tiistai 30. lokakuuta 2018

Ihannekakku


Jep. Taas yksi ihana, uusi kakkuvuoka hankittuna "kokoelmiin"- nimittäin Nordic Waren Harvest Leaves. 
Vuokaan leivoin ihastuttavan, kevyesti sitruunaisen Ihannekakun, joka toisten kahvikakkujen tapaan paranee vanhetessaan. Alkuperäinen ohje täältä. Suosittelen testaamaan, jos vähänkään pidät sitruunaisista kakuista 👍

 1 1/2 dl vettä
200 g voita
4  munaa
5 1/2 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuoriraaste

1. Kiehauta vesi ja lisää voi. Anna kiehua niin kauan, kunnes voi sulaa täysin.

2.Sekoita jauhot ja leivinjauhe yhteen. Raasta hienoksi, yksi hyvin pesty sitruunankuori.

3. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää muna-sokerivaahtoon kiehuva vesi-voiseos, sitruunan kuoriraaste ja jauhoseos- samalle sekoittaen.

4. Suihkauta vuokaan kevyt kerros vuokasprayta ja kaada taikina n.2.5l vetoiseen kakkuvuokaan.

5. Paista 175 asteessa, uunin keskitasossa 45-55 minuuttia. Kumoa kakku heti lämpimänä.


lauantai 20. lokakuuta 2018

Härkis-piirakka


Maiston tässä joku aika sitten ensimmäisen kerran Härkistä. Olin melko skeptinen koko tuotetta kohtaan, mutta annettuani sille mahdollisuuden, se osottautuikin todella herkulliseksi. Tästä piirakasta tuli oikea "-ton-piirakka", mutta mauton, ei suinkaan. Tästä on tullut yksi lempisuolaisistani 😋 Kokeile ja ylläty sinäkin!

Pohja:
150g  Keiju kasvirasvalevitettä (tumman sininen)
3dl gluteenitonta, karkeaa jauhoseosta
n.0,5tl suolaa

Täyte:
150g Oatly Påmackan tuorejuustoa 
150g vegaanista juustoraastetta
0,5dl Balsamicoa
250g Härkis originalia
ruohosipulia

öljyä
4 isoa punasipulia
suolaa, sokeria, pippuria

1. Marinoi Härkis Balsamicolla. Anna maustua hetki.

 2. Sekoita pohjan pehmeä margariini, jauhot ja suola tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhotetuin sormin tasaisesti.

3. Sekoita tuorejuusto ja juustoraaste keskenään tahnaksi ja levitä pohjan päälle. 

4. Kuullota kuoritut ja lohkotut punasipulit öljyssä pannulla kullanruskeiksi. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla. Hienonna lopuksi joukkoon ruohosipulia.

5. Kaada marinoitunut Härkis juustomassan päälle vuokaan ja lisää lopuksi kuullotetut sipulit.  Paista piirakkaa sitten 200 asteessa, n. 35-40 minuuttia, tai kunnes reunat ovat kauniin ruskeat. Koristele piirakka tuoreella timjamilla.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Omena-puolukkapiirakka


Tein iltakahvin kaveriksi todella helpon ja maukkaan, syksyisen piirakan omenasta ja puolukasta. Täytteen tein raastetusta omenasta, sekä puolukkasurvoksesta, niin piirakasta tuli todella kostea ja mehevä. Kauneudellaan tämä ei loista, mutta maku onkin tämän piirakan "se juttu" 👌

Pohja:
200g kermaviiliä
3rkl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2dl sokeroitua puolukkasurvosta
3-4 omenaa

Pinnalle:
2 kananmunaa
2rkl sokeria
1rkl vehnäjauhoja

1. Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään taikinaksi.  Painele taikina voidellun, n.28-30vm:n vuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. 

3. Raasta täytteen omenat ja lisää joukkoon sokeroitua puolukkaa. Kaada seos sitten taikinapohjan päälle.

4. Vaahdota pinnalle kananmunista ja sokerista vaahto, johon lisätään lopuksi vehnäjauho. Kaada seos omena-puolukkaseoksen päälle tasaisesti. 

5. Paista piirakkaa 200 asteessa, ensin n. 10 min. alalämmöllä ja sitten vielä 10-15min. normaalilämmöllä. 

6. Ripottele jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria ja nauti vaniljakastikkeen kanssa.


lauantai 13. lokakuuta 2018

Pienet lohipiiraat


Halusin tehdä iltapalaksi pieniä suolaisia piirakoita. En löytänyt pieniä piirakkavuokiani mistään, niin piti soveltaa. Piirakat saivatkin uuden hauskan muodon ja olivat todella helppotekoisia näinkin 😋

(10-12kpl)

Pohja:
400g valmista ruistaikinaa

Täyte:
400g lohta
pala Aura-juustoa
tuoretta tilliä
suolaa ja pippuria

1. Kauli taikina ohueksi levyksi. Ota pyöreällä muotilla (halk.n.10cm) aihioita taikinasta.

2. Aseta taikina-aihiolle raaka lohisiivu, tai kaksi. Ripottele lohen pinnalle hieman suolaa ja pippuria, sekä tuoretta tilliä. Laita sitten lohisiivun väleihin kunnon palat Aura-juustoa.

3. Kostuta aihion reunaa kevyesti vedellä. Nosta reuna ylös ja nipistele kasaan tiukasti niin, että täyte jää reilusti näkyviin.

4. Paista piiraat 200 asteessa n. 20 minuuttia, tai kunnes ovat kauniin ruskeita. Nauti vielä hieman lämpöisinä.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Punajuuri-suklaakakku


Oletteko maistaneet tällaista tuhtia suklaakakkua, johon on ujutettu punajuurta? Kakusta tulee mehevä ja ihanan maukas. Juuri sopiva siis syksyiseen kahvipöytään, tai vaikkapa lämpimän glögin kaveriksi- testaapa vaikka! Alkuperäisen ohjeen nappasin täältä. 😘

12 palaa

200g  tummaa suklaata
3 kpl munaa
1,5dl sokeria
1dl fariinisokeria
1,5dl vehnäjauhoja
1dl mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta
1dl voisulaa
2 raakaa punajuurta (raastettuna)

Kuorrutus:
150g tummaa suklaata
1,5dl tomusokeria
125g smetanaa
0,5dl mantelirouhetta tai muuta koristetta

1.Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.

2. Lisää munavaahtoon jauhoseos, rasva, hienoksi raastetut punajuuret ja vähän jäähtynyt sulatettu suklaa. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Kaada taikina irtopohjavuokaan (Ø 26 cm), johon olet pingottanut leivinpaperin.

4. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Jäähdytä punajuuri-suklaakakku.

5. Sulata kuorrutuksen suklaa. Sekoita joukkoon siivilöity tomusokeri, sekä smetana.
Levitä kuorrutus sitten jäähtyneen kakun pinnalle ja koristele mantelirouheella, tai muilla haluamillasi koristeilla.

Tarjoa punajuuri-suklaakakku mieluiten huoneenlämpöisenä.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Juuressämpylät



Tähän syksyyn, höyryävän keiton kaveriksi sopii todella hyvin lämpimät juuressämpylät, jotka ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Näissä on mm. porkkanaa, lanttua, selleriä, palsternakkaa ja purjoa... 

Meillä lapset eivät hirveästi pidä juureksista, mutta näin sain heidätkin  syömään niitä huomaamattaan kivasti- ja vieläpä kehuivat herkullisiksikin 😊 Kokeilepa itsekin...

 n. 18kpl

500g Pirkan valmista juuressosetta (Heviosastolla pötkössä)
250g Pirkan kasvissuikaleita (pakaste)
50g hiivaa
1,5tl suolaa
n. 8dl vehnäjauhoja
3-4rkl öljyä

1. Lämmitä juuressose mikrossa todella lämpimäksi. Lisää joukkoon pakastepussillinen kasvissuikaleita. Kokeile, että seos on kädenlämpöistä (lämmitä lisää, jos tarvis).

2. Lisää juuresseokseen murusteltu hiiva, öljy ja suola. Lisää jauhot ja vaivaa yleiskoneella n. 12 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle leivonta-alustalle, peitä liivalla ja anna levätä n. vartti.

3. Punnitse taikinasta 80g painoisia palleroita ja muotoile ne sitten palloksi. Laita uunipellille, leivinpaperin päälle ja anna kohota n. tunnin verran.

4. Paista sämpylöitä 225 asteessa n. 12-15 minuuttia, tai kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.