lauantai 12. elokuuta 2017

Lakka-marenkijuustokakku


Näin eräässä kirjassa juustokakun, jonka pinnalle oli tehty italialainen marenki. Muokkasin ohjetta aikalailla, mutta lopputulokseen olin hirmu tyytyväinen. Minulla oli vielä pari purkkia lakkaa pakastimessa, niin ajatttelin tuhlata ne tähän kakkuun. Rakenne oli hirmuisen pemoinen ja varsin suussa sulava. Myös punaherukka olisi sopinut varmasti hyvin tähän kakkuun, mutta valtavan hyvää oli kyllä näin! 😍

Pohja:
1,5 pötköä dominoita, tai muita tummia täytekeksejä
60g voita

Täyte:
3dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g mascarponea
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
6-7dl lakkoja 
5 liivatetta
2rkl vettä

Marenki:
2 kananamunan valkuaista
1 1/4dl sokeria 
3rkl vettä

Koristeluun esim:
lakkoja
herukanlehtiä

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa täytteen kerma, tuorejuusto ja mascarpone kulhossa löysäksi vaahdoksi. Mausta sokereilla. Lisää lakat (valuta enimmät nesteet pois) joukkoon ja sekoita kunnolla, että ne hieman soseutuvat joukkoon.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja sulata joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada seos sitten täytteen joukkoon ohuena nauhana, samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia, tai mielellään yön yli.

4. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kiehauta kattilassa sokeri ja vesi (niin, että kiehahtavat). Liruta vesi-sokeriliuos valkuaisvaahdon joukkoon samalla reilusti sekoittaen. Vatkaa niin kauan, että marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. 

5. Lusikoi marenki kakun päälle ja tasoita pinta. Tee haarukalla/ kuvioraapalla pintaan kuvio ja polta pintaa hieman tohottimen avulla ruskeaksi. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

17 kommenttia:

  1. Kiitos kaunis, Sari 😊 Olen kyllä itsekin tyytyväinen.

    VastaaPoista
  2. Aijai, miten upea kakku ja taatusti ihanan makuinenkin! Lurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 😘 Oli kyllä tosi herkullinen yhdistelmä...

      Poista
  3. Hei, en omista tohotinta, lienee onnistuu ilmankin tehdä? Ulkonäköönhän se vaikuttaa kyllä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Onnistuu toki ilmankin, mutta kakusta jää sitten sellainen karamellisoidun sokerin maku pois kokonaan. Tohotin myös tekee kakkuun hieman "kovemman" pinnan, joten kakku jää vain pehmeäksi kauttaaltaan 😊

      Poista
  4. Hei mistä olet ostanut tohottimen? :)

    VastaaPoista
  5. Moikka! Ostin sen muistaakseni Kärkkäiseltä. Heirol-merkkinen 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin loppujen lopuksi tohottimen cittarista, en millään meinannut aluksi googlettamalla löytää. Kakku oli suussa sulava, joten tohotin oli oston väärti. Seuraavaksi aion kokeilla creme brulee piirakkaa. :)

      Poista
    2. Oi...hyvä että kuitenkin löysit 👍 Se creme brulee...ah! Toivottavasti tykkäät siitäkin 😘

      Poista
  6. Hei, pitääkö kerma vaahdottaa erikseen ja sekoittaa noihin muihin vai kerma juoksevana sekoittaa noihin muihin? En nyt vaan tajua... :D Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kaikki vaan sekaisin kulhoon ja vaahdoksi 😊

      Poista
  7. Moi! Osaatko neuvoa paljonko tarvisin aineksia jos teen kaksi tällaista kakkua mutta tekisin ne halk. 18 cm vuokaan molemmat? Kiitos jos vastaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tällä ohjeella tuosta kakusta tuli suurehko, joten tekisin tällä ohjeella suoraan kahteen 18cm:n vuokaan 😊

      Poista
  8. Säilyykö marenkikerros jääkaapissa vuorokauden vai suositteletko tekemään sen ennen tarjoilua?

    VastaaPoista
  9. Säilyy kyllä, mutta se alkaa hiljalleen sulaa täytteen johdosta. Suosittelen tekemään vasta hieman ennen tarjoilua 😊

    VastaaPoista
  10. Mikä muu maku sopisi tähän, jos lakkaa ei ole saatavilla? Tää kuulostaa sairaan hyvältä ja ajattelin sunnuntaina tehdä lapsen syntymäpäiville mut en tiedä mistä ne lakat tähän löytäisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukka ja esim tyrni kävisivät varmaankin hyvin? 🙂 Testannut en tosin itse ole...

      Poista