maanantai 30. maaliskuuta 2020

Mansikkamoussekakku kääretorttureunalla


Tänään vietän syntymäpäiviäni, mutta tietenkin aika poikkeuksellisesti, kotona, ilman vieraita. Tein kuitenkin kakun, josta äitini kävin oven raosta nappaamassa palasen ja lopulla herkuttelimme perheen kesken.
Halusin tehdä iloisen ja pirtsakan kakun piristykseksi ja kaupasta löytyi vielä Calinda-merkkisiä mansikoita, jotka kyllä jo ihan maistuvatkin mansikoilta. 

Ihanaa, aurinkoista maanantaita just sulle! 🌞


Kääretorttureunus:
4 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja (tai glut. vaaleaa jauhoseosta)

Pohja:
150g Digestivejä
55g voita

Raidat:
30g huoneenlämpöistä voita
30g tomusokeria
30g vehnäjauhoja
30g kananmunan valkuaista
pinkkiä pastaväriä

Täyte:
5dl kuohukermaa
300g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
0,5dl sokeria
3tl vaniljasokeria
5dl pakastemansikkasurvosta
13 liivatetta
4rkl vettä

Kiille:
2,5 dl mansikkamehua
2,5 liivatetta
pinkkiä pastaväriä      

Koristeluun esim.:
tuoreita mansikoita
suklaapalloja
kukkia
sokerihelmiä


1. Laita kääretorttupohja vatkaantumaan. Tee sillä aikaa kääretorttupohjan raidoitus sekoittamalla  kaikki "raita-aineet" keskenään ja värjää seos haluamasi väriseksi pastavärillä. Laita "raitamassa" pursotuspussiin ja pursoita leivinpaperille haluamasi kuvioita.

2. Kaada sitten kääretorttutaikina kuvioiden päälle varovasti nuolijalla tasoittaen. Paista 250 asteessa n. 6 minuuttia, tai kun pohja on kauniin vaalean ruskea. Kaada pohja sokeroidun leivinpaperin päälle työtasolle. Irroita 45-asteen kulmassa alla ollut paperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä hetki.
Leikkaa (esim.pizzapyörällä) jäähtyneestä pohjasta kapeat suikaleet 22-senttisen leivinpaperilla vuoratun vuoan reunoille, vuoan sisäpuolelle, kuvio vuokaa vasten. Hienonna sitten Digestivet ja sekoita keskenään voisulan kanssa. Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti. Suihkauta yläreunaan vuokasprayta.

3. Laita täytteen liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan tuorejuusto, valutettu mansikkasurvos (säästä liemi kiilteeseen), sokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna kattilassa vesi ja lisää sinne liotetut liivateet. Kaada seos täytteen sekaan ohuena nauhana- samalla sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja laita jääkaappiin peitettynä hyytymään vähintään viideksi tunniksi,- mieluiten yön yli.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Kuumenna tilkka mansikkamehua kattilassa. Liuota liotetut, puristellut liivatteet kuumaan nesteeseen. Värjää seos tässä vaiheessa pastavärillä halutun väriseksi. Kaada kiille varovasti kakun pinnalle, lusikkaa apuna käyttäen. Anna hyytyä vielä pari tuntia.

4. Irroita kakku varovasti vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.  

torstai 26. maaliskuuta 2020

Itävaltalainen kanelikakku


Nyt kun meillä, lähes kaikilla, on aikaa leivoskella kotona koronaepidemian vuoksi, niin ajattelin itsekin "työntää kädet taikinaan" ja pyöräyttää päiväkahville kahvikakun. Tämä kakku on helppo tehdä, tosi maukas ja mehevä! Kakkuun kuuluisi perinteisesti tusinat, mutta kun en niistä oikein pidä, niin jätin ne pois. Mukavaa päiväkahvihetkeä meille kaikille! 💓

225g huoneenlämpöistä voita
3dl sokeria
3 kananmunaa
5,25dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
4,5tl kanelia
3dl rusinoita
3dl omenasosetta (Pirkka 360g purkki)

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään valkoiseksi vaahdoksi (25min.). Lisää kananmunat yksitellen sekaan ja vatkaa samalla kovalla teholla.

2. Lisää sitten vuorotellen omenasose, sekä keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Lisää viimeiseksi rusinat.

3. Kaada taikina voideltuun (itse käytän vain vuokasprayta, mutta Nordic waren vuoat tulee voidella ja korppujauhottaa) kahvikakkuvuokaan (2.8l) ja paista kakkua 175 asteessa n.50 minuuttia, tai kunnes kakku tuntuu pinnasta kimmoisalta ja kypsältä.

4. Kumoa kakku hetimiten ja anna jäähtyä. Muistathan, että kahvikakku paranee vanhetessaan!

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kinkku-herkkusienipiiraset



Voitaikinasta saa nopeita suolaisia herkkuja pikaisesti ja täytteitä, sekä muotoja voi varioida loputtomiin. Tänään tein naistenpäivän brunssille tällaisia piirasia kinkusta ja tuoreista herkkusienistä. Maustoin piiraat valkosipulilla, sekä tuoreella timjamilla. Nämä "upposivat" hienosti myös lapsille- meistä aikuisista nyt puhumattakaan 🙊

1pkt laskostettua, esikaulittua voitaikinaa (Pirkka)

10 isohkoa herkkusientä
3 valkosipulin kynttä
tuoretta timjamia
suolaa,pippuria
voita

100g ranskankermaa
1 kanamuna
120g Cheddar-raastetta

150g palvikinkkua palana



1. Ota sienistä kannat pois ja viipaloi ne. Laita paistinpannulle hieman voita, sekä herkkusieniviipaleet. Ruskista kevysti ja laita sekaan murskatut valkosipulin kynnet ja hienonnettu timjami. Mausta sienet suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä hetki.

2. Sekoita ranskankerma, kananmuna ja juustoraaste keskenään sekaisin tahnaksi. Viipaloi kinkku 18 palaan.

3. Sulata voitaikina ja kaulaa sitä hieman isommaksi, neliön muotoiseksi levyksi. Leikkaa 9 neliön muotoiseksi palaksi. Paina jokaisen aihion keskeltä lasin pohjalla taikinaa matalammaksi ja asettele palat pellille, leivinpaperin päälle.

4. Laita lasilla painettuun "kuoppaan" juustotahnaa ja asettele sitten pinnalle limittäin herkkusieni,- sekä kinkkuviipaleet.

5. Voitele reunat lopuksi kananmnunalla ja paista piiraset 225 asteessa n.15 minuuttia, tai kunnes piiraat ovat kauniin kullanruskeita. Koristele valmiit piiraset timjaminoksilla.



maanantai 2. maaliskuuta 2020

Valkosuklaaletut ja vadelmacoulis


Rakastan hurjasti paahdettua valkosuklaata, joten näistä letuista tuli myös todella herkullisia makuuni. Valkosuklaa antaa letulle hieman reilummin makeutta, niin kaveriksi kiehautin raikasta vadelmacoulista, jonka maustoin sitruunalla. Kuvassa ei näy, mutta laitoin ohukaisten kylkeen vielä runsaasti vaniljakermaa 😍

Valkosuklaaletut:
6dl maitoa
5 kananmunaa
5-5,5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
200-250g rouhittua valkosuklaata
paistamiseen voita

Vadelmacoulis:
400g pakastevadelmaa
4rkl sokeria
1/2 sitruunan mehu

1. Laita vadelmat ja sokeri kattilaan ja kiehauta hetki. Paseeraa vadelmien siemenet pois ja mausta coulis sitruunamehulla.

2. Vatkaa munien rakenne rikki ja kaada joukkoon maito. Lisää suola, sekä vehnäjauhot.

3. Rouhi valkosuklaa muruiksi ja lisää taikinaan. Paista letut sitten voissa, blinipannulla (onnistuu tavallisellakin paistinpannulla).

4. Nauti letut hieman jäähtyneinä vadelmacouliksen, sekä vaniljakerman kanssa.