lauantai 21. tammikuuta 2017

Voileipäkakku lohesta


Viime viikonloppuna tein eräisiin juhliin lohesta voileipäkakun. Tämän ohjeen olen tähän asti pitänyt omana salaisuutenani, mutta olkoon menneeksi...jaan tämän nyt kanssanne. Tällä ohjeella valmistuu aivan taivaallinen voileipäkakku.

Tällä ohjeella tulee noin 15-20hlö:lle

60 palaa paahtoleipää (Fazerin ruis)
kostutukseen kalalientä

Täyte 1:
1kg lämminsavulohta
3 punasipulia
1 iso purkki Cottage cheesea (hienojakoinen raejuusto)
2prk ranskankermaa
tilliä
sinappia
sitruunapippuria
(sitruunamehua)

Täyte 2:
3-4 maustekurkkua
4prk Remoulade-kastiketta (kylmä kalakastike, joka löytyy kylmäkalojen vierestä yleensä- Hyvä Apaja)
4 prk tonnikalaa öljyssä

Kuorrutukseen:
8dl vispikermaa
800g maustettua tuorejuustoa (ruohosipuli/tilli)

Koristeluun esim:
kylmäsavulohta
rucolaa
herneenpalkoja
limeä
ruohosipulia

1. Leikkaa leivistä reunat pois. Asettele 3x4 palaa folion päälle ja kostuta leivät kalaliemellä.

2. Tee täytteet. Sekoita ensimmäisen täytteet ainekset yhteen niin, että hienonnat kalan, tillin ja punasipulin. Lisää joukkoon loput ainekset ja mausta sitruunapippurilla, sekä sinapilla. Sekoita tahnaksi ja levitä leipäkerroksen päälle. Lisää seuraava kerros leipää ja kostuta.

3. Tee toinen tahna valmiiksi. Lisää tonnikala Remouladen kanssa sekaisin ja lisää pilkotut suolakurkun palat. Levitä seosta leiville.

4. Toista sama loppuun asti niin, että kakun päällimmäinen kerros jää ilman täytettä. Kiedo kakku sitten folioon ja anna maustua jääkaapissa yön yli.

5. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Sekoita seos tasaiseksi. Avaa kakku foliokääreestä ja kuorruta kakku. Voit myös pursottaa reunalle kuvioita. Koristele kakku mielesi mukaan.

13 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Kiitos ohjeesta. Usein voileipäkakkuohjeissa käsketään leikkaamaan leipäpaloista reunat pois. Minä annan nykyään reunojen olla ja kostutan ne hyvin, niin ei niitä valmiista kakusta huomaa syödessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Paahtoleivästä ei tosiaan ehkä tarvitsisikaan, mutta se taitaa lähinnä olla vaan tapa ja perua siltä ajalta, kun käytettiin vielä vuokaleipää, jossa on paksumpi ja kovempi kuori. Ehkäpä 😊

      Poista
  2. Onko tämä kakku tarkoitettu pääruoaksi, vai miten voi riittää vain 15-20 hlö:lle? 60 palaa paahtoleipää ja 1 kg lämminsavulohta + muut härpäkkeet? :-o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, periaatteessa kyllä. Ja ihmiset syövät kyllä mieluummin nykyään suolaista 😊 Toki jossakin porukassa tästä varmaan riittäisi 30:llekin...

      Poista
    2. Juu, tiedän kyllä, että ihmiset mieluummin syö suolaista. Varmaan tuo kakku kuluu, jos ei ole muuta tarjottavaa. Ja kun vertaa muihin blogeihin ja niiden voileipäkakkuresepteihin, niin onhan tää tuplasti isompi kuin muiden kakut 15-20 hengelle.

      Poista
  3. Ihanaa että on kerrankin tarpeeksi iso kakku. Ärsyttää sellaiset nuukailijat, joiden mielestä sellainen vuokaleivän kokoinen voileipäkakku pitäisi riittä 20hengelle. Meillä tehdään 3*4*4 siivun kakkuja 10 hengelle ja kaikki ovat tyytyväisiä kun voi ottaa reilusti. Turha tarjota, jos ei kumminkaan raaski antaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kyllä täysin 😊 Siitä lähdetään, ettei mikään lopu juhlissa kesken. Ja emäntä itsekin saa huoletta ottaa palasen, pelkäämättä riittävyyttä 😉

      Poista
  4. Huikean hyvää! Tein puolikkaalla ohjeella tyttären valmistujaisiin. Ohje laitetaan talteen ja tehdään toistekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla. Tämä on kyllä ehdoton oma bravuurini, joten mahtavaa, että sielläkin tykättiin 👍

      Poista
    2. Aijon tehdä tämän kakun ihan varmasti, ensi kuussa, silloin pyydän mökkinaapurit käymään, olen luvannut jo monta kertaa ja nyt se tapahtuu

      Poista
    3. Mahtavan ihana ajatus! Kylläpä naapurit taatusti ilahtuvat! Tulepa sitten kertomaan, kuinka maistui ☺️

      Poista