sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Jääsuklaakakku


Tämän päiväisille vieraille on tarjolla jääsuklaakakkua. Suklaakakkuja on kiva koristella, kun pohja on tumma, käy päälle erityisen hyvin kaikki marjat. Toki raikastavat muutenkin... Kakkuun en halunnut väliin muuta kuin kermaa, joten tämä on todellinen suklaan ystävän herkku :p Itse maisteltuani kakkua, olisin kuitenkin kaivannut väliin vaikkapa vadelmia...

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta (esim. van Houten) 
1 dl vehnäjauhoja

Kostutukseen:
Laimeaa mehua

Väliin:
4 dl vispikermaa

Pinnalle:
180 g Fazerin sinistä suklaata
150 g kookosrasvaa
150 g voita
120 g tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa

Koristeluun esim.:
Marenkeja
Mansikoita
Karhunvatukoita
Dominoita

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää siivilöity jauho ja kaakaojauhe. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan (halk. 20cm)  ja paista 175 asteessa n. 45-50min.

2. Vaahdota kerma. Halkaise kakku jäähtyneenä kolmeen osaan. Kostuta pohja ja lusikoi päälle puolet kermavaahdosta. Toista loppuun asti samoin. Laita kakku jääkaappiin siksi aikaa, kunnes teet päällisen.

3. Sulata vesihauteessa voi, kookosrasva ja suklaa. Sekoita sulaneeseen suklaa-rasvaseokseen kaakaojauhe ja tomusokeri. Sekoita. Vatkaa viimeiseksi kaksi kananmunaa voimakkaasti joukkoon, niin että seos sakenee. Anna jäähtyä reilusti...

4. Kuorruta kakku suklaalla ja anna kovettua jääkaapissa yön yli. 

5. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile kakku kylmänä, halutessasi esim. vadelmamelban kanssa.
 

2 kommenttia: