torstai 25. tammikuuta 2018

Helpot jogurttisämpylät


Minulla jäi jääkaappiin turkkilaista jogurttia, niin tein niistä tällaisia helppoja ja nopeita sämpylöitä. Näihin tuli ihanan pehmoinen rakenne ja unikonsiemenet antoivat kivasti makua! Lapset söivät nämä siltä istumalta välipalaksi- olivat siis herkullisia heidänkin mielestään 😊

12kpl

1dl vettä
2dl turkkilaista jogurttia
25g hiivaa
5,5-6dl vehnäjauhoja
0,5dl oliiviöljyä
1tl suolaa
2 rkl hunajaa

unikonsiemeniä/ sesaminsiemeniä

1. Liota hiiva kädenlämpöisen veden kanssa keskenään yleiskoneen kulhossa. Lisää suola, hunaja sekä turkkilainen jogutti. Sekoita ja lisää vehnäjauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaksi yleiskoneella n.12 minuuttia ja laita taikina sitten vartiksi lepäämään liinan alle.

2. Tee taikinasta kevyesti jauhoitetulla pöydällä tanko ja jaa se 12:n palaan. Muotoile taikinasta "pötkylä", pyörittämällä vain tangon päistä, niin, että keskikohta jää "pulleaksi". Laita lautaselle talouspaperi ja kastele se kevyesti vedellä. Laita toiselle lautaselle unikonsiemeniä.

3. Ota taikinan päistä kiinni ja "kiepsauta" sitä märän paperin pinnalla niin, että se kastuu pulleasta kohdasta kokonaan. Pyöräytä taikinaa sitten samanlailla siemenlautasella. Muotoile sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille, hevosenkengän muotoon. 

4. Anna sämpylöiden kohota liinan alla n. 45 minuuttia ja paista sitten 225 asteessa n.15 minuuttia, tai kunnes ovat kauniin kullanruskeita.

6 kommenttia:

  1. Tuo jogurtti tuo varmasti ihanasti pehmeyttä ja makua näihin. Ihanan näkösiä! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kokeilla aina jotakin uutta... Ja ne kokeilut on hyviä, jotka vielä onnistuvatkin hyvin 😊

      Poista
  2. Jogurtti/rahka antaa mukavaa rakennetta ja makuakin sämpylöihin. Minä ihastelen erityisesti näiden sämpylöiden muotoilua. Ovat todella kauniita....pitääpä kokeilla minunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mimmi. Tuo jogurtti oli itselleni ihan uusi kokeilu- toi kyllä kivaa makua ja rakennekin oli tosiaan pumpulin pehmoinen 😊 Välillä on kiva testailla myös uusia muotoja, vaikkapa lempireseptiinkin vaihtelun vuoksi...

      Poista
  3. Nämä ovat parhaat sämpylät ikinä. Niin pehmeät ja maistuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onpa mukava kuulla, että maistuu! Kiitos 😊👍

      Poista