perjantai 29. syyskuuta 2017

Suppiskierteet ja arvonnan voittaja


Tein perjantai-illan pikkusuolaiseksi naposteltavaksi tällaisia ihanan makuisia suppiskierteitä. Nämä ovat tavattoman helppoja tehdä, mutta tosi kiva tarjota vaikkapa salaatin kaverina. Täytettäkin voi varioida mieleisekseen helposti, jos joku maku ei miellytä. 😋

Edellisessä postauksessani oli arvonta ja sen voitti Anonyymi- seitsonensm 💓 Paljon onnea voitostasi!! Laitan sinulle piakkoin s-postia, niin vuoat lähtevät sinun suuntaasi! Ihanan positiivisia ja piristäviä kommentteja olitte laittaneet kaikki. Kiitos siitäkin! 😊

(14 kpl)

1 pkt laskostettua, esikaulittua voitaikinaa

n. 3-4dl suppilovahveroita
n. 15cm kevätsipulinvarsia
n.1dl juustoraastetta
n.1/2 pkt koskenlaskija kylmäsavuporo-sulatejuustoa
0,5 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

kananmuna voiteluun

1. Paista suppikset pannulla ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä.

2. Pilko sipulivarret pieneksi ja sekoita juustoraasteen kanssa keskenään. Pienennä sekaan sitten koskenlaskija ja lisää jäähtyneet suppikset.

3. Kauli voitaikina levyä jonkin verran suuremmaksi. Laita täyte tasaisesti levyn päälle. Käännä levy kaksinkerroin ja leikkaa vaikkapa pizzapyörällä n. 1.5-2cm leveitä suikaleita. 

4. Ota suikaleiden päistä kiinni ja kieputa eri suuntiin. Yhdistä päät ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele kierteet kananmunalla ja paista 200  asteessa n. 15-20 minuuttia, tai kunnes kierteet ovat kauniin ruskeita.


3 kommenttia:

  1. Vaikka kisa meni jo,haluan kertoa sinulle että viimepäivien paras juttu on ollut se että löysin tämän ihanan blogin. Olen lukenut ohjeita innoissani ja näen itseni hääräämässä keittiössä kuin elokuvassa Julie&Julia.Erityisesti suolaiset piirakat kiinnostaa.Kiitos kaikista ihanista ohjeista��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi ❤ Tulipa hyvä mieli koko viikonlopuksi! Mukavaa syksyä sinulle! 🍁

      Poista
  2. Haen lähinnä suolaisten leivonnaisten puolelta, hyviä ja toimivia ohjeita.
    Iloisia syyspäiviä !

    VastaaPoista