maanantai 22. kesäkuuta 2015
Cinnamon rolls
Olen huomannut, että näitä pullia kehutaan kovasti. Pitihän niitä sitten itsekin lähteä testaamaan. Mitenkään kovin kaunista tarjottavaa tämä ei kuitenkaan ole, mutta hyvää kylläkin! :) Extra-pehmeää, mehukasta pullaa. Alkuperäinen ohje on täältä. Tätä herkkua saa kuulema tehdä toistekin!
Taikina:
0,5 l maitoa
100 gr voita
1 dl sokeria
1 pkt (50g) hiivaa
n. 10 dl vehnäjauhoja + 2 dl kaulintavaiheeseen
½ tl leivinjauhetta
½ rkl suolaa
Täyte:
voita
ruskeaa sokeria
kanelia
Kuorrute:
noin 2,5 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
0,5 dl maitoa
25 gr voita
hippunen suolaa
1. Sekoita maito, voi ja sokeri kattilassa ja lämmitä sekottaen niin että ainekset sulavat. Siirrä syrjään ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää hiiva ja sekoita jotta se liukenee nesteeseen.
Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet keskenään. Sekoita neste ja jauhot keskenään, ei tarvitse vaivata, vain sekoittaa niin ettei ole jauhoklimppejä.
Peitä astia liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa noin tunnin. (Minulla kohosi reilusti yli tunnin)
2. Kohotuksen jälkeen kaada löysä taikina jauhoitetulle alustalla jossa on reilusti jauhoja.
Vaivaa jauhot taikinaan, niin ettei taikina tartu kiinni kaulimeen ja alustaan.
Sen ei ole tarkoitus kuitenkaan olla mikään napakka taikina, ainoastaan niin ettei se liimaudu kiinni alustaan.
3. Puolita taikina ja kauli siitä tasainen levy, aivan niinkuin korvapuustia tehdessä. Levitä kaulitulle taikinalle voita tasaisesti, ripottele ruskeata sokeria reilusti sekä kanelia.
Kääri rullalle ja tarkista että rulla pysyy kiinni. Leikkaa terävällä veitsellä tasakokoisia paloja ja nosta ne rasvattuun vuokaan leikkuupinta ylöspäin ja niin että palojen väliin jää vähän rakoa.
Anna nousta liinan alla noin 20 minuttia. Tee toiselle taikinanpuolikkaalle samoin.
4. Paista uunissa noin 200 asteessa uunin keskivälissä suunilleen 15 minuuttia kunnes pullat ovat päältä vähän ruskistuneet.
5. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään.Kannattaa sulattaa voi esim. mikrossa nesteeksi ja sitten lisätä muut aineet, muista suola!
Lisää nestettä tai tomusokeria tarpeen mukaan.
6. Kaada kuorrute pullien päälle sikin sokin , mutta kuitenkin niin että jokainen pulla saa kuorrutetta.
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Mutakakku suklaakermalla
Ystävämme tulevat tänään luoksemme grillaamaan, joten jälkiruoaksi on toki paikallaan kahvin kanssa tällainen "kevyempi herkku" :D Mutakakku on jo itsessäänkin herkullista, mutta kun päälle laitetaan vielä suklaakermaa, suklaapalloja ja mansikoita...nam! :) Itse laitoin vielä kermavaahtoakin, mutta ilman sitä kakku oli kauniimpi... Maistuis varmaan sullekin?
Ps. Kakkuviikarin löydät myös Facebookista...
Kakku:
100g voita
100g tummaa suklaata
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1tl vaniliinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
Päälle:
2 dl kermaa
120g tummaa suklaata
1/2 pss Pollyja (suklaapalloja)
mansikoita
(kermavaahtoa)
1. Sulata voi ja suklaa kattilassa, vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman.
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kesekenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon. Lisää sitten suklaa-voiseos samalla sekoittaen.
3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 175 asteessa n. 20min. Anna kakun jäähtyä.
4. Sulata suklaa ja lisää se jäähtyneenä kermavaahtoon.
5. Nostele suklaakerma jäähtyneen mutakakun päälle ja koristele mansikoilla ja suklaapalloilla. Halutessasi voit tehdä suklaalla raitoja suklaakerman pintaan...
perjantai 19. kesäkuuta 2015
Pappilan hätävara
Hyvää juhannusta blogini lukijat! :)
Minun ei pitänyt tehdä mitään jälkiruokia, eikä leivonnaisia tänään, mutta mieheni toikin kaupasta mansikoita ja mustikoita....siitä se ajatus sitten lähti. Vanha herkku, joka syntyy käden käänteessä. Itselläni oli yksi hajonnut kakkupohja pakastimessa ja käytin sen nyt tähän. Mukaan voi laittaa keksinmuruja, hilloa, jälkiruokakastikkeita, marjoja ja hedelmiä. Lähes mitä tahansa siis.
Vaalea kakkupohja
5dl kuohukermaa
mansikoita
mustikoita
mansikkahilloa
Murustele kakunpalat tarjoiluastian pohjalle. Lisää marjoja ja esim.mansikkahilloa. Laita päälle kermaa ja sitten taas kakun paloja, kermaa, marjoja...jne. :)
torstai 18. kesäkuuta 2015
Guacamole-kierteet
Tässä kiva pieni suolainen naposteltava vaikkapa juhannusrientoihin. Sopii mainiosti naposteltavaksi niikseen, tai salaatin kaveriksi. Keitonkin kaveri tämä on! Jos täytettä tulee reippaasti, niin loput voi syödä leivän päällä...ihan herkkua pelkälteenkin :p
1pkt voitaikinaa
150g valkosipulituorejuustoa
100g guacamolea
2-6 valkosipulin kynttä
kananmuna
1. Sulata voitaikina. Kaulitse sulanut voitaikina suorakaiteenmuotoiseksi levyksi.
2. Sekoita tuorejuusto ja guacamole keskenään tahnaksi. Lisää hienonnettu valkosipuli.
3. Levitä täyte taikinan päälle ja rullaa kuten kääretorttu. Leikkaa rullasta sitten n.2,5cm:n paksuisia siivuja.
4. Laita kiekot uunipellille ja voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa n. 20min
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Britatorttu
Eihän tämä kakku lämpöasteita tuo, mutta kesäfiilistä muuten kyllä. Tähän kakkuun pätee sanonta, "vanhassa vara parempi", sillä kokeiltuani muutamaa eri ohjetta, totean tämän vanhan reseptin olevan selkeästi paras. Britaan voi laittaa joko ihan perinteisesti kiiviä, tai vaihtoehtoisesti mansikkaa. Raparperikin käy oikein hyvin...kuulema varsinkin curdina.
Itse en osannut valita mitä laittaisin, niin tein kiivin ja mansikan sekoituksen...tämä klassikko on kyllä varsinainen kesäherkku, vaikkapa juhannuksen kahvipöytään! :P
Britatorttu (n. 10 hlölle)
Pohja:
125 g margariinia
1 dl sokeria
2 munankeltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki:
2 kananmunan valkuaista
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl pähkinärouhetta
Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
7-8 kiiviä viipaloituna
1. Vaahdota margariini ja sokeri keskenään, lisää keltuaiset.
Lisää vehnäjauho, leivinjauhe ja maito vuorotellen, samalla sekoittaen.
2. Kaada taikina kahteen samankokoiseen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan puoliksi.
Levitä taikina tasaisesti vuokien pohjalle. (Voit tehdä myös uunipellille ja halkaista pohjan sitten kahtia)
3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Levitä marenki puoliksi vuokiin, taikinoiden päälle.
Ripottele pähkinärouhetta pintaan ja paista 175 asteessa noin 20 min.
4. Vaahdota kerma, lisää sokerit ja levitä noin puolet vaahdosta toisen (jäähtyneen!) pohjan päälle. Lado osa kiiviviipaleista kerman päälle.
Nosta toinen levy päälle. Koristele päällä oleva pohja lopulla kermavaahdolla, kiivillä ja mansikoilla.
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Rippikakku
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Rippikakku
Tänäkin viikonloppuna sain kunnian tehdä taas muutaman rippikakun. Tässä yksi niistä. Sisällä vaalea kakkupohja ja mustikka-valkosuklaamoussea. Päällä vaahtokarkkimassaa. Koristeet sokerimassasta ja nauha ihan askarteluliikkeestä :) Onnittelut vielä tätäkin kautta, Laura! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)