sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Mango-passion juustokakku


Tein erään pikkuherran synttärijuhliin mango-passionjuustokakun. Blogistani löytyy pari muutakin versiota tästä kakusta, mutta nyt kokeilin taas uutta versiota. Kakusta tuli tosi raikas ja reilusti mangon ja passionin makuinen. Pinnalle tein kirkkaan keltaisen kiilteen ja koristeluun käytin tuoreita marjoja, sekä tottakai passion-hedelmää 😋

Pohja:
200g Digestivejä
65g voita

Mango-passionmousse:
6dl kermaa
275g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
1pss (300g) pakastettua mangokuutioita
2 passionhedelmää
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
11 liivatetta
tilkka appelsiinituoremehua

Kiille:
2dl appelsiini tuoremehua
3 passionhedelmän mehua paseerattuna (itse käytin 1dl pyrettä)
1dl sokeria
4 liivatetta
tilkka vettä
(tippa keltaista pastaväriä)

1. Hienonna keksit ja sekoita murut voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2. Soseuta sulaneet mangokuutiot soseeksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, mangosose, passionhedelmät ja mausta seos sokerilla makusi mukaan.

3. Laita moussen liivatteet likoamaan. Kiehauta sitten kattilassa tilkka vettä ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana moussen joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada mousse keksipohjan päälle vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään tunniksi.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Kiehauta kattilassa tilkka vettä, sekä sokeri. Lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Yhdistä liivateseos sitten appelsiini-passionmehuseokseen. Kaada jäähtynyt seos kakun pinnalle varovasti esim. lusikan avulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.

5. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

2 kommenttia: