lauantai 17. helmikuuta 2018

Gluteeniton yrttileipä


Minulta kysellään usein gluteenittoman leivän reseptiä, mutta kun perheessämme ei ole keliaakikkoja, tulee aniharvoin sellaista leivottua. Nyt kuitenkin halusin kokeilla vaaleaa leipää ihan mielenkiinnosta. Voi että! Tämä kokeilu kuulkaas kannatti. Leivästä tuli pumpulinpehmää ja niin hyvää, että tästä tuli ehdottomasti yksi omista suosikkileivistäni! Kaveriksi tälle tein vielä tomaatti-mozzarellasalaatin. Voi jummi miten herkkua!! 😍😍😍

2,5dl kädenlämpöistä vettä
12,5g tuorehiivaa
250g gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1rkl hunajaa
2rkl oliiviöljyä
1tl suolaa
1rkl rouhittua rosépippuria
tuoretta timjamia ja rakuunaa (maun mukaan)

1. Liota murusteltu hiiva lämpimän veden joukkoon. Lisää sekaan hiiva, jauhot, hunaja ja suola. Sekoita taikina sitten tasaiseksi nopeasti ja sekoita joukkoon vielä oliiviöljy, rouhittu rosépippuri ja hienonnetut yrtit. Taikinaa ei tarvitse vaivata sen kummemmin- vain niin, että kaikki sekoittuvat hyvin keskenään.

2. Kaada taikina reilusti voideltuun leipävuokaan. Anna kohota liinan alla lämpimässä puolisen tuntia. Paista leipä sitten 160 asteessa n. 30minuuttia, tai kunnes leipä alkaa näyttää kauniin ruskealta. Nauti lämpöisenä.

8 kommenttia:

  1. Tuli taas kuin tilauksesta tämä resepti. On ollut pari päivää mielessä alkaa etsiä reseptiä gluteenittomaan leipään joka paistetaan vuoassa, ei tarvinnut etsiä kun taas se käveli vastaan :D

    VastaaPoista
  2. Mahtava ajoitus tälle, siis!! 👍 Toivottavasti tykkäät 😘

    VastaaPoista
  3. Näyttää aivan ihanalta, ei uskois ulkonäön perusteella gluteenittomaks! ♥ Itse kun joskus todella harvoin leivon gluteenitonta, niin ne on yleensä aina kamalan näköisiä... Ei vaan oo mun alaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😘 Melkein voisin veikata, ettet tätä maistaessakaan tietäisi tämän olevan gluteeniton. Rakenne ja maku ovat aivan, kuin tavallisessa vehnäleivässä 😊 Ja usko, tai älä- tämä leipä ei murene...

      Poista
  4. Olipa kiva löytää blogisi ja tämä herkullisen tuntuinen resepti. Olen suunnitellut leipovani gluteenitonta leipää, koska viime aikoina gluteenittomat jauhot ovat monipuolistuneet ja parantuneet. Kiinnostaisi tietää, mitä jauhoja sinä käytit. Herkulliselle näyttää ja varmaan myös maistuu :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi. Tervetuloa ja toivottavasti löydät mieleisiäsi reseptejä 😊 Itse käytin Sunnuntain jauhoja, mutta uskoisin, että onnistuu millä tahansa vaalealla jauholla 👍

      Poista
  5. Jes, ihanan näköistä! Tämä menee kokeiluun. :)

    VastaaPoista