauta tilkka glögiä kattilassa. Liuota hyvin puristetut liivatteet sekaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana lopun glögin joukkoon samalla sekoittaen. Lusikoi mehuseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. 
  • 4. Paina leivosmuotilla leivoksiksi ja koristele haluamallasi tavalla. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Jouluiset kirsikkakakkupalat



Tällaisesta pellillä tehtävästä kahvikakusta saa tehtyä jouluksi, tai vaikkapa pikkujouluihin kivan pienen makean. Kakku kostutetaan rommiliemellä ja annetaan tekeytyä vähintääkin seuraavaan päivään.
Kakkupalat voi koristella vaikkapa vaniljakermalla, erilaisilla hedelmillä, tai vaikkapa marjoilla. Nämä ovat helppo ja nopeatekoisiakin ja maistuvat huippuhyviltä! 😋 Itse tein nämä ihan vain kahvipöytään sunnuntaiherkuksi.

3 dl fariinisokeria
5kananmunaa 
300g sulatettua voita
1,5 dl kermaa
6dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
3tl kanelia
3tl leivinjauhetta
2,5dl säilykekirsikoita
100g sukaatteja

Kostutusliemi: 
2,5dl vettä
1dl sokeria
1pll (30ml) rommiaromia

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi (25min.) ja yhdistä sitten kuivat aineet keskenään. 

2. Lisää joukkoon kerma, 1/3 jauhoista ja sekoita. Lisää sitten sukaatit, kirsikat ja loput jauhot, sekä voisula. Sekoittele varovasti ja kaada taikina sen jälkeen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (n.30x40cm). Tasoita pinta täysin tasaiseksi.

3. Paista 175 asteessa n.35-40 min, tai kunnes kakku on kypsä. Kiehauta kostutusliemen vesi ja sokeri sillä aikaa keskenään ja mausta se sitten rommiaromilla.

4. Anna kakun jäähtyä, kostuta kakku rommiliemellä ja anna tekeytyä ainakin seuraavaan päivään jääkaapissa.

Vaniljakerma:
1rs mascarponea
1 vaniljatangon siemenet
2,5dl vispikermaa
tomusokeria maun mukaan

1. Vatkaa kerma ja mascarpone keskenään vaahdoksi. Mausta vaniljatangon siemenillä, sekä tomusokerilla. Pursota kakkupalojen pinnalle.

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Pistaasikeksit


Rakastan pistaasipähkinää kaikissa muodoissaan. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa niitä keksien muodossa. Ah- miten super herkullisia! Olipa hauska kokeilu, sillä makea keksi yhdistettynä hieman suolaiseen pistaasipähkinään, oli yllätyksellinen herkku! Maista vaikka! 😋
Ps. On niin pimeää kuvata näitä, että näyttävät kuvassa hieman kummallisen värisiltä- älä säikähdä 😁

(n.12kpl)

 60g voita
90g fariinisokeria
185g vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5dl maitoa
125g pussillinen pistaasipähkinöitä

1. Kuori ja hienonna pistaasipähkinät rouheaksi muruksi.

2. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon keskenään sekoitettu leivinjauhe, sekä vehnäjauho. Lisää maito, sekä pistaasipähkinät ja sekoita tasaiseksi. 

3. Pyörittele taikinasta 40g palloja ja litistä ne n. 1/2cm:n paksuisiksi kiekoiksi leivinpaperin päälle, uunipellille.

4. Laita keksit jääkaappiin ja kuumenna uuni 180 asteeseen. Paista keksit sitten uunin keskitasolla, n. 15-17 min., tai kunnes ne ovat kauniin vaaleanruskeita.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Puolukkapiilot kanelikinuskilla


Onnea kaikki Isät 💓

Meillä Iskä-mies sai tänään kakun sijasta tällaisia herkullisia puolukkapiiloja, joiden tekemistä olin jo jonkin aikaa suunnitellut.
Halusin nimittäin kokeilla kanelikinuskia, joka on aivan ihastuttavan makuista herkkua! Se sopii muuten tähän joulun alus aikaan moneen muuhunkin leivonnaiseen 😚
Epäilin, että nämä jäisivät lapsilta syömättä, mutta hienosti maistui heillekin...ja äidille myös 🙊


(12kpl)

Pohjat:
150g voita 
1dl sokeria
1,5dl kaurahiutaleita
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2dl puolukkahilloa
2dl puolukoita

Kanelikinuski:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa
0,5tl kanelia
2rkl voita

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
2,5dl sokeria
1dl vettä

1. Suihkauta muffinssipellin koloihin vuokasprayta. Vaahdota voi ja sokeri keskenään kevyesti.
Lisää muut pohjan aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.  Muotoile taikina tangoksi ja ota siitä paloja niin, että saat vuorattua muffinssipellin kolot ohuesti taikinalla (varo, ettei tule reikiä!). Itse tein pieniä palloja, jotka litistin. Laitoin "littanan" kolon pohjalle ja nostin taikinaa sormilla reunoille varovasti.

2. Paista pohjia 200 asteessa n. 10 minuuttia, tai kunnes alkavat näyttää kauniin ruskeilta.
Anna pohjien jäähtyä täysin ennen irroittamista. Irroita varoen- särkyvät herkästi.


3.Keitä kerma ja fariinisokeri keskenään kinuskiksi n. 20 min kattilassa. Mausta kinuski kanelilla ja sekoita joukkoon lopuksi hieman voita.
Anna kinuskin jäähtyä hieman.

4. Sekoita puolukkahillo ja puolukat keskenään.

5. Kiehauta marengin sokeri ja vesi kattilassa 120 asteiseksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset vaahdoksi.  Kun sokeriseos on tarpeeksi kuumaa, liruta se ohuena nauhana valkuaisen joukkoon, samalla vatkaten.  Jatka vatkaamista niin kauan, että marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

6. Täytä kupit puolukkatäytteellä ja valuta pinnalle kanelikinuskia niin, että puolukkatäyte piiloutuu sen alle.

7. Pursota pinnalle lopuksi marenkia.  Ruskista marengin pinta tohottimella kauniin rusehtavaksi ja koristele leivokset halutessasi puolukoilla ja sokerihelmillä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Feta-kurpitsagalette ja arvonta


Viime viikon sunnuntaina, kävin Ruoka ja viinimessuilla katsomassa Annin Uunissa Annin näytöskeittiötä. Anni valmisti siellä tätä ÄLYTTÖMÄN herkullista Feta-kurpitsagalettea. 
Olen koko viikon suunnitellut leipovani tätä kotona-suunnittelin myös syöväni tämän kokonaan ihan itse 🙊 Voisin ahmia tätä loputtomiin... 

ARVONTA ON LOPPUNUT!

Voittajaksi selvityi Anonyymi kommentillaan "Kinkkupiirakka on bravuurini". Laitan sinulle viestiä piakkoin, niin saadaan kirja sinulle. Arvonnan suoritin Random.org:lla ja poistin sitä ennen kommentit, joissa ei ollut yhteystietoja. 

 Tämä ihana galetteresepti löytyy Annin Leivontakirjasta, jonka Anni antoi minulle, teille arvottavaksi 😍 Jätä siis alle kommentti, mikä on paras, suolainen herkkusi. Jätä myös yhteystietosi, niin arvon kirjan ensi sunnuntaina, 10.11.2019 klo 12.00 kaikkien kommenttien jättäneiden kesken. Onnea arvontaan ❤️



torstai 24. lokakuuta 2019

Oreo-valkosuklaajuustokakku



Tein muutama viikko sitten töissä asiakkaan toiveesta Oreo-valkosuklaajuustokakun. Maistettuani kakkumassaa, päätin, että tätä on saatava itsekin, vaikken edes erityisemmin pidä Oreoista! 
Pinnalle kakkuun tein tummasta suklaasta valuman, tasapainottamaan makeutta. Koristeluun käytin myös kermavaahtoa, Oreoita, suklaapalloja, sekä hauskoja viirikoristeita.
Kakusta tuli herrrkullinen! 😛
.
Pohja:
200g Oreo-keksejä
40g voita

Täyte:
6dl vispikermaa
250g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
200g valkosuklaata
200g Oreo-keksejä
6 liivatetta
tilkka vettä

1. Hienonna Oreot ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm.) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri, sekä sulatettu valkosuklaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää joukkoon karkeaksi hienonnetut Oreot. Tarkista, että täyte on tarpeeksi löysää- kakun reunoista ja pinnasta tulee näin tasainen.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos täytemassan joukkoon samalla sekoittaen. Kaada massa sitten vuokaan, keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

Tumma suklaaganache:
200g kermaa
200g tummaa suklaata

Ganachen voit valmistaa näin:

Kuumenna kerma kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Anna suklaan suklaa hetki rauhassa ja sekoita sitten tasaiseksi. Jos suklaa meinaa jäädä kökkäreiseksi, niin lämmitä seosta varovasti hellalla. 
Anna ganachen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja valuta sitä ensin kakun reunoille "valumiksi" ja täytä sitten keskusta. Tasoita pinta nopeasti palettiveitsellä tasaiseksi. Anna hyytyä kylmässä ja koristele hetken päästä.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Pätkis-kuppikakut



Tänään vietetään kansainvälistä suklaakuppikakkupäivää. Leivoin kahvin kaveriksi nopeasti helppoja Pätkis-kuppikakkuja. Näissä kuppikakuissa maistuu reilusti suklaa, sillä päälle pursotin Dr.Oetkerin suklaamoussea, johon rouhin joukkoon lisää Pätkistä 😛 Mukavaa viikonloppua!

 
(12kpl)
100 g voita    
2,5 dl sokeria    
2 kpl munaa    
1 dl maitoa    
4 dl vehnäjauhoja    
1 dl kaakaojauhetta    
2 tl vaniliinisokeria    
2 tl leivinjauhetta    
0,5 tl suolaa    
100 g rouhittua Pätkistä

1pss Dr.Oetkerin suklaamoussea
Pätkis biteseja
1. Sekoita voi ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksi kerrallaan ja lisää joukkoon lopuksi maito.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen.

3. Rouhi tumma suklaa ja lisää taikinan joukkoon kevyesti käännellen.

4. Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin (täytä noin 2/3)  ja paista uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia muffinssipellillä. Anna jäähtyä.

5. Vatkaa Dr. Oetkerin suklaamousse vaahdoksi, rouhi joukkoon Pätkistä (ihan pieneksi) ja pursota leveäsuisella tyllalla ruusukkeita. Koristele haluamallasi tavalla.


sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Täytetyt voitaikinasarvet


Voitaikinasarvet ovat nopea ja helppo vierasvara, jota voi varioida jääkaapin sisällön mukaan. Minulla oli jäänyt pari pakettia voitaikinaa ja piti saada jotakin nopeaa kahvipöytään, niin tein kaikista sarvia ja toiset täytin kylmäsavuporolla ja toiset kermalla ja mansikkahillolla 😋 Kummatkin olivat todella herkullisia!

2pkt voitaikinalevyjä

Porotäyte:
150g kylmäsavupororouhetta
200g paprika-chilituorejuustoa
200g ranskankermaa
1 punainen paprika
hienonnettua lehtipersiljaa

1. Suihkauta sarvimuotit kevyesti vuokaspraylla.

2. Leikkaa täysin sulaneet voitaikinalevy sitten pizzapyörällä pitkittäin kolmeen osaan.

3. Venytä taikinasoiroa niin pitkäksi, kun se helposti katkeamatta venyy. Voitele taikinasoiron alareuna kananmunalla kevyesti. 

4. Kieputa taikinaa sarvimuotin ympäri alhaalta aloittaen niin, että taikinan reunat tulevat päällekkäin niin, että kananmuna liimaa saumakohdat yhteen.

5. Voitele sarvet lopuksi kananmunalla ja paista 225 asteessa n. 8-10 minuuttia, tai kunnes sarvet ovat kauniin kullanruskeita. Anna jäähtyä ja irroita tötteröt sarvista.


6. Hienonna ja sekoita porotäytteen ainekset keskenään ja täytä suolaiset sarvet.

7. Vatkaa makeiden sarvien täytteeksi kermaa. Täytä sarvet mansikkahillolla ja kermavaahdolla. 

 

 Ps. Jollet omista sarvimuotteja- voit askarrella sellaiset myös foliosta. Tai voit tilata sellaiset esim. täältä!

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vegaaninen suklaamoussekakku


Testasin töissä ensimmäistä kertaa vegaanista suklaamoussekakkua ja kakusta tulikin niin täydellisen suklainen, että oli pakko tehdä sellainen viikonloppuherkuksi kotonakin. Tähän kakkuun ei paljoa raaka-aineita tarvita ja kakku hyytyy ihan parissa tunnissa jääkaapissa ihanan pehmeäksi herkuksi! Kakun kanssa tarjoilen marjakimaraa, sillä esimerkiksi mustaherukka sopii loistavasti tumman suklaan makupariksi... Suosittelen, vaikket vegaani olisikaan 😍

Pohja:
145g Oreo-brownie täytekeksejä

Mousse:
290g Brunbergin tummaa suklaata
7dl Surewhip- kasvisrasvavalmistetta
250g vegaanista tuorejuustoa (esim. Sheesy tai Violife) 
2tl vaniljasokeria

1. Hienonna keksit muruksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2.Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita sulan suklaan joukkoon tuorejuusto.

3. Vatkaa 6dl Surewhipia löysähköksi vaahdoksi (vatkautuu todella nopeasti liikaa!) ja lisää vaniljasokeri, sekä suklaa-tuorejuustoseos joukkoon samalla sekoittaen. Lisää viimeinen dl Surewhip ja sekoita tasaiseksi.  Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla (itselläni tavallisesta suklaasta koristeet kakun pinnalla).


Ps. Kukat kakun pinnalla ovat Add wisen amarantteja. Tilattu Stocmannin verkkokaupasta 😊


maanantai 23. syyskuuta 2019

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka


Kauppoihin tulee näin syksyllä upeita uutuustuotteita, joista tähänkin piirakkaan syntyi idea.  Saarioinen on korvannut punajuurisalaatin uudella, hienolla punajuurisalaatilla, joka kestää myös paistamisen- kaveriksi hieman vuohenjuustoa ja timjamia. Tätä helpompaa reseptiä saa etsiä ja tällaisen saa nopeasti pöytään vaikkapa yllärivieraille!


1pkt ruukiista piirakkataikinaa (Pirkka)
1rs Saarioisen hienoa punajuurisalaattia
1 pieni kiekko vuohenjuustoa
timjamia

Pinnalle paiston jälkeen:
paahdettuja kurpitsansiemeniä
retiisinversoja

1. Painele piirakkataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Hienonna pohjan päälle kevyesti tuoretta timjamia. Kaada punajuurisalaatti päälle ja asettele vuohenjuustosiivut kauniisti pinnalle.

2. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 40 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea. Viimeistele piirakka paahdetuilla kurpitsansiemenillä, sekä esimerkiksi retiisinversoilla.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Vaniljainen uunipäärynähillo



Tänä vuonna on tullut aika paljon päärynöitä, jos suinkin päärynäpuun omistaa?  Myös kaupoista saa tällä hetkellä edullisesti päärynöitä ja tämä onnistuu myös niistä mainiosti.

Äitini toi valtavan korillisen päärynöitä ja mietin kuinka niitä hyödyntää, niin syntyi ajatus uunipäärynähillosta. Aiemmin olen tehnyt samanlaista omenoista ja se on ihan todella herkullista. Päärynän maku on melko mieto, niin maustoin hilloa aidolla vaniljalla...ja se kyllä kannatti. Hiilosta tuli aivan ihanaa! Mihin sinä kättäisit tätä herkkua? Itse taidan lusikoida vaan suoraan purkista 🙊

2kg pääryöitä 
1kg hillosokeria
0,5dl vettä
1tl vaniljasokeria
1 vaniljatanko
(kanelitanko)

1. Huuhtele päärynät huolellisesti, puolita päärynät ja ota pois siemenkota ja kanta. Kuoria ei tarvitse.

2. Laita uunivuokaan päärynänpuolikkaat, hillosokeri, vaniljasokeri, vesi ja halkaistu vaniljatanko, josta siemenet on rapsutettu päärynöiden joukkoon. Halutessasi, voit lisätä joukkoon myös kanelitangon.

3. Laita vuoka (kansi päällä) uuniin 200 asteeseen, kahdeksi tunniksi. Sekoita välissä kerran.

4. Poista tangot ja soseuta uunipäärynät sauvasekoittimella hienoksi hilloksi ja purkita kuumennettuihin lasipurkkeihin, piripintaan asti. Anna jäähtyä ja säilytä hillo jääkaapissa.

maanantai 16. syyskuuta 2019

Omenaiset muffinssit kanelicrumblella


Sain äidiltäni korillisen omenoita, niin testasin omenan ja kanelin makuisia muffinsseja, vaikken muffinsseista normaalisti hirveästi välitäkään. Pinnalla näissä on vaniljakermaa ja aavistus kanelia... Parhaita ikinä, vaikka itse sanonkin 😍 Kokeilepa ja kerro, mitä tykkäsit! 

(8kpl isoja) 

Muffinssitaikina:
3,5dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
1/4tl suolaa
2tl leivinjauhetta
0,75dl sulatettua voita
1 kananmuna
0,75dl piimää tai maitoa
3dl kuutioitua omenaa

Kanelicrumble:
0,6dl sokeria tai fariinisokeria
0,4dl vehnäjauhoja
1/4dl pehmeää voita
0,6tl kanelia

1. Ota voi huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita jauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe sekaisin suuressa kulhossa puuhaarukalla.

2. Lisää joukkoon sulatettu voi, maito/piimä ja kananmuna. Sekoita juuri ja juuri sekaisin. Lisää omenakuutiot, varovasti taikinaan nostellen. Taikina on melkoisen paksua.

3. Annostele taikina muffinssivuokiin (täytä niistä n. 2/3.)

4. Lisää pehmeään voihin jauhot, sokeri ja kaneli. Nypi tasaiseksi ja murustele reilusti muffinssien päälle.

5. Paista uunissa keskitasolla n. 20minuuttia, kunhan muffinssit ovat kauniin ruskeat, tai tikulla kokeiltaessa siihen ei jää enää taikinaa. Koristele jäähtyneinä, jos tahdot.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Focaccia


Focaccia on ihanaa uunituoreena. Erilaisilla "täytteillä" saat myös muokattua Focacciaa mieleiseksesi. Itse tein tällä kertaa taikinan porkkanamehuun ja koska kaupat ovat juuri nyt pullollaan mahtavia yrttejä, käytin niitä tähänkin reilulla kädellä. Rosmariinia ja basilikaa...arvatkaapa vaan tuoksuuko meillä taivaalliselta? 😍 Olipa muuten kätevää, kun laittoi alle leivinpaperin, niin sai nostettua kuuman Focaccian pois vuoasta. Testaapa!

5dl porkkanamehua
50g hiivaa
10dl vehnäjauhoja
3tl suolaa
0,75dl oliiviöljylä

pinnalle öljyä, rosmariinia, kirsikkatomaatteja, salaattijuustokuutioita, sekä sormisuolaa
oaiston jälkeen vielä reilusti tuoretta basilikaa

1. Lämmitä porkkanamehu kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva, sekä suola yleiskoneen kulhossa. Lisää sitten jauhot, sekä oliiviöljy. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Anna taikinan sitten kohota n.20 minuuttia.

2. Laita vuoan pohjalle leivinpaperi ja liruta leivinpaperin päälle jonkin verran oliiviöljyä. Kaada taikina vuokaan ja anna kohota liinan alla 15 minuuttia. Liruta myös pinnalle hieman oliiviöljyä ja painele sormilla reikiä pohjaan asti. Asettele taikinan pinnalle puolitettuja kirsikkatomaatteja, salaattijuustokuutioita, rosmariinin oksia. Ripottele lopuksi sormisuolaa. Paista 210 asteessa n. 20-22 minuuttia, tai kunnes Focaccia on kauniin ruskea. Voitele Focaccia lopuksi oliiviöljyllä ja nauti lämpimänä.

Suolainen kasvispiirakka


Ainakin kerran syksyssä on leivottava kantarelleista piirakka. Nyt ajattelin tehdä kasvisversion, niin kokeilin perinteisen pekonin tilalla härkäpapusuikaletta, eli Beanitia. Piirakasta tuli todella maukas ja beanit sopi mainiosti myös suolaiseen piirakkaan 😋

Pohja:
Valmis piirakkataikina (jep, laiskotti 😁) 

Täyte:
1prk Koskenlaskija Ruoka ja dippi-sulatejuustoa
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
1rs Beanit yrtti ja valkosipuli
300g kantarelleja
2dl juustoraastetta
tuoreita yrttejä hienonnettuna (esim. timjami, ruohosipuli, rosmariini) 
puolikas punainen paprika

1. Painele taikina piirakka vuoan pohjalle ja
reunoille. 

2. Sekoita Koskenlaskija ja juustoraaste keskenään tahnaksi ja kaada pohjan päälle. 

3. Ruskista pannulla hienonnettu sipuli ja valkosipuli kevyesti. Lisää pannulle Bean it-suikaleet, sekä hetken päästä myös puhdistetut, puolitetut kantarellit. Mausta seos suolalla, pippurilla, sekä makusi mukaan tuoreilla yrteillä. 

4. Kaada täyte juustotahnan päälle vuokaan ja asettele pinnalle paprika suikaleita. Paista piirakkaa 200 asteessa, n. 40-45, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea. 

maanantai 9. syyskuuta 2019

Cappuccino-valkosuklaajuustokakku


Cappuccinon,- ja valkosuklaan makuinen juustokakku sopii loistavasti syksyn pimeneviin iltoihin kahvin kaveriksi. Kahvin määrää säätämällä saat juuri omaan makuusi sopivan kerroksen ihanan mokkaista täytettä 😋 Vinkkinä muuten vielä- löysin koristeeksi Citymarketin irtomyynnistä aivan mielettömän ihanan makuisia espressopähkinöitä. Niitä sujahtaa ehkäpä toisenkin kerran ostoskoriin 😍

Pohja:
 200g Digestivejä
75g voita

Cappuccinomousse:
5dl vispikermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
150g smetanaa
2tl vaniljasokeria
1dl sokeria (maun mukaan)
2,5dl tosi vahvaa kahvia
8 liivatetta

Valkosuklaamousse:
5dl vispikermaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
200g valkosuklaata 
5 liivatetta

1. Hienonna pohjan keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos tiiviisti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2. Keitä oikein vahvaa kahvia ja anna jäähtyä. Laita cappuccinomoussen liivatteet likoamaan Vatkaa kerma, smetana ja tuorejuusto keskenään löysäksi vaahdoksi. Mausta sokereilla ja lisää kahvia makusi mukaan (muista 1 liivate/1dl lisättyä nestettä). Kiehauta tilkka vettä kattilassa ja lisää liotetut, puristellut liivatteet joukkoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada mousse vuokaan ja laita jääkaappiin tunniksi.

3. Laita valkosuklaa sulamaan vesihauteeseen. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma ja sokerit löysäksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto sulaneen valkosuklaan joukkoon ja sekoita kerman kanssa keskenään tasaiseksi. Kiehauta kattilassa tilkka vettä ja lisää liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada valkosuklaamousse sitten hyytyneen cappuccinomoussen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.




tiistai 27. elokuuta 2019

Lohikierteet, nopea pikkusuolainen


Lohikierteet ovat todella herkullinen ja nopea herkku kahvipöytään, tai ihan vaan vaikkapa iltapalaksi. Kierteisiin käy erilaiset tuorejuustot ja erilaisilla tuoreilla yrteillä saat vaihtelua myös. Nämä kannattaa ehdottomasti syödä vielä hiukan lämpöisinä, tai lämmittää hieman ennen herkuttelua 😋

Blogini täyttää tänään muuten jo 5-vuotta. Hurjaa! Niin kuin olen jo aiemminkin kertonut, tämän oli tarkoitus olla sähköinen reseptikirja vain itselleni, perheelleeni ja muutaville ystävilleni, mutta kuinkas kävikään... Blogin myötä innostuin opiskelemaan tästä itselleni myös ammatin ja ensi keväänä olisi tarkoitus valmistua vielä kondiittoriksikin. Ihanaa, kun teiltä tulee päivittäin kysymyksiä ja kommentteja leipomisesta. Koitan vastailla niihin aina, kun on mahdollista- tai jos suinkin vain osaan auttaa😊 Kiitos siis juuri Sinulle, että käyt täällä reseptejä katselemassa!

Kierteet (n. 16kpl)

1pkt laskostettua esikaulittua voitaikinaa (Pirkka)
200g maustamatonta tuorejuustoa
nippu tuoretta tilliä
300-400g kylmäsavulohta
(juustoraastetta)

kananmuna voiteluun

1. Kauli taikinaa hieman ohuemmaksi ja levitä sille tuorejuusto. Ripoittele tuorejuuston pinnalle juustoraastetta halutessasi (ei pakollista). Hienonna sitten tilli saksilla tasaiseksi kerrokseksi ja levitä kylmäsavulohiviipaleita tasaisesti tillikerroksen päälle.

2. Kääri taikina rullalle ja voitele saumakohta kiinni kananmunalla. Leikkaa tangosta n.2,5cm:n levyisiä paloja ja asettele ne sitten leikkauspinta ylöspäin leivinpaperin päälle, uunipellille.

3. Voitele kierteet kananmunalla ja ripoittele pinnalle halutessasi juustoraastetta. Paista 200 asteessa, noin 18 minuuttia, tai kunnes kierteet ovat kauniin ruskeita.

torstai 22. elokuuta 2019

Unkarilainen hapankermakakku



Voi nami! Teki mieli iltakahvin kanssa jotakin herkullista ja kanelista. Silloin muistin, että minun onkin pitkään pitänyt kokeilla tätä Unkarilaista hapankermakakkua jo todella kauan.

Sain myös testiin tällaisia ihan loistavia Saga Suomi paistovuokia joita oli päästävä testaamaan heti! Vuoka taitellaan vain näppärästi kasaan, taikina vuokaan ja vuoka uuniin. Ei siis edes vuoan voitelua. Kuinka näppärää! Kun kakku on jäähtynyt, voi sen koristella ja kietaista vaikkapa sellofaniin ja kylkeen esimerkiksi resepti kauniisti korttiin kirjoitettuna. Ihana vieminen minne tahansa! 😍

Itse kakku on todella mehevä ja maukas. Kakku maistuu mukavan syksyiseltä kanelin ja pähkinöiden ansiosta. Testaapa sinäkin 👍

175g voita tai margariinia
125g hienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa

100g hienoa sokeria
2 tl kanelia
100g rouhittuja pekaanipähkinöitä

Kuorrute:
1 kananmunan valkuainen
tomusokeria
(pikakahvijauhetta)

Koristeluun:
pekaanipähkinöitä

1. Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri keskenään kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi (n.25min.). Sekoita jauhot leivinjauhe,sooda ja suola yhteen.
Vatkaa munat yksitellen joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Lisää sitten kermaviili. Lisää jauhoseos voi-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi.

2. Mittaa toiseen kulhoon sokeri,kaneli ja murskatut pähkinät. Kaada puolet kakkutaikinasta vuokaan.
Ripottele pähkinä-kaneliseos taikinan pinnalle. Lusikoi taas 1/3 kakkutaikinaa vuokaan ja loput pähkinäseoksesta.
Kaada lopputaikina pähkinäseoksen pinnalle. Paista kakku 175 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kumoa jäähtymään.

3. Sekoita kananmunan valkuainen ja tomusokeri paksuksi tahnaksi keskenään kulhossa. Mausta halutessasi pikakahvijauheella. Valuta seos kakun pinnalle ja koristele esimerkiksi pekaanipähkinöillä. Kakku säilyy 2-4 päivää.


maanantai 12. elokuuta 2019

Pulled pork- piirakka



Sain eräältä ystävältäni (Kiitos, Marjo!) tämän älyttömän! hyvän suolaisen piirakan ohjeen taannoin. Olen tehnyt tätä jo aiemminkin, mutta ajattelin päivittää tämän tänne uudemmankin kerran. On nimittäin sen verran herkkua! 
Karamellisoitu punasipuli aateloi tämän piirakan ja uunin jälkeen makua komppaa vielä tuore ruohosipuli. Jäisipä palanen vielä huomisellekin...😌

Pohja:
150 g huoneenlämpöistä voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
1 rkl kylmää vettä

Täyte:
250 g Pulled porkia (käytin Kivikylän purkkia, jossa mukana bbq-mauste)
3-4 karamellisoitua punasipulia
sokeria, suolaa

1 prk kolmen juuston kermaa
3 kananmunaa
3 dl juustoraastetta
ruohosipulia
1 rkl grilli,- ja yleismaustetta

 1. Nypi pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi ja painele se sitten voidellun piirakkavuoan (halk. 26cm.) pohjalle ja reunoille.

3. Kuori ja viipaloi sipuli. Paista voissa niin, että sipulit pehmenevät ja saavat ruskeaa väriä ihan reilustikin. Mausta sipulit suolalla ja sokerilla kevyesti. Sekoita maustepussi lihan joukkoon.

4. Sekoita juustokerma, kananmunat, juustoraaste keskenään massaksi. Mausta seos grillimausteella. 

5. Voit halutessasi esipaistaa pohjaa n. 5-10 ( ei pakollista). Kaada pohjan päälle juusto-kermaseos. Ripottele pinnalle Pulled pork ja karamellisoidut punasipulit. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 35-40 minuuttia, tai kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea. Hienonna pinnalle runsaasti tuoretta ruohosipulia.