sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kantarellikupit


Voi ei! Käytiin mieheni kanssa mukamas etsimässä meille kantarelleja metsästä. Tai no, löytyihän niitä,- kokonaiset 6 kappaletta :D Ei muuta, kun Siwan kautta kotiin ja sainhan mä näitä sitten lopulta tehtyä. Tosin, olin ostanut näihin päälle myös pinjansiemeniä, jotka olisivat sopineet todella hyvin pinnalle ripoiteltaviksi, mutta joo...tuolla ne meidän kuiva-ainekaapissa köllöttelee :) Ensi kerralla sitten! 

Näistä tulikin hieman erilaisia. Paistoin ikään kuin pieniä juustopiiraita ja paistoin höysteet päälle erikseen...namnam, NAM :) Hyviä olivat!

Pohja:
160g voita
3 dl vehnäjauhoja
3rkl vettä
1 dl emmental-juustoraastetta

Juustotäyte:
1 rs Créme bonjour Kantarelli-tuorejuustoa
1 prk ranskankermaa
2 kananmunaa
1 dl emmental-juustoraastetta
pippuria

Höystö pinnalle:
250 g kantarelleja
170 g pekonia
1 sipuli
tuoretta rosmariinia

1. Sekoita pohjan aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina 12:n osaan ja painele voidellun muffinssipellin koloihin "kupiksi". 

2. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma ja munat kulhossa sekaisin, lisää juutoraaste ja pippuri. Lusikoi kuppeihin (2/3) juustomassaa. Paista sitten 175 asteessa n. 30-35min.

3. Ruskista sillä aikaa pekoni ja sipuli pannulla. Lisää lopuksi pilkotut kantarellit ja mausta tuoreella rosmariinilla. 

4. Kippaa hieman jäähtyneet piiraat leikkuulautaa apuna käyttäen ulos vuoasta. Lusikoi päälle sitten sienihöystöä. Koristele rosmariininoksalla...ja niillä paahdetuilla pinjansiemenillä :)


3 kommenttia:

  1. Meillä ainakin on ollut kanttarellit hukassa... :( Ollaan monta kertaa käyty eri metsissä haahuilemassa, mutta ei löydy kuin sappitatteja :/ ...ja mustikoita! :)
    Nämä vaikuttavat aivan mahtavilta! Tuo kanttarelli-tuorejuusto kiehtoo erityisesti! Varmasti hyvää! Eilen tein parsakaalista ja pekonista piirakkaa ja pekoni onkin mahtava lisä niin sienelle kuin parsakaalille! Pitää minunkin varmaan käydä siwan kautta ;D

    VastaaPoista
  2. Maistuva lopputulos!
    Idearikkaus keittiössä on tärkeämpi kuin 'vispilä tai kaulin' !
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne! :) Mustikoita meilläkin on pakastimet pullollaan. Suppilovahveroitakin viime syksyltä...mutta kun kantarellit olis vaan niin hyviä! :p

    Kaupasta ja toriltahan noita toki aina löytyy, mutta eiväthän ne yhtä tuoreita koskaan ole :(

    VastaaPoista