lauantai 20. maaliskuuta 2021

Vadelma-kuppikakut

 

Kuppikakut valmistuvat helposti ja nopeasti kahvipöydän herkuiksi. Nämä maistuvat hyvin myös ilman kuorrutetta, muffinsseina, mutta minulla sattui jäämään kuorrutetta yli toisesta jutusta, niin värjäsin lopun vaaleanpunaiseksi ja kuorrutin nämä kuppikakuiksi. Koristeeksi muutama tuore vadelma, sekä mustikka, niin valmista tuli!  😋

(14-16 kpl)

4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
1 muna
2 1/2 dl maitoa tai kermaa
125 g sulatettua, jäähtynyttä voita
100 g pakastevadelmia

Kuorrute:
200g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
200g huoneenlämpöistä voita
3dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
pinkkiä elitarvikeväriä


1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

2. Vatkaa kananmunan rakenne kevyesti rikki toisessa kulhossa. Sekoita kananmunan sekaan maito ja voi.

3. Sekoita kuivat aineet ja maito-muna-voiseos keskenään nopeasti taikinaksi. Lisää taikinaan lopuksi "nostellen" jäiset vadelmat.

4.Täytä muffinivuoat taikinalla (3/4) ja paista muffineita uunissa 180 asteessa vajaa puoli tuntia, tai kunnes ovat pinnaltaan kauniin ruskeita. Anna jäähtyä.

5. Vatkaa kuorrutusta varten huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri keskenään vaahdoksi (n.25min.) ja lisää notkistettu tuorejuusto, sekä elintarvikeväri. Sekoita tasaiseksi.
Halutessasi voit maustaa kuorrutteen vielä jauhetulla, pakastekuivatulla vadelmalla.

6. Pursota ruusukkeet muffinssin päälle kuorrutteella. Koristele haluamallasi tavalla.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Rahkapullat

Pääsiäinen lähestyy, niinpä mieleeni tuli tämä toiveresepti, jota tässä taannoin joku teistä kyseli 😊 Harmi, etten hoksannut ottaa vaihekuvia, mutta nämä ovat verrattain helppoja tehdä. Itse kohotin pullia reilusti, mutta silti parikymmentä lisäminuuttia olisi ollut paikallaan. Herkullisia nämä kyllä ovat, varsinkin tuoreena! Kuinka hyvältä olisivatkaan maistuneet persikalla,- tai ananaksella "maustettuna" 😋 Nyt mentiin perinteisesti rusinoilla...

Hyvä pullataikinahan syntyi näin:

1. Hiivaa ei tarvitse erikseen liotella, vaan murustele se vain leivontakulhon pohjalle ja lisää kaikki muut ainekset samaan kulhoon, kerralla. 

2. Tee taikina aina yleiskoneella,jos mahdollista. Käsin ei valitettavasti täydellistä sitkoa synny. 
 
3. Lisää KAIKKI vehnäjauhot kerralla, heti alussa ( älä siis lisää niitä enää yhtään vaivatessa!), sillä sitko alkaa muodostua heti vaivaamisen alkuvaiheessa. Myöhemmin lisätyt jauhot eivät siis kerkeä muodostaa sitkoverkostoa, niin pullat "lässähtävät" uunissa. Maidon lämpötila 37-40 aatetta. Vaivaa taikinaa yleiskoneella 15-20min., pienimmällä teholla. (Huom! Taikina saa jäädä todella löysäksi, kunnollisen sitkon ansiosta taikinasta tulee helposti leivottavaa ja erittäin pehmeää. Pullapitko sen sijaan tarvitsee 
hieman reilummin jauhoja). Käytä puolikarkeaa jauhoa, se sopii pullataikinaan parhaiten.

4. Pullataikinalle annetaan 10min. taikinalepo vaivaamisen jälkeen, eli taikinaa EI kohoteta vielä tässä vaiheessa. Eli vain yksi kohotus- muuten hiiva ei jaksa toimia enää uunissa.

5. Leivo pullat (á 80g) pyöreiksi pikkupulliksi ja kohota sitten liinan alla n.tunti (mieluummin 1h20min.). Paina juomalasilla kunnon kuoppa pulla-aihioon. Voitele pullan reunat kananmunalla. Lusikoi täyte pullien koloihin. Paista pikkupullia 200 asteessa n. 8-10min., tai kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.

0,5l maitoa
1,5dl sokeria
50g hiivaa
1 tl suolaa 
1 kananmuna
2tl kardemummaa
150g huoneenlämpöistä voita
13-14dl vehnäjauhoja

Voiteluun kananmuna
 
Rahkatäyte:
250g (1prk) maitorahkaa
1 kananmuna
0,5dl kermaa
n. dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1-2rkl sitruunamehua (myös kuoriraastetta, jos pidät sitruunaisimmista)
50g sulatettua voita
 
rusinoita (tai persikkaa,ananasta,tai marjoja valutettuna)

-Sekoita täytteen ainekset keskenään. Lusikoi pullien päälle ja ripottele pinnalle rusinoita.
 

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Crème brûlée-piirakka


Uijuiui! Mikä mahtaa olla lempijälkiruokasi ravintolassa? Itselläni se on ehdottomasti crème brûlée. Nyt tein siitä "kotiversion", eli piirakan. Tämä piirakka on helppo ja nopea valmistaa ja se maistuu aivan taivaallisen herkulliselta. Jopa niin hyvältä, että salaa toivoisi sitä jäävän pala vielä huomisellekin 😍 Yllätäpä perheesi tällä ihastuttavalla herkkupiirakalla!


Pohja:
200g digestivejä
70g voita

Täyte:
1dl sokeria (tai ihan hitusen alle)
0,5 tl suolaa
1 vaniljatangon siemenet
4 kananmunan keltuaista
5dl kuohukermaa

Pinnalle:
2-3 rkl hienoa sokeria
tuoreita vadelmia, mustikoita ja mansikoita

1. Hienonna keksit hienoksi ja sekoita voisulan kanssa keskenään. Painele muruseos n.24cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille tiiviisti. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Kuumenna kuohukerma kattilassa lähes kiehuvaksi, halkaistun vaniljatangon kanssa. Sekoita kerman kuumentuessa teräskulhossa keltuaiset, sokeri ja suola keskenään vaahdoksi. Kaada kuuma kerma sitten sekaan ja sekoita kunnolla. Kaada tämä seos takaisin kattilaan ja keitä niin, että seos sakenee...älä kuitenkaan liikaa, sillä muuten seos kokkeloituu (n.1-1,5min max). Täyte jää suht' löysäksi. Poista vaniljatanko.

3. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jäähtyä. Laita sitten jääkaappiin hyytymään vähintään pariksi tunniksi.

4. Irroita kakku vuoasta ja ripoittele pinnalle ohut kerros sokeria. Polta tohottimella sokeri ruskeaksi.

5. Koristele kakku tuoreilla vadelmilla ja nauti hyvän kahvin kaverina.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Fariini-cookiet


Olen bongannut näiden ihastuttavien Fariini-cookieiden reseptin jo vuosia sitten täällä, jo edesmenneen bloggajaakollegani, Annan blogissa. Sittemmin olen nähnyt näitä muidenkin tekevän, mutta vasta nyt vasta tuli kokeiltua näitä itsekin. Ja sitten- en keksi tähän mitään ylistys-sanoja, jotka kuvaisivat tarpeeksi näiden herkullisuutta, joten- kokeile ihmeessä itse!  Hurmaannut näihin aivan varmasti täysin.

Katselin Annan vastanneen blogissaan jollekin taikinan herkullisuudesta, että "Tuplataikina, tuplataikina"- toinen suuhun, ja toinen pellille. Kuvaa tätä reseptiä oikein mainiosti 💓

(n. 30 kpl)

250g vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl maissitärkkelystä 
1/4 tl suolaa
1/2 tl kanelia
250g fariinisokeria
170g voita
1 kananmuna
1tl vaniljasokeria


1. Yhdistä jauhot, sooda, maissitärkkelys, suola, kaneli ja vaniljasokeri keskenään.

2. Sulata voi mikrossa ja lisää voisulan sekaan fariinisokeri, sekä kananmuna. Sekoita huolellisesti keskenään.

3. Lisää jauhot voi- sokeriseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi (taikina on melko löysää tässä vaiheessa). Laita jääkaappiin 2-3 tunniksi.

4. Kun taikina on ollut jääkaapissa jähmettymässä ota siitä 1 rkl taikinaa (tai punnitse 20g paloja). 

5. Laita kulhoon hienoa sokeria. Pyörittele taikina palloiksi ja pyörittele taikinapallot sokerissa. Asettele pallot leivinpaperin päälle, uunipellille.
Jätä tarpeeksi tilaa keksien väliin- ne leviävät jonkin verran paistettaessa.

6. Paista keksejä 160 asteessa 9-11 minuuttia, tai kunnes ovat kauniin ruskeita ja hieman halkeilleilta. Ota pois uunista ja anna jäähtyä. NAM!

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Broileri-vuohenjuustopiirakka

Meillä pidetään suolaisista piirakoista, eli quicheista melkoisen paljon. Yritän varioida aina hieman erilaisia ja nyt onnistuikin todella kivasti nämä maut yhteen. En viitsinyt paistella broileria tätä varten erikseen, niin keksin ostaa pari valmiiksi grillattua koipi-reittä kaupan valmistiskiltä, joka olikin erinomaisen toimiva ratkaisu. Tätä meillä tehdään toistekin! 😋

Pohja:
150g huoneenlämpöistä voita
3,5dl vehnäjauhoja
2dl juustoraastetta
2rkl kylmää vettä

Täyte:
3 kananmunaa
3dl kuohukermaa
150g punaista Emmental-raastetta
suolaa,pippuria, kuivattuja yrttejä
1/2 punainen paprika
1/2 vihreä paprika
tuoretta basilikaa hienonnettuna
2 broilerin koipi-reittä
3 kiekkoa vuohenjuustoa

1. Sekoita huoneenlämpöinen voi, jauhot ja juustoraaste sekaisin, tasaiseksi taikinaksi. Suihkaise irtopohjavuoan (halk 20cm) pohjalle ja reunoille vuokasprayta. Painele taikinaa pohjalle, sekä reilusti vuoan reunoille siististi.

2. Sekoita täytteen kerma, kananmuna ja juustoraaste yhteen. Mausta seos suolalla, pippurilla ja erilaisilla yrteillä. Hienonna joukkoon vielä tuoretta basilikaa ja kaada massa pohjan päälle vuokaan.

3. Hienonna piirakan pinnalle paprikat ja nypi broilerit. Asettele lopuksi vuohenjuustokiekot pinnalle ja paista piirakkaa sitten 175 asteessa n.40-45 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea.