lauantai 7. elokuuta 2021

Pitkäviinerit



Tuli himo! Tuli valtava himo saada pitkäviineri, eli rekkaviineri, tai miksi kaikiksi näitä nyt kutsutaankaan missäkin 😁 Kotitekoisena viinereistä ei tule rakenteeltaan aivan yhtä hyviä, kuin kaulauskoneella leipomossa tehtynä, mutta voin kertoa...maku on ihan yhtä herkullinen, eikä häpeä yhtään leipomoissa leivotuille- näissä kun ei voissa säästellä 🙊 Vaihekuvia en älynnyt ottaa, mutta yritän kirjoittaa reseptin tarkasti...

 (24kpl)

4 dl maitoa
80g hiivaa
1 tl suolaa
1dl sokeria
2 kananmuna
n.10-11 dl vehnäjauhoja
80 g voisulaa
(halutessasi hieman kardemummaa)


Kaulaamiseen:
400 g voita

Voiteluun:
kananmuna

3pss Wanhan ajan vaniljakastike-aines
5dl maitoa/vettä

2rs paistonkestävää vadelmamarmeladia

valkoista sokerikuorrutetta= kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista paksu tahna


1. Sekoita suola ja hiiva keskenää kylmän maidon kanssa. Lisää joukkoon sokeri ja kananmuna, sekä osa jauhoista. Sekoita kunnolla ja lisää lopuksi loput vehnäjauhot, sekä jäähtynyt voisula. Sekoita pari minuuttia niin, että taikina sekoittuu tasaisesti. Taikina on suht' löysää.

2. Levitä taikina suorakaiteen kokoiseksi (n.40x60cm) levyksi (käytä reilusti jauhoja ja pyyhi ylimääräiset pois pullasudilla). Ota veitsellä, tai juustohöylällä voista siivuja. Asettele voisiivut keskelle ja taita ensin vasen puoli voin päälle ja sitten oikea puoli vasemman päälle. Käännä "avoimet" päät sivuille. Kauli levyksi ja toista sama muutaman kerran- väleissä kannattaa käyttää taikinaa hetki jääkaapissa. 

3.  Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja kaulaa n. korkeus 50x leveys 30cm levyksi ja leikkaa esim. taikinapyörän avulla 24kpl n.1,5cm levyisiä suikaleita. Kieritä suikaletta päistä vastakkaisiin suuntiin ja kiepsauta taikinasuiro viinerin muotoon, eli suikale tavallaan kolmeen osaan, rinnakkain . Anna kohota n. tunti liinan alla.

4. Voitele kohonneet wienerit kananmunalla. Sekoita vaniljakreemistä ja vedestä/ maidosta tahna. Pursota vaniljakreemiä reilu raita kaikkien wienereiden päälle. Pursota viereen myös kunnnon raita vadelmamarmeladia. Paista wienerit 200 asteessa, kunnes ovat kauniin ruskeita. Anna wienereiden jäähtyä täysin. Koristele ne sitten tomusokerista ja valkuaisesta sekoitetulla kuorrutteella.

2 kommenttia:

  1. Meille opetettiin, että viineritaikinan kaikki ainekset jääkaappikylminä
    Kerran olen tehnyt, päivähän siinä lähes meni tottumattomalta.
    Jokin mukava pikkusuolaisen ohje olisi kiva lukea täältä.
    Iloista syksyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Jauhotkin kannattaisi pakastaa ennen leipomista, jos ihan virallisen ohjeen mukaan tekisi ☺️ Pikkusuolaista- pistetäänpäs mietintämyssyyn! Mukavaa syksyn alkua sinullekin 🍁

      Poista