torstai 23. huhtikuuta 2020

Pestopitko


Taas täällä kehittelen uusia reseptejä, aikani kuluksi. Olen nähnyt pestoleipiä kyllä, mutta omastani leivoin kierrepitkon samalla tavalla, kuin pullataikinastakin, eli NÄIN. Leipurille kun kuitenkin sattuu ja tapahtuu, niin väliin tarkoittamani mozzarellaraastepussi pötköttelee edelleenkin jääkaapissa! Mutta lisään sen tuonne reseptiin, sillä se olisi sopinut ihan täydellisesti tähän leipään!
Tämä pestopitkohan sopisi vapunkin herkutteluihin? 🎉

2,5dl vettä
12g hiivaa
4dl vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
3rkl oliiviöljyä

Väliin:
1prk vihreää pestoa (jäi vähän yli)
1pss mozzarellaraastetta

Pinnalle:
pinjansiemeniä


1. Mittaa yleiskoneen kulhoon kädenlämpöinen vesi,hiiva, suola, jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa n. 10-12 minuuttia. Anna taikinan sitten levätä hetki.
2. Kauli taikinasta n. 30x35cm levy ja levitä kunnon kerros pestoa. Ripoittele peston pinnalle mozzarellaraaste. Kääri taikina sitten rullalle, niin kuin kääretorttu. Nipistele saumakohta kiinni. Käännä saumapuoli alaspäin.  Halkaise rulla veitsellä keskeltä kahtia niin, että pääty jää kiinni n. 1,5cm:n matkalta.

3.Käännä sitten pääty "ulospäin itsestäsi". Kierrä säikeitä toistensa ympärille koko matkalta niin, että leikkauspinta tulee aina päälle päin. Nipistele pääty kiinni pitko alle.  Ripoittele pinnalle pinjansiemeniä.
4. Laita sitten kelmun alle kohoamaan n. puoleksi tunniksi.
5. Paista pitko sitten 180 asteessa, n.30 minuuttia, tai kunnes pitko on kauniin ruskea.

4 kommenttia:

  1. nams...minulla oli ilo kutsua itseni käymään juuri sopivalla hetkellä ja pääsin maistamaan tätä aivan ihanaa leipää!!!
    Tehkää ihmeessä...ja varatkaa tekin oliiveja tarjolle viereen:)

    VastaaPoista
  2. Herkulliselta näyttää. Meillä tyttö on tykästynyt tosi kovasti pestoon viime aikoina ja mm. pesosalaattia on saatu usein :) Voisi tällaista leipääkin välillä tehdä.

    VastaaPoista