perjantai 12. joulukuuta 2014

Konjakkinen suklaakakku


Tässä myös yksi vaihtoehto joulun pyhien kahvitteluun. Taitaa olla ehkäpä parasta maistamaani kuivakakkua, vaikken pidä konjakista laisinkaan. Ohje on kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta. Päällinen on samaa, jota tulee mokkapaloihinkin...ja alla aivan älyttömän hyvää suklaista kakkua konjakilla maustettuna. Tässäkin olisi ideaa joulun alla viemisiksi kukan asemasta?


3 dl maitoa

1 dl sokeria

1 dl kaakaojauhetta

180 g voita

2 dl sokeria

2 rkl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

5 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

3 rkl konjakkia (itse laitoin Renaultia)



Kuorrute:


                                                      3 rkl vahvaa kahvia
                                                            2 rkl voita

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

2-3 dl tomusokeria
Koristeluun: Esim. kultaglitteriä ja konvehteja



Kiehauta maito, sokeri ja kaakao ja jäähdytä. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat voisokerivaahtoon yksitellen, lisää kananmunien välissä osa jauhoseoksesta taikinaan. Vatkaa taikinaan jäähtynyt kaakaomaitoseos vähän kerrallaan vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Mausta taikina lopuksi konjakilla. Paista kakku korppujauhotetussa vuoassa 170 asteessa noin tunnin ajan. Kumoa vuoasta jäähtyneenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti