torstai 25. elokuuta 2016

Kantarelli- filonyytit


Minulla on ollut tänä vuonna ilo käyttää paljon kantarelleja. Toki näihin käy täytteeksi vaikka mikä. Perinteinen kastike kantarellista on kyllä lempparini, mutta nyt on tullut kokeiltua kaikenlaisia piirakoitakin. Tällä kertaa tein tällaisia pieniä nyyttejä filotaikinasta. Nämä ovat kiva pieni tarjottava esim. kahvipöytään. Itse ajattelin ottaa huomenna pari töihin evääksi, salaatin kera :)

3 filotaikinalevyä
100g voita 

0,5l kantarelleja 
purjoa
pieni kesäkurpitsa
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
Koskenlaskija kylmäsavuporo- sulatejuustoa 

1. Ota filotaikina sulamaan. Pieni sitten paistinpannulle kantarellit (niin, että nesteet haihtuvat pois). Lisää joukkoon suikaloitu purjo ja paloiteltu kesäkurpitsa. Ota hetken päästä pois levyltä ja mausta suolalla, pippurirouheella ja timjamilla. Anna jäähtyä hetki.

2. Sulata voi kattilassa. Aseta sitten yksi filotaikina levy leivinpaperin päälle ja voitele se voisulalla. Aseta päälle loput levyt ja toista sama. Leikkaa levy sitten 4x3 esim. pizzapyörällä. 

3. Vuoraa voidellun muffinssivuoan kolo taikinanpalalla, jätä myös reunoille ylimääräistä (ei haittaa vaikka rypistyy). Täytä kolo sienitäytteellä ja aseta päälle reilu pala sulatejuustoa. Tee kaikki valmiiksi ja paista sitten 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti