keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Karamellipopcorn


Nyt lomalla olisi aikaa leivoskella kaikenlaista, mutta kuka niitä kaikkia herkkuja jaksaisi syödä joulun jälkeen?
Tein kuitenkin lapsille (itselleni! 🙈) huomiseksi uudenvuoden herkutteluun karamellipoppareita. Nämähän ovat ihan "kevyttä" ja "pientä" naposteltavaa vain 😁 Suosittelen kyllä tekemään vaikkapa ylläriksi lapsille, tai ihan vain omaan käyttöön. Nämä eivät kauaa kupissa happane!

Ps. Nämä näyttävät myös ruokottoman hyviltä leivosten ja kakkujen pinnalla koristeena...

1 litra popcorneja (suolattomia)

150g glukoosisiirappia
150g sokeria
100g voita
0,5tl suolaa
0,5tl soodaa

1. Valmista popcornit valmiiksi kulhoon.

2. Keitä glukoosia ja sokeria kattilassa isohkolla teholla, samalla sekoittaen, niin, että sokeri alkaa ruskistua hieman kinuskin väriseksi.

3. Lisää ruskistuneen sokerin sekaan heti pehmeä, paloiteltu voi. Sekoita mukaan sooda ja suola ja sekoita tasaiseksi.

4. Kaada nopeasti, mahdollisimman kuumana, seos popcornien joukkoon ja sekoita NOPEASTI nuolijan avulla sekaisin.

5. Kaada popcornit sitten jäähtymään leivinpaperin päälle pariksi tunniksi. Rouhi ne sitten irtonaisemmiksi vaikkapa veitsen avulla.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Skagen-filokupit


Suunnittelen täällä jo hieman tarjottavia uudenvuodenaatoksi. Tein filotaikinasta pieniä kuppeja, jotka täytin skagenmassalla. Pinnalle lisäsin vielä mätiä, sitruunaa ja tilliä. Näistä tuli mukavia pikkusuolaisia, jotka ovat mukava naposteltava aaton herkutteluun! 
 
n.24kpl
 
1pkt Myllyn paras- filotaikinaa
oliiviöljyä
 
 Skagenmassa: 
 
180g katkarapuja sulatettuna
1 punasipuli
1/2 nippua tuoretta tilliä 
125g majoneesia
sitruunamehua
suolaa, mustapippurirouhetta 
 
Pinnalle:
mätiä, tilliä, sitruunaa 

1. "Liimaa" 6-7 filotaikinalevyä päällekäin oliiviöljyllä reilusti kostuttaen. Ota pyöreällä muotilla paloja taikinasta ja painele taikina-aihiot muffinssipellin koloihin. Paista pohjia 180 asteessa n. 10-12 minuuttia, tai kupit alkavat kauniisti rusehtaa. Irroittele kupit vuoasta varovasti ja anna jäähtyä.

2. Hienonna punasipuli, tilli, sekä sulatetut katkaravut hienoksi. Sekoita ne majoneesin joukkoon ja mausta kevyesti suolalla, pippurilla, sekä sitruunamehulla. Annostele massaa sitten jäähtyneisiin filokuppeihin ja koristele lopuksi mädillä, sitruunalla ja tillinoksalla.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Pehmeä piparkakku

 

Joulun kahvipöydästä löytynee monilta herkullinen kahvikakku. Tämä on yksi niistä, eli herkullinen, pehmeä piparkakku, joka nimensä mukaisesti maistuu piparkakulta, mutta rakenne on pehmoisen, suussa sulava. Kakku on helppo ja nopea tekoinen ja ainekset löytyvät kaapista melko varmasti 😊 

Ihanaa joulun odotusta- siihen ei ole enää pitkästi!

3 kanamunaa
4,5 dl sokeria
1,5 dl sulatettua voita
1,5 dl maitoa tai kermaa
1 tl jauhettua kardemummaa
3 tl kanelia
1,5 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja

1. Yhsitä kuivat ainekset keskenään sekaisin.

2. Vaahdota kananmunat ja sokeri keskenään vaahdoksi (n.20min.).

3, Yhdistä voisula ja kerma keskenään. Lisää jauhoja ja kermaseosta sitten muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen niin, että taikinasta tulee tasainen massa.

4. Kaada taikina vuokaspraylla voideltuun vuokaan (2l.) ja paista kakkua sitten 45-50 minuuttia 175 asteessa.

5. Kumoa kakku lähes lämpöisenä ja anna jäähtyä. Koristele kakku esim. sulatetulla valkosuklaalla, tähtianiksilla, sekä rosmariinilla.



lauantai 5. joulukuuta 2020

Jouluiset luumupavlovat


Itsenäisyyspäivän herkut jäivät tänä vuonna leipomatta töiden takia, mutta tekaisin jo hiukka jouluisia Luumupavlova-leivoksia. Tämä luumun, kerman ja marengin yhdistelmä vie kielen mennessään. Marenki on pinnalta ihanan rapeaa ja sisältä kivan sitkeä. Kanelilla, sekä muilla jouluisilla mausteilla maustettu luumu antaa mahtavan maun tälle herkulle. Tästä jälkiruoka joulupöytään? Vai aiotko herkutella näillä glögin kanssa jo aiemmin? 🎄

3 kananmunan valkuaista
1,5 dl Siro hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua

200g kuivattuja luumuja
0,5dl vettä
0,5tl kanelia
0,5tl inkivääriä
ripaus neilikkaa

1. Kaada kuivatut luumut kulhoon ja lisää joukkoon vesi, kaneli, sekä inkivääri. Anna luumujen marinoitua pohjien teon ajan.

2. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunan valkuaiset ja sokeri kiinteäksi, kovaksi vaahdoksi. Lisää loppuvaiheessa vaniljasokeri ja sitruunamehu. Pursota uunipellille, leivinpaperin päälle 12 kappaletta marenkipohjia (halkaisija n.6-7cm). Paista pohjat 100 asteessa n. 45 minuuttia.
Avaa sitten uunin luukku raolleen ja anna kuivua jälkilämmössä.

2. Anna pohjien jäähtyä. Kaada luumuista "marinadi" pois ja pilko luumut pieneksi kuutioksi. Laita luumuja pavlovapohjan päälle.

3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja pursota kermaa marenkipohjan päälle kauniiksi ruusukkeeksi. Koristele vaikkapa Raffaello-makeisella, viikunalla, kuivatulla taatelilla, sekä rosmariinin oksalla.

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Prosciutto-juustotikut


 Illalla, sohvan mutkassa, viltin alla köllötellessä on mukava hörppiä lämmintä glögiä. Ja mikä vielä mukavampaa- on glögin kaverina hyvä olla jotakin pikkusuolaista naposteltavaa, vai mitä? 😉 

Nämä  Prosciutto-juustotikut istuvat siihen tarkoitukseen vallan mainiosti. Tikkujen sisään olen kätkenyt viikunahilloa, briejuustoa, sekä tottakai prosciuttoa. I-ha-nia, vaikka itse sanonkin! 

 

1pkt esikaulittua, laskostettua voitaikinaa

3rkl viikunahilloa
n.120g Brieta 
1pkt Prosciuttoa (tai muuta, ilmakuivattua kinkkua)
  
kananmuna
1dl juustoraastetta

1. Kaulitse sulanut taikina hieman isommaksi levyksi. Levitä levyn pinnalle kevyesti viikunahilloa ja murustele pinnalle myös Brie.  Asettele prosciuttosiivut niin, että sitä tulee joka kohtaan. Taita levy kaksin kerroin. Kaulitse vielä hieman.

2. Leikkaa esim. pizzapyörällä noin 1-1,5cm:n suikaleita. Voitele ne sitten lautasen päällä kummaltakin puolelta kananmunalla. Kieritä kummastakin päästä vastapäivään ja laita sitten pellille, leivinpaperin päälle. Toista kaikille sama ja ripoittele sitten pinnalle vielä juustoraastetta.

3. Paista 225 asteessa n. 12 minuuttia, tai kunnes ovat kullanruskeita. Nauti heti, hieman lämpöisinä.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Kinuskiset puolukka-marenkileivokset

Nämä kirpsakan puolukkaisen-kinuskiset leivokset kätkevät sisälleen paksua kinuskia, sekä makua raikastamaan puolukkaa. Leivokset kuorrutetaan lopuksi italialaisella marengilla. Itse rakastuin näiden rapeaan kaurakeksimäiseen pohjaan! Nämä ovat nopea ja helppo herkku vaikkapa sunnuntaiksi kahvipöytään 😊

Pohjat:
150g voita
1dl sokeria
1,5dl kaurahiutaleita
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl puolukoita
0,5prk kondensoitua maitoa, kinuskiksi keitettynä

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
2,5dl sokeria
1dl vettä

1. Suihkauta muffinssipellin koloihin vuokasprayta. Sekoita voi ja sokeri keskenään kevyesti. Lisää muut pohjan aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.  Muotoile taikina tangoksi ja jaa tanko 12 osaan. Tee taikinasta pieniä palloja, jotka on helppo painella muffinssivuoan pohjalle, sekä reunoille. Kupin tulee olla ohut, mutta siihen ei saa tulla reikiä.

2. Paista pohjia 200 asteessa n. 10 minuuttia, tai kunnes alkavat näyttää kauniin ruskeilta. Anna pohjien jäähtyä täysin ennen irroittamista. Irroita varoen- särkyvät herkästi.

3. Sekoita puolukat ja kinuski keskenään ja jaa täyte kuppien pohjalle.

4. Kiehauta marengin sokeri ja vesi kattilassa 120 asteiseksi. Vatkaa sillä aikaa valkuaiset vaahdoksi. Kun sokeriseos on tarpeeksi kuumaa, liruta se ohuena nauhana valkuaisen joukkoon, samalla vatkaten. Jatka vatkaamista niin kauan, että marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

5. Pursota täytteen pinnalle aimo kasa marenkia. Ruskista marengin pinta tohottimella kauniin rusehtavaksi ja koristele leivokset tuoreilla puolukoilla ja puolukanvarvuilla.



sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Tuulihattukakku

Eilen juhlimme nuoremman poikani syntymäpäiviä ja halusin tehdä jonkin suolaisen herkun, jota en ole aiemmin kokeillut. Tuulihatut ovat herkkua, mutta ehkä sellaisinaan makuuni hieman retroja. Niinpä pursottelin tuulihattutaikinan tällä kertaa kahdeksi renkaaksi uunipelleille ja paistoin renkaat sitten vuorotellen. Kypsänä kasasin ne sitten kakuksi. Voi mikä herkku tästä tulikaan! Makumaailma oli tällä kertaa hiukka italialaistyyppinen...

Täyttäähän tämän herkun voi haluamillaan täytteillä. Esimerkiksi kylmäsavulohi ja vaikkapa tillituorejuusto olisivat sopineet loistavasti tykötarpeineen väliin. Suosittelen kokeilemaan tätä vaikkapa tupaantuliaisten, tai illanvieton herkuksi. 

(n.12hlölle)

Taikina:

2,5dl maitoa
2,5dl vettä
160g voita
0,5tl suolaa
240g vehnäjauhoja
7 kananmunaa

 

Täytteeseen esim.: 
 
1prk vihreää pestoa  
2rs Creme bonjour valkosipulituorejuustoa  
rucolaa ja basilikaa 
mozzarellahelmiä
kirsikkatomaattia
prosciuttoa, tai serranoa
oliivirenkaita
koristeluun viikunaa

 
1. Mittaa kattilaan vesi, maito, voi ja suola. Kiehauta. Mittaa sillä aikaa kulhoon vehnäjauho ja riko toiseen kulhoon kananmunat..

2. Kun seos kiehuu, lisää vehnäjauhot ja sekoita puulastalla, keskilämmöllä koko ajan sekoittaen seosta n. puoli tuntia. Taikina palaa helposti pohjaan, joten ole varovainen. Taikinasta tulee tiivis pallo. Taikina on valmis, kun siitä alkaa erottumaan voita.

3. Laita taikina sitten esim. yleiskoneen kulhoon ja sekoita täysillä hetki. Lisää sitten kananmunat yksi kerrallaan. Anna vatkautua välissä. Jos näyttää, että taikina "juoksettuu", niin se tasaantuu sekoittaessa.

4. Laita valmis taikina tyllalliseen pursotinpussiin ja pursota pelleille, leivinpapereiden päälle runsaat renkaat. (HUOM! Jollei sinun ole pakko paistaa näitä heti, niin laita yöksi jääkaapppiin ja nosta tunti ennen paistoa huoneenlämpöön). Paista 200 asteessa n. 30-35minuuttia, tai kunnes renkaat ovat kauniin ruskeita. Älä avaa uunin luukkua paiston aikana! Anna renkaiden sitten jäähtyä.

5. Halkaiset renkaat ja täytä haluamallasi tavalla. 


 

 

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Miljonäärin muropalat

Näin syksyhämärässä tekisi mieli kömpiä vain peiton alle mussuttamaan jotakin överimakeaa ja nukkua kevääseen saakka. Yleensä olen paljon raikkaampien leivonnaisten ystävä, mutta syksy tehnee tehtävänsä minunkin kohdalla 🙊 Tai ainakin sitä on hyvä syyttää! Nämä palat maistuvat ihanasti kinuskilta, maitosuklaalta ja makua komppaa pinnalla rapea sormisuola. Ihan täydellinen setti kaikkea, siis! Maistuu muuten ehkä hieman Twix-patukalta...


200g kaupan valmista murotaikinaa

Täyte:
100g voita
0,5 prk (n.200g) makeutettua, kondensoitua maitoa  (sinietikettinen purkki)
2rkl siirappia
1/4tl suolaa
 
Pinnalle:
200g maitosuklaata (Fazerin sininen) 
sormisuolaa

1. Painele taikina vuokaspraylla voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla reikiä pohjaan. Paista pohjaa 200 asteessa n.20 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä ja kauniin, vaalean ruskea.

2. Mittaa kattilaan voi, kondensoitu maito, siirappi ja suola. Kiehauta ja keitä, kunnes seos sakenee jonkin verran. Kaada täyte sitten muropohjan päälle ja anna jäähtyä ja jähmettyä (jääkaapissa).

3. Sulata maitosuklaa vesihauteessa ja kaada kinuskitäytteen päälle. Ripoittele pinnalle kevyesti somisuolaa.Anna suklaan jähmettyä ja leikkaa sitten paloiksi.

maanantai 26. lokakuuta 2020

Mehevät juustosarvet


En ole aikoihin tehnyt juustosarvia, mutta nyt kun sattui sopivasti vapaapäivä, niin tein taikinan ja ai mahdoton, kun olivatkin herkullisia! Nämä katosivat uunipelliltä ihan samoin tein ja lisätilaustakin tuli heti! 😀 Sarvista tuli ihan äärettömän kostean meheviä ja kerrassaan juustoisia. Kokeilepa sinäkin. Vain vartin homma ja paisto päälle 😋

8-10kpl

3 1/2dl vehnäjauhoja
1/2rkl sokeria
1/4tl suolaa
100g sulatettua voita
1 1/2dl maitoa
25g hiivaa
1 kananmuna voiteluun

Täyte:
n.1dl emmentaljuustoa raastettuna
50-80g koskenlaskija (voimakas)
1tl oreganoa

1. Sekoita jauhoihin sokeri ja suola. Sekoita sula rasva jauhoihin ja nypi sormin murumaiseksi seokseksi.
 
2. Sekoita hiiva kädenlämpöisen maidon joukkoon. Lisää maito-hiivaseos jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
 
3. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja kauli taikina suorakaieteen muotoiseksi levyksi. Leikkaa taikinapyörällä tai veitsellä kolmioita.

4. Sekoita juustoraaste, murustettu koskenlakija ja oregano keskenään sekaisin. (Jätä osa juustoraasteesta sarvien päälle.) 
 
5.Jaa täyte kolmioille ja rullaa aloittaen leveimmästä päästä. Käännä rulla sarven muotoon. 

6.Anna sarvien kohota liinan alla n. 30 minuuttia ja voitele sarvet kananmunalla. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista sarvia 225 asteessa noin 10 minuuttia.

maanantai 12. lokakuuta 2020

Appelsiiini-suklaakrokanttikakku

 

Fazerilta on tullut uutuutena ihastuttava maitosuklaa, appelsiinikrokantti. Minun on tehnyt jo pitkään mieli kahvin kanssa kahvikakkua, jossa maistuisi reilusti appelsiini, sekä suklaa. Yhdistelin taikinaan nyt appelsiinia, sekä tätä uutuussuklaata. Kakusta tuli todella mehevän kostea ja se todella maistui siltä, miltä pitikin 😋 Useimmiten kahvikakut paranevat vanhetessaan, mutta tämä oli herkkua heti jäähdyttyään!
 
250g voita  
340g sokeria
4 kananmunaa
400g vehnäjauhoja
8g leivinjauhetta
1 appelsiiniin kuoriraaste ja mehu
100g appelsiinikrokanttisuklaata rouhittuna
 
 
1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen, samalla sekoittaen voimakkaasti.
 
2. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe taikinaan vähitellen, samalla sekoittaen. Lisää joukkoon viimeiseksi appelsiininkuoriraaste, mehu, sekä pieneksi rouhittu suklaa. Sekoita tasaiseksi massaksi ja kaada voideltuun kakkuvuokaan (2,4l).
 
3. Paista kakku 175 asteessa n.50-55minuuttia. Anna kakun vetäytyä pikku hetki ja kumoa se. Anna jäähtyä ja koristele esim. appelsiininkuorella ja suklaarouheella.

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Omena-murupiirakka

 
Hain siskoltani eilen illalla kassillisen omppuja ja oli selvää, että nyt täytyy saada tätä lemppari-omenapiirakkaani 😍 Pohjasta tulee ihanan paksu ja mehevä ja kirpsakat omput, kera runsaan kanelin, antavat niin herkullisen maun tälle piirakalle! 
Sillä aikaa, kun piirakka paistui uunissa, keittelin kaveriksi oikein paksun, todella vaniljaisen vaniljakastikkeen. Tästä ei kuulkaas herkut parane! 
 
 
Taikina:
4 munaa
4 dl sokeria
2 dl öljyä
6½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
1 dl maitoa
1 dl kermaa

Päälle:
runsaasti omenasiivuja
kanelia

Muruseos:
150 g voita
1½ dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja

1. Nypi ensin pinnalle tulevan muruseoksen voi, sokeri, jauhot ja kaurahiutaleet tasaiseksi muruksi keskenään.

2. Sekoita munat ja sokeri kunnolla sekaisin toisessa kulhossa. Lisää sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet, vuorotellen nesteiden kanssa. Vatkaa tasaiseksi massaksi.

3. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille (n. 40x50cm). Asettele omenasiivut tasaisesti taikinan pinnalle ja ripoittele omenoiden pinnalle reilulla kädellä kanelia.

4. Murustele omenoiden pinnalle sitten ensin tekemäsi muruseos. Paista 200 asteessa 30-35min.

5. Nauti paksun vaniljakastikkeen kera, vielä hieman lämpöisenä.
 
 
 

maanantai 28. syyskuuta 2020

Puolukka-valkosuklaacookies

 
Tässä lempireseptini cookieihin. Tätä taikinaa voi maustaa mielensä mukaan, joten nyt tein hiukka syksyiseen makuun sopivia versioita puolukasta ja valkosuklaasta. Halutessasi voit laittaa taikinaan lisäksi 2-3rkl tuoretta puolukkaa, mutta se hieman lyhentää näiden säilyvyyttä (toki nämä ovat niin hyviä, etteivät kauaa säily muutenkaan 😆).
 
(11-12kpl)
 
200g voita
1dl sokeria
2tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
80g kuivattua puolukkaa
80g rouhittua valkosuklaata

20g kuivattua puolukkaa
40g valkosuklaata

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot, joihin on lisätty leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi.

2. Lisää taikinaan karkeaksi rouhittu valkosuklaa, sekä kuivatut puolukat.

3. Muotoile taikinasta palloja (á 60g) ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Litistä palloa hieman.

4. Paista 200 asteessa n.13-14min.Ole kuitenkin tarkkana, sillä nämä palavat aika herkästi. 

5. Koristele cookiet sulattamalla ja spritsaamalla pintaan valkosuklaasta raitoja. Ripoittele pinnalle lisäksi kuivattuja puolukoita.
 

maanantai 21. syyskuuta 2020

Puolukka-murupiirakka



 Kävin eilen metsässä keräämässä puolukoita ja tuoreista puolukoista oli toki leivottava jotakin herkkua kahville kaveriksi. Tästä tuli täydellisesti omaan suuhuni sopivan makuista, sillä laitoin täytteeseen reilusti vaniljalla maustettua mascarponea ja pinnalle ihanan pehmoista, suussa sulavaa murua. Maista ja kokeilepa itsekin 😋
 
Pohja:
4,5dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
0,5tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g voita
1 kananmuna

Täyte:
250g mascarponea
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
(yhden vaniljatangon siemenet)
1 kananmuna
   
3dl puolukoita

1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää sulatettu voi joukkoon. Sekoita joukkoon viimeiseksi kananmuna ja vaivaa taikina tasaiseksi. Ota osa taikinasta sivuun (1/5) ja painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Jos teet suorakaiteen malliseen vuokaan, niin kuin minä, taikinaa jää hieman ylitse.

2. Valmista täyte sekoittamalla mascarpone, sokerit ja kananmuna keskenään. Jos haluat, voit maustaa täytteen vaniljatangon siemenillä. Kaada täyte pohjan päälle piirakkavuokaan.  Ripottele täytteen päälle puolukat tasaiseksi kerrokseksi, reunoille saakka.

3. Murustele pinnalle lopuksi, eroon ottamasi taikina ja paista piirakkaa sitten 180 asteessa n. 35-40 minuuttia. Nauti piirakka jäähtyneenä.


tiistai 15. syyskuuta 2020

Lohi-kantarellipiirakka



Kävin viikonloppuna sienimetsässä ja löysin koriini vielä jonkin verran kantarelleja, sekä suppilovahveroita. Suppikset laitoin pakastimeen talven herkutteluhetkiä varten, mutta kantarelleista tein ihastuttavan makuista suolaista piirakkaa. Tähän piirakkaan sopisi yhtä hyvin myös mitkä tahansa muutkin metsäsienet,- tai vaikkapa se suppilovahverokin. Nyt ei muuta kuin herkuttelemaan 😋

1pkt valmis piirakkataikina (voit toki tehdä tämän myös itse)

Täyte:
1prk (200g) ranskankermaa
150g juustoraastetta
1 kananmuna
ripaus suolaa ja mustapippuria

5dl kantarelleja
1 sipuli
1rkl voita
150g kylmäsavulohta
1/2 purjo, tai nippu kevätsipulia

1. Voitele piirakkavuoka vuokaspraylla kevyesti. Painele taikinaa vuoan pohjalle, sekä reunoille. 

2. Sekoita ranskankerma. juustoraaste, sekä kananmuna keskenään "tahnaksi". Mausta seos suolalla ja pippurilla. Painele seos piirakkataikinan päälle tasaisesti. 

3. Kuullota paistinpannulla voissa hienonnettu sipuli, sekä halkaistut kantarellit. Levitä sieni-sipuliseos sitten täytteen päälle vuokaan.
 
4. Hienonna lohi pieneksi ja levitä palat piirakan pinnalle viipaloidun purjon/kevätsipulin kanssa.

5. Paista piirakkaa 175 asteessa n. 35 minuuttia, tai kunnes piirakka on pinnalta kauniin ruskea.

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Omena-vaniljakakku


Tähän kakkuun sain idean, kun mietin miten voisi yhdistää rakastamani kaura-omenapaistoksen, sekä paksun vaniljakastikkeen. Kakusta tuli ihan hirmuisen herkullinen ja siihen saa kivasti "tuhottua" omenoita, joita näyttäisi tänä vuonna tulevan kohtalaisen mukavasti. Tähän kakkuun ei tarvitse erikseen vaniljakastikkeita, vaan kakku suorastaan sulaa suuhun kahvin kanssa 😍

Ps.  Ja kyllä- laiska leipuri osti valmiin murotaikinan, mutta halutessasi voit tehdä senkin toki itse!

1pkt murotaikinaa

Täyte:
400g ranskankermaa
1pss vanhan ajan vaniljakastikejauhetta (esim. Blå band) 
1 kananmuna
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Pinnalle:
2dl ruokokidesokeria (tai muuta tummaa sokeria)
100g voita
1kg hapokkaita omenoita
3dl kaurahiutaleita
2tl kanelia

1. Painele murotaikina voidellun irtopohjavuoan (halk. 24cm) pohjalle ja renoille. Esipaista taikinaa 175 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä täytteen teon ajan pöydällä.

2. Sekoita täytteen aineksen keskenään sekaisin tasaiseksi massaksi ja levitä hieman jäähtyneen pohjan päälle.

3. Kuori ja viipaloi omenat paistinpannulle. Lisää sokeri, voi ja kaneli. Ruskista ja anna omenoiden pehmetä hetki voisulassa. Lisää lopuksi kaurahiutaleet ja kaada seos täytteen päälle vuokaan.

4. Paista kakkua n.30 minuuttia, 175 asteessa. Anna jäähtyä ja nautiskele!





sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Vadelma-ruusujuustokakku


Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa, kun palasin lomautukselta takaisin "sorvin" ääreen kuukausi sitten. Vihdoinkin inspiroiduin tekemään myös tänne uuden reseptin, johon sain idean tällä kertaa vaaleanpunaisista ruusuista, joiden kandeerausta halusin testata. Vadelma ja ruusu on ollut yksi lempparimauistani macarons-leivosten täytteenä, mutta nyt testasin juustokakkua tällä yhdistelmällä- ja sehän toimi myös! Tästä tuli ihastuttavan marjainen kesäkakku, jossa on lempeän ruusuinen jälkimaku 🌹

Pohja:
175g Digestivejä
55g voita

Täyte:
7dl vispikermaa
200g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
1dl sokeria 
300g kotimaista pakastevadelmaa sulatettuna
3rkl ruusuvettä
12 liivatetta
tilkka vettä

Koristeluun esim.:
tuoreita vadelmia
kandeerattuja ruusun terälehtiä
sokerihelmiä

1. Hienonna keksit hienoksi ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele keksimuru leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunalle kevyt kerros vuokasprauta.

2. Laita täytteen liivatteet likoamaan. Vatkaa sitten kerma ja tuorejuusto keskenään kevyeksi vaahdoksi  (Huom! Kun massa on löysä, niin reunasta tulee siisti). Lisää joukkoon sulatetut vadelmat ja sekoita. Mausta seos sitten sokereilla ja lisää lopuksi ruusuvesi. Sekoita ja maista- lisää tarvittaessa sokeria ja ruusuvettä.

3. Kuumenna kattilassa pieni tilkka vettä ja liota siihen liotetut, puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytemassan joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada täyte sitten vuokaan varovasti, keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4-5 tuntia.

4. Irroita kakku vuoasta ja korsistele haluamallasi tavalla. Itse kandeerasin ruusun terälehtiä, eli sivelin niille kananmunan valkuaista ja peitin ne hetkeksi hienoon sokeriin. Sitten annoin lehtien kuivahtaa kakun hyytymisen ajan.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Ananas-kookos kahvikakku


Yksi mehevimmistä kahvikakuista on mielestäni tämä ananas-kookos kahvikakku. Meillä ei kukaan välitä erityisemmin kookoksesta, mutta silti tämä on perheemme pidetyimpiä kahvikakkuja. Kakun kannattaa antaa mehevöityä päivä-pari jääkaapissa ennen tarjoilua. Tämä on myös kivan kesäisen raikas ananaksen johdosta! Tällainen olisi myös kiva viedä mökkiviemisiksi?

250 g voita
2,5 dl sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
2,5 tl vanilliinisokeria
2,5 dl ananasmurskaa
1 3/4  dl kookoshiutaleita 


1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi (n.25min.). Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniliinisokeri keskenään sekaisin. 

2. Lisää osa jauhoista voi-sokerivaahtoon ja lisää sitten munat yksitellen, samalla voimakkaasti sekoittaen joukkoon.

3. Lisää loput jauhot, valutettu ananasmurska ja kookoshiutaleet lopuksi sekaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina sitten hyvin voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan (2,4l) . Paista 175 asteessa n. 45-50min.

4. Kumoa hieman jäähtyneenä. Anna kakun vetäytyä päivä-pari jääkaapissa, jos mahdollista.

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Raparperi-punnuspullat


Mikäs maistuisikaan enemmän kesältä, kuin raparperipullat. Näistä tulee herkullisia, kun sekoittaa pinnalle, rapaperien kanssa omenamarmeladia. Se sitoo ja makeuttaa raparperit kivasti ja pullaan tulee mahtavan kesäinen maku! En aina oikein muistakaan, kuinka hyviä nämä ovat... 😋

5 dl maitoa  
1 tl suolaa  
50g hiivaa
1 putkilo (8 g) kardemummaa  
1,5 dl sokeria  
14dl vehnäjauhoja
0,5 prk (100 g) ranskankermaa  
200g voita tai margariinia  
1 kananmuna 

1 muna voiteluun

Pinnalle:
1 suuri raparperin varsi
200g paistonkestävää omenamarmeldia

Kiille:
1dl vettä
0,5dl hyytelösokeria

1. Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liuota suola, hiiva, kardemumma ja sokeri maitoon. Lisää jauhot, kaikki kerrallaan ja lisää jauhojen ohessa ranskankerma sekä pehmeä voi. Alusta taikina pehmeäksi (n.20min yleiskoneella). Anna taikinan levätä 10 minuuttia ja leivo sitten 80g palloiksi leivinpaperin päälle, uunipellille. Anna kohota n. tunti.


2. Tällä välin paloittele raparperi ja kiehauta paloja n. 5 min. kattilassa. Kaada ylimääräinen neste pois. Sekoita sitten raparperit ja omenamarmeladi keskenään.


3. "Kasta" tasapohjaisen mukin pohja jauhoihin. Paina pohjalla syvennys pullien keskelle. Painele lopuksi vielä sormilla syvennystä matalammaksi.

4.  Voitele reunat munalla, laita koloon reilusti raperperia, mutta EI kukkuralleen. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 12-15 minuuttia.

5. Jäähdytä pullat hyvin. Kiehauta halutessasi vesi ja sekoita hyytelösokeri sekaan. Sivele pullasudilla hyytelösokeria reilusti jokaisen pullan pinnalle.

torstai 28. toukokuuta 2020

Mansikka-vaniljaviettelys


Ihanaa!! Kaupasta saa jo ihanan makuisia mansikoita! 💓 Tämä herkullinen, reilusti vaniljalta ja mansikalta maistuva unelma on kyllä aikoihin parasta, mitä olen maistanut. Tein tämän vanhimman tyttäreni synttärikakuksi, mutta tämä kävisi kivasti myös vaikkapa tulevan juhannuksenkin kahvipöytään 💓 Testaa ja ihastu!

Taikina:
150g kylmää voita
50g sokeria
1 kananmuna
160g vehnäjauhoja

Vaniljatäyte:
3dl kermamaitoa
halkaistu vaniljatanko
3 kananmunan keltuaista
60g sokeria
 
38g vaniljakreemijauhetta
25g voita

Päälle:
100g mansikkamarmeladia
tuoreita mansikoita
kiille hyytelösokerista

 1. Sekoita kylmä voi ja sokeri keskenään taikinakoukuilla. Lisää sitten kananmuna- sekoita ja lisää kerralla kaikki jauhot. Sekoita taikinaa niin, että siitä muodostuu "pallo".
Kauli taikina pyöreäksi ja painele varoen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan reikiä ja laita jääkaappiin.

2. Laita kermamaito (itse laitoin puolet kermaa ja puolet maitoa) kattilaan, voi, sekä vaniljatanko, josta siemenet on raaputettu mukaan. Anna lämmetä lähes kiehuvaksi. Sekoita sillä aikaa keltuaiset, sokeri ja vaniljakreemijauhe keskenään tahnaksi. Kun maito kiehuu, sekoita keltuais-seos joukkoon voimakkaasti sekoittaen. Anna "pulpahtaa" ja ota pois liedeltä. Poista vaniljatanko ja anna jäähtyä.

3. Paista pohja 190-200 asteessa n. 10-12 minuuttia, niin ettei se kuitenkaan ruskistu. Anna pohjan sitten jäähtyä täysin. Irroita pohja sitten vuoastaan varovasti.

4. Levitä jäähtyneen pohjan päälle mansikkamarmeladia. Nostele pohjan päälle vaniljakreemi ja asettele puolitetut, putsatut mansikat pinnalle kauniisti. Sivele lopuksi pinnalle hyytelösokerista tehty kiille. Laita hetkeksi jääkaappiin viilentymään, ennen herkuttelua.
 

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Hampurilaissämpylät


Räpsäisin eilen pikaisesti kuvan tekemistäni hampurilaissämpylöistä. Sitten tulikin pyyntö saada reseptiä näihin, vaikken ollutkaan ajatellut sitä tänne blogiini laittaakaan. Vaihdan kuvan jossain kohtaa hieman parempaan 😁

Tämän ohjeen nappasin Vinesh Johnylta ja täytyy sanoa, etten ole ikinä syönyt näin hyviä burgersämpylöitä. Sämpylät tulevat pienellä vaivalla ja ovat ihanan pehmeitä ja maistuvia.

9kpl

450g vehnäjauhoja
9g kuivahiivaa
45g sokeria
9g suolaa
40g huoneenlämpöistä voita
45g maitoa
210g vettä

Pinnalle:
kananmuna
sesaminsiemeniä

1. Mittaa kaikki ainekset, suolaa lukuunottamatta, yleiskoneen kulhoon. Vaivaa taikinaa n. 15minuuttia. Lisää suola ja sekoita vielä.

2. Punnitse taikina ja jaa 9:llä. Itse tein 94g painoisia sämpylöitä.

3. Pyörittele sämpylät pulliksi leivinpaperin päälle pellille ja kohota kelmun alla n. 50 minuuttia.

4. Voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele pinnalle sesaminsiemeniä. Paista 190 asteessa n. 15 minuuttia, tai kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Passion-vaahtokarkit

 

Vaahtokarkkeja on helppo tehdä itse. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä näitä passionin makuisina ja voi nam! Nämä maistuivat ihanan, keväisen raikkailta! Vaahtokarkeista voisi tehdä myös kuution muotoisia, jos kaataa massan vuokaan ja leikkaa paloiksi kuuman veitsen avulla. Inverttisokeria saa tilattua esim. TÄÄLTÄ.

 (n. 50kpl)

1. 14 liivatetta

    300g sokeria

    105g inverttisokeria

    70g passionpyretta



2. 70g passionpyretta

    150g inverttisokeria

    pari tippaa keltaista pastaväriä



lumijauhetta, tai tomusokerin ja maissijauhon sekoitusta



1. Laita liivatteet likoamaan. Mittaa sitten kattilaan (1,) passionpyre, sokeri, sekä inverttisokeri. 



2. Mittaa yleiskoneen kulhoon (2.) pyre, sekä inverttisokeri.



3. Kiehauta sitten kattilassa 1. osion ainekset 110 asteeseen. Lisää sitten joukkoon liotetut, puristellut liivatteet ja anna liueta joukkoon. Kaada sitten ohuena nauhana yleiskoneen kulhoon 2. osion aineksien sekaan samalla voimakkaasti vatkaten. 



4. Vatkaa seosta niin kauan, että määrä moninkertaistuu ja jäähtyy lähes kädenlämpöiseksi. 

5. Pursota vaahtokarkit leivinpaperin päälle ja anna kuivua 1-2vrk:tta. Pyörittele vaahtokarkit lumijauheessa, tai tomusokerin ja maissijauhon sekoituksessa, jotta ne eivät tarttuisi toisiinsa.