keskiviikko 18. elokuuta 2021

Ranskalainen tomaattipiiras

 

Kesäloman viimeisiä päiviä viedään. Olen selvästikin saanut levättyä, sillä huomaan viettäväni koko ajan enempi aikaa taas keittiössä ja jauhopeukaloa syyhyttää kovasti 😁 Leivoin päiväkahvillemme  ihastuttavia portugalilaisia Pasteis de nata- leivoksia ja siitä jäi taikinan "kantit", joista päätin sitten kyhätä vielä iltapalaksi tätä herkullista Ranskalaista tomaattipiirakkaa. Tähän löytyy nimittäin aika usein ainekset jääkaapista, niin kuin nytkin...

Pohjaan:
voitaikinaa
 
Pinnalle:
Dijon-sinappia (tavallinenkin sopinee)
valkosipulin kynsi
juustoraastetta
tomaatteja 
mustapippuria
yrttimausteseosta 
oliiviöljyä
 
1. Taputtele voitaikinasta pyöreä piirakka-aihio pellille. Sivele pintaan sinappia ja hienonna valkosipulinkynsi hienoksi ja ripoittele se pohjan päälle. Levitä pohjan päälle seuraavaksi juustoraastetta.

2. Leikkaa tomaatit ohuen ohuiksi siivuiksi ja asettele kauniisti piiraan pinnalle. Rouhi pinnalle lopuksi mustapippuria ja siroittele yrttimausteseosta. Lorauta pinnalle hieman laadukasta oliiviöljyä.

3. Laita piirakka uuniin 225 asteeseen noin 20 minuutiksi, tai kunnes piiras on saanut kauniin värin pintaansa. Hienonna valmiin piiraan pinnalle tuoretta basilikaa, tai vaikkapa timjamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti