sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Crème brûlée-piirakka


Uijuiui! Mikä mahtaa olla lempijälkiruokasi ravintolassa? Itselläni se on ehdottomasti crème brûlée. Nyt tein siitä "kotiversion", eli piirakan. Tämä piirakka on helppo ja nopea valmistaa ja se maistuu aivan taivaallisen herkulliselta. Jopa niin hyvältä, että salaa toivoisi sitä jäävän pala vielä huomisellekin 😍 Yllätäpä perheesi tällä ihastuttavalla herkkupiirakalla!


Pohja:
200g digestivejä
70g voita

Täyte:
1dl sokeria (tai ihan hitusen alle)
0,5 tl suolaa
1 vaniljatangon siemenet
4 kananmunan keltuaista
5dl kuohukermaa

Pinnalle:
2-3 rkl hienoa sokeria
tuoreita vadelmia, mustikoita ja mansikoita

1. Hienonna keksit hienoksi ja sekoita voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos n.24cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Kuumenna kuohukerma kattilassa lähes kiehuvaksi, halkaistun vaniljatangon kanssa. Sekoita kerman kuumentuessa teräskulhossa keltuaiset, sokeri ja suola keskenään vaahdoksi. Kaada kuuma kerma sitten sekaan ja sekoita kunnolla. Kaada tämä seos takaisin kattilaan ja keitä niin, että seos sakenee...älä kuitenkaan liikaa, sillä muuten seos kokkeloituu (n.1-1,5min max). Täyte jää suht' löysäksi. Poista vaniljatanko.

3. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jäähtyä. Laita sitten jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja ripoittele pinnalle ohut kerros sokeria. Polta tohottimella sokeri ruskeaksi.

5. Koristele kakku tuoreilla vadelmilla ja nauti hyvän kahvin kaverina.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! myös minun lempparijälkkäri on creme brulee. En ole koskaan tehnyt sitä itse, pitäisi varmaan hommata sellainen kaasupohotin, jolla saisi sen pinnan. Tätä piirakkaa voisin kyllä kokeilla. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan, jos pidät tästä jälkiruokanakin. Omat vieraani ovat ainakin ihastuneet tähän joka kerta. Testiin vain!

      Poista