tiistai 22. marraskuuta 2016

Kahvikakku


Sijoitin (taas kerran!) uuteen kakkuvuokaan ja ensi yrittämällä tuntui, että meni rahat ihan hukkaan. Kakku hajosi, mutta en antanut periksi, vaan kokeilin heti perään toisen ja se kokeilu onnistuikin sitten jo täydellisesti. Voitelin kai ensimmäiseksi kerraksi hieman huonosti. Toisella kerralla voitelin vain kevyesti ja kakku suorastaan liukui ulos vuoasta. 

Mutta siis...aivan ihania nämä uudet kakkuvuoat mitä markkinoilta nykyään löytyy. Niin kauniita, ettei kakku tarvitse mitään koristeita. 
Nyt kuitenkin resepti vuodelta -32, mummoni keittokirjasta. Jouduin hieman suurentamaan ohjetta, että tulee vuoka täyteen.

5 kananmunaa
3dl sokeria
1,75dl voisulaa 
1,75dl kermaa
1,5tl kanelia
1tl kardemumma
ripaus suolaa
1,5 tl soodaa
5 dl vehnäjauhoja 

1. Vatkaa munat ja sokeri kunnolla vaahdoksi. Lisää joukkoon voisula, kerma, kaneli, kardemumma ja suola. Sekoita.

3. Lisää joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita taikina tasaikseksi, mutta älä vatkaa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhoitettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 50-60 minuuttia.

6 kommenttia:

  1. Aivan upea! Tosiaan näitä upeita vuokia on löytyy kiitettävästi nykyään. Ja kuivakakku reseptejä ei koskaan voi olla liikaa, joten kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja olepa hyvä, Sari :) Vuoat on toki aika kalliita, mutta hyvin hoidettuna myös ikuisia. Ja kyllä sitä mielellään myös esteettisyydestäkin maksaa <3

      Poista
  2. Upea vuoka! Mistä tämän löysit? Tahtoo kans :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta <3 Tilasin Juhlaxista, mutta sieltä ne olivat jo päässeet loppumaan. Ullanunelmassa voisi olla. Vuoka on nimeltään Nordic Waren Crown :)

      Poista