sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Vaniljainen vadelmajuustokakku


Sain tehdä erään pienen miehen syntymäpäiväjuhliin juustokakkua. Makupari tähän kakkuun syntyi tällä kertaa vaniljasta, sekä vadelmasta. Kakussa on perus keksipohja, todella vaniljainen mousse, jonka sisältä löytyi vadelmia, sekä pinnalla todella vadelmainen kiille. Omaan suuhuni tämä makupari oli varsin onnistunut 😍

Pohja:
200g Digestivejä
60g voita

Vaniljamousse:
7dl vispikermaa
275g maustamatonta Philadelphia- tuorejuustoa
1 vaniljatangon siemenet
1,5dl sokeria (maun mukaan)
1tl vaniljasokeria
7 liivatetta
150g vadelmia
 
Kiille:
200g pakastevadelmia
1dl sokeria
0,5dl vettä
3 liivatetta 

1. Hienonna pohjan keksit ja voisula keskenään. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyt kerros vuokasprayta.

2. Laita kattilaan sokeri, vesi ja vadelmat. Keitä 5 minuuttia ja anna jäähtyä.

3. Laita vaniljamoussen liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma ja tuorejuusto keskenään löysäksi vaahdoksi. Mausta vaahto sokereilla, sekä vaniljatangon siemenillä. Kuumenna sitten kattilassa tilkka vettä (n.3rkl) ja liuota sekaan liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana vaniljamoussen sekaan, samalla sekoittaen. Kaada 1/3 moussesta vuokaan keksipohjan päälle ja painele sen pinnalle jäisiä vadelmia. Kaada loput moussesta vuokaan. Anna hyytyä kylmässä ainakin reilu tunti ennen kiilteen lisäämistä.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Paseeraa siivilän läpi keittämäsi vadelmat. Lisää mehuun sokeria tarvittaessa. Laita pikku tilkka mehua takaisin kattilaan ja kiehauta. Lisää joukkoon liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos sitten loppuun mehuun ja kaada kiille kakun pinnalle, lusikkaa apuna käyttäen. Anna hyytyä ainakin kolme tuntia jääkaapissa.

5. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.
 
 

9 kommenttia:

  1. Kyllä kuulostaakin ihan täydelliseltä makuparilta 😍 Todella kaunis kakku jälleen! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se sitten jaksat käydä jättämässä ihania kommentteja! Kiitos ❤️

      Poista
  2. Hei, mitä nuo valkoiset "pallukat" kakun päällä ovat ? Kaunis kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Pallerot ovat suuria sokerihelmiä. Niitä myy esim. Confetti. .

      Poista
  3. Hei. Olen tekemässä pojanpojille kakkuja tulevana lauantaina. Montakohan tästä kakusta syö? Näyttää ja kuulostaa niin hyvältä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä tästä 15-20hlöä kivan palan saa 😊 Riippuu toki, paljonko on muita herkkuja tarjolla 😁

      Poista
  4. Oiskohan liikaa liivatetta täytteessä

    VastaaPoista