sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Mango-valkosuklaajuustokakku


Tein eiliseen "kuvauspäiväämme" myös Mango- valkosuklaajuustokakkua. Kakku oli oikeastaan paljon parempaa vasta tänään, joten suosittelen tekemään tämän ajoissa jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Mansikat ovat vielä tähän aikaan vuodesta vähän "kalpeita", mutta kunhan pääsee käyttämään koristeluun kotimaisia mansikoita, saa kakusta näyttävän pienellä vaivalla helposti :)

Kakku on kivan raikas, eikä oikeastaan yhtään liian makea.


Pohja:
200g digestivekeksejä muruina
75g voita sulatettuna

Täyte:
4dl  Flora vispiä
1 prk appelsiini- tuorejuustoa
2 dl mangososetta (Bonne)
200g valkosuklaata sulatettuna
6 liivatelehteä
½ dl mango-appelsiinimehua

Kiille:
3 dl mangososetta (Bonne)
1 dl sokeria
5 liivatelehteä
1 dl mango-appelsiinimehua


1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Hienonna keksit ja sekoita voisulaan. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle tiiviisti. Laita täytteen valmistamisen ajaksi jääkaappiin.

2. Vatkaa kerma. Lisää joukkoon tuorejuusto, sulatettu valkosuklaa ja mangosose.

3. Puristele liotetut liivatteet ja liota ne kuumennettuun mango-appelsiinimehuun. Kaada sitten liuos nauhana täytteen sekaan kevyesti samalla vatkaten. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli. 

4. Laita kiilteen liivatteet likoon. Kuumenna mehu ja puristele liivatteet sekaan. Lisää mangosose ja hieman sokeria. Kaada varovasti lusikkaa apuna käyttäen kakun päälle ja pistä hyytymään vielä kolmeksi tunniksi. 

5. Koristele mansikoilla ja limen siivuilla.

11 kommenttia:

  1. Hei! Tarkoittaako tuo mango-appelsiinimehu sitä Valion maitopohjaista mehua? Muuta en paikallisesta Prismasta löytänyt :D Kävisikö myös appelsiini-persikkamehu tuossa?

    VastaaPoista
  2. Hei! Tarkoittaako tässä tuo mango-appelsiinimehu sitä Valion maitopohjaista mehua? Muuta mango-appelsiinimehua ei paikallisesta Prismasta löytynyt :D Kävisikö tähän appelsiini-persikkamehu?

    VastaaPoista
  3. Hei! Marlilta löytyy ainakin, mutta eiköhän tuo toinenkin käy :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen yrittänyt kaksi kakkua tällä ohjeella tehdä ja kummallakin kerralla kun lisään liivate-mehu seoksen täytteen sekaan, täyte muuttuu kiteiseksi, juoksettuu? Osaatko vinkata mistä tämä voisi johtua?

    VastaaPoista
  5. Heippa! Yleensä se juoksettuminen johtuu liian suurista lämpötilaeroista, joten jos vielä jaksat kokeilla, anna liivatedeoksen jäähtyä jonkin aikaa ennen täytteen sekaan lisäämistä. Muista myös lirutella se ohuena nauhana joukkoon 😊 On kyllä kurjaa, jos menee aikaa, vaivaa ja rahaa hukkaan, kun ei onnistu 😔

    VastaaPoista
  6. Onko vispillä ja kuohulla isoja eroja vai onnistuisiko kuohukermalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuohukermalla tulee aika paljon raskaampi ja tiiviimpi rakenne. Onnistuu toki silläkin 😊

      Poista
  7. Osaatko sanoa millä aineet pitäisi kertoa 28cm vuokaan?

    VastaaPoista
  8. Voiko tämän kakun pakastaa, muuttuuko maku tai koostumus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kiille pintaisia kakkuja ei kannata pakastaa. Kiille sulaa ja valuu sulattaessa...

      Poista