sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Vegaaninen suklaamoussekakku


Testasin töissä ensimmäistä kertaa vegaanista suklaamoussekakkua ja kakusta tulikin niin täydellisen suklainen, että oli pakko tehdä sellainen viikonloppuherkuksi kotonakin. Tähän kakkuun ei paljoa raaka-aineita tarvita ja kakku hyytyy ihan parissa tunnissa jääkaapissa ihanan pehmeäksi herkuksi! Kakun kanssa tarjoilen marjakimaraa, sillä esimerkiksi mustaherukka sopii loistavasti tumman suklaan makupariksi... Suosittelen, vaikket vegaani olisikaan 😍

Pohja:
145g Oreo-brownie täytekeksejä

Mousse:
290g Brunbergin tummaa suklaata
7dl Surewhip- kasvisrasvavalmistetta
250g vegaanista tuorejuustoa (esim. Sheesy tai Violife) 
2tl vaniljasokeria

1. Hienonna keksit muruksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2.Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita sulan suklaan joukkoon tuorejuusto.

3. Vatkaa 6dl Surewhipia löysähköksi vaahdoksi (vatkautuu todella nopeasti liikaa!) ja lisää vaniljasokeri, sekä suklaa-tuorejuustoseos joukkoon samalla sekoittaen. Lisää viimeinen dl Surewhip ja sekoita tasaiseksi.  Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla (itselläni tavallisesta suklaasta koristeet kakun pinnalla).


Ps. Kukat kakun pinnalla ovat Add wisen amarantteja. Tilattu Stocmannin verkkokaupasta 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti