sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Pistaasijuustokakku


Vihdoinkin, pitkästä aikaa, ehdin leipomaan tänne blogiinkin jotakin iloksenne. Vaihdoin alkuvuodesta työpaikkaa ja kiirettä on piisannut niin, ettei enää kotona ole ehtinyt, eikä viitsinyt leipoa.

Viime huhtikuussa kävin ystäväni, Ihannekakun Irman kanssa Tallinnassa. Siellä kävimme herkuttelemassa Tallinnan vanhimmassa kahvilassa Maiasmokk:ssa. Otin siellä kahvin kaveriksi palan ihan taivaallisen herkullisen makuista pistaasikakkua, jollaiseen en ollut ennen törmännyt missään. Pistaasi taas on suurta herkkuani, joten tuollaista kakkuahan oli saatava lisää, joten kehittelin siihen ohjeen- ja kakusta tuli ihan yhtä täydellistä! 

Ps. Tuota pistaasitahnaa löydät muuten ihan nettikaupoista. Esim. Korttelideli ja Ruohojuuri myyvät tuota. Myös Nicholas vahe-merkkisenä löytyy jostakin 😊Itse olen ostanut Tallinnan Seikluskohvikista, sekä myös tuliaisina Nizzasta...

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä upeaa herkkua 💓

Pohja:
200g Digestivejä
65g voita

Täyte:
600g Philadelphia tuorejuustoa
3 kananmunaa
2,5dl kermaa
2,5dl sokeria
1dl maissitärkkelystä
1dl pistaasitahnaa/curdia
2tl vaniljasokeria 

1. Hienonna Digestivet hienoksi muruksi ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Suihkauta vuokasprayta irtopohjavuoan reunoille ja painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun vuoan (halk.22cm) pohjalle ja reunoille tiiviisti. 

2. Sekoita tuorejuusto, kananmunat ja sokerit keskenään tasaiseksi massaksi. Lisää sen jälkeen kerma, sekä maissitärkkelys.

3. Mausta seos lopuksi pistaasitahnalla- makusi mukaan. Itse laitoin n.1dl:n ja kakku maistui voimakkaasti pistaasilta.

4. Kaada massa vuokaan keksipohjan päälle ja paista kakkua 170 asteessa n.60 min. Sammuta uuni ja jätä kakku uuniin niin, että uunin luukku jää raolleen. Anna olla vielä puoli tuntia uunissa ja anna kakun sitten jäähtyä. Laita kakku jääkaappiin yön yli ja tarjoile kakku sitten pistaasipähkinöiden kera.