torstai 31. maaliskuuta 2016

Vaniljainen puolukkapiirakka


Huomasin juuri, että hei...nythän on viimeistään pakko ruveta tyhjentämään pakastinta marjoista,- kohtahan saa jo uusia! :D Siitäpä sainkin ajatuksen tähän herrrrkulliseen vaniljaiseen puolukkapiirakkaan. Tästä tuli ihan mielettömän hyvää, vaikka itse sanonkin...

Pohja:
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Täyte:
1 prk ranskankermaa
0,5 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
2 kananmunaa
1 pss Blå bandin vanhan ajan vaniljakastike-ainesta
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

3 dl puolukoita (toimisi varmasti hyvin myös mustikoilla)

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, samalla voimakkaasti vatkaten. Lisää sitten vehnäjauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi.

2. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

3. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään tasaiseksi ja kaada vuokaan, taikinapohjan päälle. Ripottele pinnalle reilusti puolukoita ja paista sitten 200 asteessa n. 40 minuuttia.


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Auringonkukansiemenleipä


Oinamnam! Lämmin leipä on niiiin hyvää, varsinkin esimerkiksi keiton kaverina. Auringonkukan siemenillä saa kivan makua ja rapeutta.Sipaisu voita päälle...ja NAM!

3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
4-5 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl auringonkukansiemeniä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl siirappia

1. Sekoita vesi ja kuivahiiva keskenään. Lisää suola, auringonkukansiemenet ja siirappi. Sekoita tasaiseksi. Lisää hiivaleipäjauhoja vähitellen, samalla hyvin vaivaten.

2. Kun taikina on valmis, anna sen kohota noin. 20 minuuttia. Töki taikinaan haarukalla reikiä ja kippaa voideltuun leipävuokaan. Anna kohota vielä n. puoli tuntia.

3. Paista leipää 175 asteessa n. 40 minuuttia.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen macarons-leivokset


Osallistuin tällä reseptillä Dr.Oetkerin leivo ja koristele kilpailuun. Nämä leivoksethan ovat tunnetusti todella hyviä, mutta nyt päätin kokeilla näihin Dr.Oetkerin uutuutta,- sitruunankuoriraastetta. Ja se kyllä toimi! Tein väliin voi-sokerikreemin, jonka maustoin sitruunankuoriraasteella ja vaniljamyllyn vaniljalla. Näistä tulikin aivan ihania, keväisiä herkkuja!

100 g kananmunan valkuaista
n. 4 rkl sokeria
100 g Dr. Oetkerin mantelijauhetta
200 g tomusokeria
Dr.Oetkerin keltaista elintarvikeväriä

Väliin:
60 g voita
3 dl tomusokeria
1 pss Dr.Oetkerin sitruunankuoriraastetta
1 rkl vettä
muutama pyöräytys vaniljamyllystä

1. Vatkaa kananmunan valkuainen vaahdoksi. Lisää vatkatessa sokeri vähitellen joukkoon. Sekoita tomusokeri ja mantelijauhe keskenään. 

2. Lisää valkuaisvaahtoon elintarvikeväri ja sekoita lopuksi tehokkaasti joukkoon mantelijauhe-tomusokeriseos.

3. Pursota pellille n. 2 cm:n halkaisijaltaan olevia "nappeja" taikinasta. Anna kuorettua pöydällä n. tunti. Paista macaroneja sitten 150 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. 

4. Vatkaa sitten väliin tulevan kreemin voi ja tomusokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sitruunankuoriraaste. Laita kreemi pursotinpussiin.

5. Pursota kreemiä macaron-kuorelle ja laita toinen päälle kanneksi. Koristele macaronit halutessasi esim. sokerimassakoristeella. Anna maustua yön yli jääkaapissa ja nosta huoneenlämpöön noin tuntia ennen tarjoilua.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Keltainen passionjuustokakku


Onko sinulla jo valmiiksi mietittynä tarjoilut pääsiäisen kahvipöytään? :) Tässäpä oiva vaihtoehto. Kakusta saa koristelemalla hyvin pääsiäiseen sopivan näköisen ja makukin vie kielen mennessään.

Kakku on toteutettu yhdessä Kohokohta.comin kanssa ja reseptin kakkuun löydät täältä.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen ananasmuffinssit sitruskermalla



Nyt on juuri oikea aika leipoa pääsiäisjuttuja. Löysin eräästä verkkokaupasta ihanat, saviruukun näköiset, silikoniset muffinssivuoat...ja siitä se ajatus sitten lähti ;) Ruukkunarsissi! Ja ananashan sopii maultaan oikein hyvin pääsiäiseen...

Muffissit (12 kpl)

200 g voita
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
1 prk ananasmurskaa 

Päälle:
2 dl vispikermaa
3 rkl Lemoncurdia
keltaista elintarvikeväriä

Koristeluun esim.:
sokerimassa narsisseja/ lehtiä 




1. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, hyvin samalla vatkaten sekaan. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Sekoita ja lisää lopuksi ananasmurska mehuineen.

2. Jaa taikina muffinssivuokiin (n.3/4 vuoasta) ja paista ne sitten 225 asteessa n. 15 minuuttia.

3. Anna muffissien jäähtyä ja pursota päälle lemoncurdilla maustettua kermavaahtoa. Koristele haluamallasi tavalla.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kookos-limejuustokakku


Viime päivät on laiskottanut ihan mahdottomasti, eikä ole tullut paljon leivottua. Tänään kuitenkin ryhdistäyduin ja tein tällaisen hieman jo pääsiäis-aiheisen juustokakun äidilleni vietäväksi. Tästä tuli raikas, vaikkakaan ei niin perinteisen makuinen kakku. Ja jotenkin tuo kevät tuntuu vaan määrittelevän, kuin itsestään värit koristeluunkin... :) Ihanaa, kevät!

Pohja:
150 g kaurakeksejä
0,5 dl kookoshiutaleita
50 g voita

Täyte:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
1 prk Jam it!- kookoshilloa
0,5 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 limen mehu
5 liivatetta
tilkka vettä 

Koristeluun esim.:
kermavaahtoa
limeä
sitruunamelissaa
sokerihelmiä
sokerimassa-munia

1. Hienonna kesit muruksi ja lisää ne voisulaan. Sekoita ja lisää kookoshiutaleet. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti.

2. Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi. Lisää siihen sokerit, tuorejuusto ja kookoshillo. Sekoita tasaiseksi ja lisää kookoshiutaleet, ja limen mehu. 

3. Kuumenna kattilassa tilkka (n. 2-3rkl) vettä ja lisää kiehuvaan veteen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos samalla vatkaten täytteeseen ohuena nauhana. Sekoita kunnolla ja kaada täyte sitten keksipohjan päälle. Anna hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään viisi tuntia, mieluiten yön yli.

4. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kermamunkit suklaakuorrutteella


Näitä munkkeja olen tehnyt aiemminkin, sillä nämä ovat aivan järkyttävän hyviä, niin kuin munkit yleensäkin. Kun välissä on paksua vadelmahilloa ja kermaa, niin eihän se voi pahaakaan olla :D Näistä saa helposti näyttävän näköisiä erilaisilla pursotuksilla ja vaikkapa erivärisellä/ makuisella kuorrutteella.

Tämä resepti on toteutettu yhdessä Kohokohta.comin kanssa ja repeptin näihin taivaallisiin munkkeihin löydät täältä.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Herkulliset punaherukkamuffinssit


Kaikenlaiset muffinssit ovat nopeita ja helppoja tarjottavia. Marjoja vaihtelemalla saat niistä helposti muunneltua eri makuisiksi. Halutessasi voit kuorruttaa ne vaikkapa voikreemillä :)

Tämä ohje on toteutettu yhteistyössä Kohokohta.com:n kanssa. Löydät reseptin näihin täältä.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Mehevät aleksanterinleivokset


Nämä pinkit ihanuudet on jääneet tähän asti täysin kokeilematta. Nyt halusin tehdä jotakin keväistä ja ensimmäisenä tulivat nämä mieleeni. Ihanan vadelmaisia, meheviä ja kauniita kahvipöydän tarjottavia. Näin pääsiäisen alla olisi sopinut valtavan hyvin myös keltainen kuorrute.

Nämä ovat tehty yhteistyössä Kohokohta.com:n kanssa ja reseptin näihin löydät täältä.Kohokohta on uusi sivusto, josta löydät terveyteen, liikuntaan, hyvinvointiin ja ruokaan liittyviä juttuja. Käyhän kurkkaamassa!

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Texaspullat


Tänäkin viikonloppuna meillä tuoksuu pulla. Tuore pulla on hyvää aina, mutta texaspulla vie kyllä pullan aivan eri ulottovuuksiin! Vanilja, kaneli ja turkkilainen jogurtti tekevät tästä pullasta todella makoisan ja mehevän. Tätä ohjetta sinunkin on kyllä pakko kokeilla ;) Lämpimästi suosittelen...

Taikina:
5 dl kevytmaitoa
2 ps (22 g) kuivahiivaa/ pala tuorehiivaa
2 dl sokeria
1,5 tl suolaa
3 tl kardemummaa
1 kananmuna
n. 14 dl vehnäjauhoja
150 g voita
   
Täyte:
1 ps (63 g)Vaniljakastikejauhetta (Blå band)
1 prk (200 g) turkkilaista jogurttia
3/4 dl maitoa
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1/2-1 rkl kanelia

Voiteluun:
kananmuna

Koristeluun:
raesokeria 


1. Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+ 42 astetta). Sekoita maidon joukkoon pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva, sokeri, suola, kardemumma ja muna.
Sekoita taikinaan jauhoja vähitellen. Lisää pehmeä, huoneenlämpöinen rasva ja vaivaa loput jauhot vähitellen joukkoon. Vaivaa taikina hyvin. Taikina on valmis kohotukseen kun se irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikina lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin 20 minuuttia. Sekoita sillä aikaa täytteen ainekset.


2. Kaada puolet taikinasta jauhotetulle leivinalustalle. Kauli taikinasta n. 40x50cm levy ja levitä sille puolet täytteestä. Kääri rullalle ja nipistele sauakohta tiukasti kiinni. Leikkaa n.2,5 cm levyisiä paloja ja käännä ne leivinpaperin päälle, leikkauspinta ylöspäin. Muotoile hieman pyöreäksi käsin. Voitele pullat sitten kananmunalla ja ripoittele pinnalle raesokeria. Paista 225 asteessa 10-15min., tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.