sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Karpalo-kanelikinuski kahvikakku

 

Nyt olisi kai korkea aika aloittaa joululeivonnaisten teko? Itsellä nämä nykysin tuppaavat jäämään viime tippaan, mutta nyt tein heti herkuteltavaksi kahvikakun, josta tulikin ensimmäisellä yrittämällä tosi herkullinen. Karpalon kirpeys päällä olevan, täyteläisen kinuskin kanssa....nam! Ei kai muuta tarvitse sanoakaan? 😍

Taikina:  
5 kananmunaa
4,5 dl sokeria
165 g voita 
5,5 dl vehnäjauhoja 
3 tl leivinjauhetta 
3 tl vaniliinisokeria 
 3 dl jäisiä karpaloita
 
Kinuski:
375g glukoosisiirappia
375g sokeria 
250g voita
12g suolaa
375g maitoa
 
400g lämmintä kermaa
kanelia
 
 
1. Suihkauta vuokasprayta reilusti kakkuvuokaan (2,4l) ja käännä vuoka pöydälle ylösalaisin, leivinpaperin päälle (näin ylimääräinen spray valuu pois).


2. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt voisula joukkoon. Lisää sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon, samalla sekoittaen.

3. Lisää lopuksi joukkoon jäiset karpalot, varovasti käännellen. Kaada taikina vuokaan ja paista 170 asteessa n. tunti. Kokeile kypsyys tikulla (tikkuun ei saa jäädä taikinaa). Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

4. Laita kinuskin ylemmät ainekset kattilaan ja keitä, kunnes 151 asteista. Lisää sitten joukkoon lämmin kerma neljässä osassa ja emulsoi sauvasekoitinta apuna käyttäen. Kaada leivinpaperin päälle vuokaan ja laita toinen leivinpaperi pintaan kiinni.  Anna jäähtyä ja mausta kanelilla. Valuta kinuskia reilusti jäähtyneen kakun pinnalle ja koristele haluamallasi tavalla. Lopun kinuskin voit sitten herkutella vaniljajäätelön kaverina...niin hyvää sekin 😋

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Napoleonleivos, eli Mille feuille

 

Päätin taas haastaa itseäni tekemällä kotona, käsin, lehtitaikinaa. Kaulintavoi pääsi hieman liian lämpimäksi...ja no, loput arvaattekin 😁 Taikinasta ei tullut täydellinen, mutta lopputuloksen makuunhan tämä ei vaikuttanut laisinkaan. 
 
Tämä klassikko maistuu mielestäni paahteiselta voilta, vaniljalta ja hienostuneen makealta. Halutessaan väliin voisi sipaista vielä ohuen kerroksen vadelmamarmeladia 😋 En laita lehtitaikinan reseptiä nyt laisinkaan tähän, vaan helpotetumman version, kaupan valmiista taikinasta.
 
1pkt Iso lehtitaikinalevy (600g)
 
Créme patissière:
2dl kermamaitoa
puolikas vaniljatanko
2 kananmunan keltuaista
40g sokeria
25g maissijauhoja
15g voita
 
Pinnalle:
1 kananmunan valkuainen
tomusokeria
makeuttamatonta kaakaojauhetta 

1. Kaulaa lehtitaikinaa hieman suuremmaksi ja poista taikinan jännitys nostamalla levyä hieman joka puolelta. Leikkaa kolmeksi, saman suuruiseksi n. 10-12cm:n levyiseksi "suikaleeksi". Pistele taikinaan haarukalla reilusti reikiä. Paista 210 asteessa n. 13 minuuttia.
Anna levyjen jäähtyä.

2. Keitä täyte levyjen paistuessa.  Kuumenna kermamaito vaniljatangon kanssa kattilassa lähes kiehuvaksi. Sekoita keltuaiset, sokeri ja maissijauho sillä aikaa tasaiseksi kulhossa.
Lisää kulhoon pieni osa (n. kolmannes) kuumasta kermamaidosta ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos sitten kattilaan lopun kermamaidon joukkoon, samalla vatkaten. Älä keitä!
Täyte saostuu nopeasti. Lisää hieman jäähtyneeseen täytteeseen voi ja sekoita tasaiseksi.
 
3. Levitä puolet hieman jäähtynyneestä vaniljatäytteestä alimman kerroksen pinnalle ja aseta toinen levy täytteen päälle. Toista sama ja paina hieman, jotta kerrokset "liimautuvat" kunnolla toisiinsa.
 
4. Sekoita pinnalle tomusokerista, sekä valkuaisesta kuorrute (saa olla melko jämäkkää). Ota pieni osa toiseen astiaan ja sekoita joukkoon 1tl kaakaojauhetta (ohenna tarvittaessa pisaralla vettä).
 
5. Levitä valkoinen kuorrute palettiveitsen avulla tuotteen pinnalle. Laita kaakaokuorrute spritsauspussiin ja vedä muutama viiva valkoisen kuorrutteen päälle leveys-suunnassa. Vedä sitten coctailtikun avulla pitkittäin kuviot, joka toinen kerta toiseen suuntaan.
 
6. Laita valmis tuote pakastimeen n. puoleksi tunniksi ja siisti sahalaitaisella veitsellä ensin reunat ja leikkaa sitten n.4cm:n levyisiksi leivoksiksi "sahausliikkeellä". Kuumalla vedellä kuumennettu veitsi helpottaa tätä toimenpidettä. Anna tekeytyä vielä jonkin aikaa jääkaapissa.

maanantai 24. lokakuuta 2022

Suppilovahvero-Aurajuustopiirakka

 

Arjessa tällaiset nopeat ja herkulliset reseptit ovat todella paikallaan. Tähän piirakkaan tulee maukkaita aineksia, joista saa helposti kahvipöytään, tai vaikkapa välipalaksi oivan suolaisen tarjottavan. Nyt, kun suppilovahverot ovat sesongissa, on niistä valmistettujen herkkujen aika. Tällä kertaa yhdistin sen suolaiseen Aurajuustoon, sekä päälle ripoittelin paahdettuja pinjansiemeniä. Kannattaa pistää testiin!


1 pkt esikaulittua, laskostettua voitaikinaa

0,5 prk Créme Fraiche Valkosipuli ja yrtit
1 kananmuna
75-80g emmental-mozzarellaraastetta
suolaa, rouhittua mustapippuria

suppilovahveroita
Aurajuustoa
1 punasipuli

tuoretta timjamia
paahdettuja pinjansiemeniä

1. Putsaa ja ryöppää suppilovahveroista ylimääräinen neste pois paistinpannulla. Mausta kevyesti suolalla ja anna jäähtyä hieman. Viipaloi punasipuli ohuiksi renkaiksi.

2. Sekoita Créme fraiche, kananmuna ja juustoraaste keskenään "tahnaksi" ja mausta se suolalla ja pippurilla.

3. Kaulaa voitaikinaa hieman isommaksi ja tee taikinan reunoihin veitsellä koko mitaltaan viilto (n.2-3mm. syvä) , noin 1cm päästä reunasta. Piirakkaan tulee näin korkeampi reunus.
Levitä sitten viillon sisäpuolelle, keskelle taikinaa juustomassa tasaisesti.

4. Ripoittele sitten pinnalle Aurajuustomuruja, ryöpätyt sienet, sekä punasipuliviipaleet. Voitele reunat kananmunalla, halutessasi.
 
5. Paista piirakkaa 225 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea. 

6. Anna piirakan jäätyä hieman ja ripoittele pinnalle paahdetut pinjansiemenet, sekä tuoretta timjamia. Nauti vielä hieman lämpöisenä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Suklaa-cappuccinokakku

 

Niinhän ne sanoo- suutarin lapsella ei ole kenkiä. Ja tottahan se on, kun päivät töissä leipoo, ei kotona enää millään viitsisi. Nyt kuitenkin huomasin ilokseni kaupassa Cappuccinon makuista rahkaa, jota ostin ensin itselleni työpaikalle lounaan jälkiruoaksi ja siitä sainkin sitten ajatuksen tähän kakkuun. Olkaapa hyvät- on muutes herkkua!

Pohja:
200g Biscoff-keksejä
75g voita
 
Täyte:
3 prk Cappuccinon makuista rahkaa
6 dl vispikermaa
1,5 dl sokeria 
2tl vaniljasokeria
2tl pikakahvijauhetta
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
1tl kanelia
10 liivatetta

Suklaaganache valumiin ja pinnalle:
200g vispikermaa
200g tummaa suklaata
 
Koristeluun esim.:
suklaapalloja
kultapalloja
suklaakuorrutteisia Prezeleitä
kukkia
 
1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Vuoraa irtopohjavuoan (korkea 22cm vuoka)  pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.
 
2. Laita liivatteet likoamaan.

3. Laita leivontakulhoon vispikerma, sokerit, sekä pikakahvijauhe. Vatkaa kevyeksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon loput ainekset, liivatetta lukuunottamatta. Sekoita tasaiseksi, löysäksi vaahdoksi.

4. Kuumenna kattilassa kiehuvaksi n.3-4 rkl vettä ja liota liotetut, puristellut liivatteet siihen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytemassan joukkoon, samalla sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle vuokaan. Laita jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia, mieluiten yön yli.

5. Kuumenna ganachen kerma kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu tumma suklaa. Ota pois liedeltä ja sekoita hetken päästä tasaiseksi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja valuta sitten pursotuspussin avulla reunoille valumat ja loput ganachet voit levittää kakun pinnalle. Laita kakku hetkeksi jääkaappiin ja koristele se sitten mieleiseksesi.


keskiviikko 17. elokuuta 2022

Mustikka-vaniljakakku

 
Kävin viimeisinä lomapäivinä metsässä poimimassa mustikoita. Läheskään kaikki eivät mahtuneet pakastimeen, vaan osasta oli keksittävä "jotakin". Niinpä syntyi ajatus tällaisesta erittäin vaniljaisesta mustikkakakusta, josta tulikin oikein herkullista tarjottavaa. Samalla ajatuksella syntyisi mahtava kakku myös vadelmasta 😋

Taikina:
150g kylmää voita
50g sokeria
1 kananmuna
160g vehnäjauhoja

Vaniljatäyte:
3dl kermamaitoa
halkaistu vaniljatanko
3 kananmunan keltuaista
60g sokeria
 
38g vaniljakreemijauhetta
25g voita

Päälle:
100g mustikkamarmeladia/ mustikkahilloa
tuoreita metsämustikoita, sekä pensasmustikoita
kiille hyytelösokerista

 1. Sekoita hieman lämmennyt voi ja sokeri keskenään taikinakoukuilla. Lisää sitten kananmuna- sekoita ja lisää kerralla kaikki jauhot. Sekoita taikinaa niin, että siitä muodostuu "pallo".
Kauli taikina pyöreäksi ja painele varoen piirakkavuoan pohjalle ja hieman (n. 1cm) reunoille. Pistele pohjaan reikiä ja laita jääkaappiin.

2. Laita kermamaito (itse laitoin puolet kermaa ja puolet maitoa) kattilaan, voi, sekä vaniljatanko, josta siemenet on raaputettu mukaan. Anna lämmetä lähes kiehuvaksi. Sekoita sillä aikaa keltuaiset, sokeri ja vaniljakreemijauhe keskenään tahnaksi. Kun maito kiehuu, sekoita keltuais-seos joukkoon voimakkaasti sekoittaen. Anna "pulpahtaa" ja ota pois liedeltä. Poista vaniljatanko ja anna jäähtyä.

3. Paista pohja 190-200 asteessa n. 10-12 minuuttia, niin ettei se kuitenkaan ruskistu. Anna pohjan sitten jäähtyä täysin. Irroita pohja sitten vuoastaan varovasti.

4. Levitä jäähtyneen pohjan päälle mustikkamarmeladia. Nostele pohjan päälle vaniljakreemi ja asettele mustikat kakun pinnalle kauniisti. Sivele lopuksi pinnalle hyytelösokerista tehty kiille. Laita hetkeksi jääkaappiin viilentymään, ennen herkuttelua.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Churrot

 

Noniin. Olen täällä ennenkin maininnut, että voisin elää churroilla, eli näillä espanjalaisilla munkkitangoilla. Näitä dipataan lämpiminä tuollaiseen paksuhkoon suklaakastikkeeseen ja nämä ovat ihan syntisen hyvä yhdistelmä keskenään! 

Teen churroja melkoisen usein, mutta nyt oli erityisen hyvä "syy", kun vappukin on lähestymässä.... 🙈 Kokeilin nyt Vinesh Johnyn reseptiä näihin tällä kertaa ja näistä tuli vielä entistäkin rapeampia ja maistuvampia, mitä toisella reseptilläni! Nämä tehdään siis ennalta jo pakastimeen ja paistetaan lähes jäisinä.

Halutessasi voit maustaa taikinaa hippusella muskottipähkinää ja kanelia. Lopuksi nämä herkut pyöritellään vielä kaneli-sokeriseoksessa. 

 
320g vettä
20g voita
8g suolaa
15g sokeria 
250g vehnäjauhoja
80g kananmunia
(hippunen kanelia ja/tai muskottipähkinää)
 
paistamiseen rypsiöljyä
kaneli-sokeriseosta
 
Suklaakastike:
100g kermaa
70g tummaa suklaata
 
1. Kiehauta kattilassa kastikkeen kerma. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele tasaiseksi.
 
2. Kiehauta kattilassa vesi, voi, suola ja sokeri. Kun vesi on kiehunut hetken, lisää jauhot nopeasti sekoittaen (ja halutessasi mausteet). Voit varmistaa, että taikinasta tulee tasainen, laittamalla sen yleiskoneen kulhoon ja sekoittamalla lapavatkaimella taikinaa hetken. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen, samalla sekoittaen. 

3. Laita massa pursotinpussiin ja pursoita leivinpaperin päälle ohuella, tähtikuvioisella tyllalla. Pakasta taikinatangot.

4. Leikkaa jäätyneistä tangoista tasamittaisia pätkiä ja paista 175 asteisessa rypsiöljyssä kullan ruskeiksi, välillä tankoja käännellen.

5. Kieritä tangot kaneli-sokeriseoksessa ja nauti lämpimään suklaakastikkeeseen dipaten.


tiistai 19. huhtikuuta 2022

Suklaanougat- kuppikakut

Näin jo kauan sitten, että Salliselta oli tullut kauppoihin Nougatia- ja se, jos mikä- on hyvää!  😋 Halusin leipoa jotakin suklaista ja pähkinäistä, joihin upottaa tuota herkkua (tämä ei muuten ole mikään maksettu mainos 😁 ). 

Näistä kuppikakuista tuli herkullisia, varsinkin, kun saivat hieman lämmetä pöydällä ennen tarjoilua. Nougat oli ihanan pähkinäistä ja tämä yhdistelmä toimi muutenkin niin hyvin, kuin olin ajatellutkin 😍 Testaapa sinäkin!

Huom! Aloita kuorrutteen valmistus mielellään jo edellisenä päivänä...

10kpl

Muffinssit: 
2dl sokeria
2 kananmunaa 
100g voita
1dl maitoa
3,5dl vehnäjauhoja
n.80g rouhittua pekaanipähkinää
1,5 tl leivinjauhetta
n.80g rouhittua tummaa suklaata
75g Nougatia

Kuorrutus:
2dl vispikermaa
225g Nougatia
265g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa
 
1. Kuumenna kuorrutteen kerma kattilassa ja sulata siihen 1,5 Nougat-patukkaa paloiteltuna. Anna liueta täysin ja jäähdytä jääkaappikylmäksi. Paloittele sitten loppu puolikas Nougat-patukka kymmeneen pieneen palaan.

2. Sekoita muffinssien kananmunat ja sokeri sekaisin. Lisää sulatettu voi, sekä maito. Lisää joukkoon vehnäjauho, leivinjauhe, rouhitut pähkinät, sekä hienonnettu tumma suklaa. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa muffinssivuokiin, muffinssipellille.

3.  Painele muffinssitaikinan keskelle pala Nougatia. Paista muffinssit sitten 200 asteessa n. 15 minuuttia, tai kunnes ovat kauniin ruskeita ja kypsiä. Anna jäähtyä.

4, Vatkaa jäähtynyt kuorrute sähkövatkaimella "auki" ja lisää tuorejuusto. Vatkaa tasaiseksi ja pursottele ruusukkeiksi muffinssien pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Pasha

 

Pääsiäinen lähestyy ja niinpä on hyvä syy tehdä kaikenlaisia herkkuja. Yksi niistä, on tämä Hyrsylänmutkan noidan pääsiäispasha. Tämä resepti on kauan sitten julkaistu jossakin lehdessä.

En välitä laisinkaan kaupan valmiista versioista, mutta tämä on ihanan raikas ja appelsiininen jälkiruoka. Melko "tukuisaahan" tämä kyllä on, joten pieni annos kerrallaan riittää mainiosti 🐥

(5-7 hlölle)

175g voita
150g sokeria
500g maitorahkaa
1dl kermaa
1,5tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1/2 sitruunan mehu
1dl mantelirouhetta
1rkl rusinoita
100g appelsiininkuoripaloja (Dr.Oetker)
 
1.Sulata voi ja sokeri kattilassa keskenään. Anna jäähtyä hetki.
 
2. Lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Anna pashan tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään, niin se jähmettyy ja "tekeytyy" hieman. Näin Pashasta ei tule lainkaan "kuivaa".
 
3. Voit halutessasi valuttaa pashan yön yli esim. kahvisuodattimen läpi, mutta mielestäni tulee oikein hyvää ilman valuttamistakin. Pashan voi halutessaan myös pakastaa.

torstai 7. huhtikuuta 2022

Passion-marenkitartaletit

 

Viimeksi tehdessäni mango-passionkakkua, jäi purkin pohjalle passionpyrettä, jonka keitin curdiksi. Tein kakulle sitten kaveriksi ihastuttavan, raikkaan keväisiä Passion-marenkitartaletteja. Nämä sopivat mainiosti tulevan pääsiäisen kahvipöytään, tai esimerkiksi jälkiruoaksi maistuvalle pääsiäisaterialle. 

Jollet omista tällaisia pieniä tartalettivuokia, onnistuu tämä mainiosti myös piirakkavuokaan tehtynä. Passioncurdin tilalle voit halutessasi vaihtaa vaikkapa sitruuna,- lime,- tai vaikkapa raparpericurdin. Sen voit valmistaa samalla reseptillä- vain raaka-ainetta vaihtamalla 😋

Murotaikina:
175g voita
100g sokeria
32g kananmunaa
280g vehnäjauhoja
 
Passioncurd:
1,5dl passionpyrettä (Bonne)
1,5 dl sokeria (maista ja jätä kirpsakaksi)
3 keltuaista
20g Maizenaa
80g voita

Italialainen marenki:
3 valkuaista
2,5 dl sokeria
1dl vettä

1. Sekoita murotaikinan ainekset keskenään kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

2. Valmista passioncurd laittamalla kattilaan passionpyre, sokeri, Maizena ja keltuaiset (huom! säästä valkuaiset marenkiin!). Kuumenna seosta liedellä lähes kiehuvaksi, mutta älä keitä. Anna seoksen paksuuntua ja ota seos liedeltä. Lisää joukkoon kuutioitu, kylmä voi. Sekoita tasaiseksi ja purkita.

3. Kauli murotaikina ja vuoraa vuoat (tai vuoka) ohuella kerroksella taikinaa. Pistele taikinaan reikiä haarukan avulla. Paista pohjat sitten 180 asteessa 8-10 minuuttia, tai kunnes pohjat ovat kauniin, kullanruskeita. Anna pohjien jäähtyä.

4. Laita valkuaiset kulhoon ja mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Keitä vesi ja sokeri keskenään 120 asteeseen. Vesi-sokeriseoksen kiehuessa vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää sitten hitaasti valuttamalla kiehuva sokeriliemi, samalla vatkaten. Vatkaa marenkia niin kauan, että se jäähtyy huoneenlämpöiseksi.

5. Täytä tartaletit passioncurdilla ja pursota marenkia pinnalle, pursotuspussin ja tyllan avulla. Tohota sitten marenkien pinta kaasutohottimella, tai vaihtoehtoisesti kuuman grillivastuksen alla uunissa.
 

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Mango-passionmoussekakku

Kevät! Se saa haluamaan keltaisia, raikkaita asioita. Mikäpä muukaan sopisi kevään mauksi, kuin raikas passion, jota mukavasti komppaa makeudellaan mango. Sitruuna taas tuo tuohon komboon kivaa tvistiä. Kivan erilaista ulkoilmettä saa, kun tekee kakun ulkoreunaan kuvioidun kääretorttureunuksen. Oletkos koskaan kokeillut tällaista? 😊


Kääretorttureunus:
4 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja (tai glut. vaaleaa jauhoseosta)

Raidat:
30g huoneenlämpöistä voita
30g tomusokeria
30g vehnäjauhoja
30g kananmunan valkuaista
keltaista pastaväriä

Pohja:
150g digestivejä
55g voita

 

Täyte:

5dl vispikermaa 
200g Viola, sitruunatuorejuustoa
2prk Valion mango-passion maustettua rahkaa
1dl sokeria (lisää tarvittaessa)
3tl vaniljasokeria
3dl Bonne passionpyrettä
10 liivatetta
4rkl vettä
 
Kiille:  
2dl passionpyrettä
1dl vettä
1dl sokeria
3 liivatetta
(keltaista pastaväriä)      
 
Koristeluun esim.: 
passionhedelmää 
suklaapalloja 
karambolaa 
sokerihelmiä
keltaisia orvokkeja

 

1. Laita kääretorttupohja vatkaantumaan. Tee sillä aikaa kääretorttupohjan raidoitus sekoittamalla  kaikki "raita-aineet" keskenään ja värjää seos haluamasi väriseksi pastavärillä. Laita "raitamassa" pursotuspussiin ja pursoita leivinpaperille haluamasi kuvioita.

2. Kaada sitten kääretorttutaikina kuvioiden päälle varovasti nuolijalla tasoittaen. Paista 250 asteessa n. 6 minuuttia, tai kun pohja on kauniin vaalean ruskea. Kaada pohja sokeroidun leivinpaperin päälle työtasolle. Irroita 45-asteen kulmassa alla ollut paperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä hetki.
Leikkaa (esim.pizzapyörällä) jäähtyneestä pohjasta kapeat suikaleet 22-senttisen leivinpaperilla vuoratun vuoan reunoille, vuoan sisäpuolelle, kuvio vuokaa vasten. Hienonna sitten Digestivet ja sekoita keskenään voisulan kanssa. Painele keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti. Suihkauta yläreunaan vuokasprayta.

3. Laita täytteen liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää sekaan tuorejuusto, maustetut rahkat, sokeri,vaniljasokeri ja passionpyre. Sekoita tasaiseksi ja tarkasta maku. Kuumenna kattilassa vesi ja lisää sinne liotetut liivateet. Kaada seos täytteen sekaan ohuena nauhana- samalla sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja laita jääkaappiin peitettynä hyytymään vähintään viideksi tunniksi,- mieluiten yön yli.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Kuumenna passionpyre ja vesi kattilassa. Liuota liotetut, puristellut liivatteet kuumaan nesteeseen. Värjää seos tässä vaiheessa pastavärillä halutun väriseksi. Kaada jäähtynyt kiille varovasti kakun pinnalle, lusikkaa apuna käyttäen. Anna hyytyä vielä pari tuntia.

4. Irroita kakku varovasti vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla. 

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Macarons-leivokset


Heippa! Pitkästä, pitkästä aikaa. Leivottua on tullut, paljonkin, mutta eipä ole hetkeen tullut päivitettyä valitettavasti tänne blogiin mitään. Nyt viimein toteutin pitkään haaveilemani Macarons-leivokset, joihin täytteeksi tuli vadelman ja ruusun makuinen voi-sokerikreemi ja keskellä leivosta vielä ruusunterälehtihilloa 😍
 
250g sokeria
80g vettä
95g kananmunan valkuaista

250g mantelijauhetta
250g tomusokeria
80g kananmunan valkuaista
pilkku tippa pinkkiä pastaväriä
 
Täyte: 
150g huoneenlämpöistä voita
100g tomusokeria
pikku tippa pinkkiä elintarvikeväriä
n.2 dl sulatettuja villivadelmia
n.2-3 rkl ruusuvettä

ruusunterälehtihilloa
tuoreita vademia


1. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Punnitse valkuainen yleiskoneen kulhoon. Mittaa teräskulhoon tms. siivilöity mantelijauho ja tomusokeri. Sekoita joukkoon pastaväri, sekä 80g valkuaista.

2. Keitä vesi-sokeriseos 119 asteeseen ja vatkaa valkuainen samalla vaahdoksi. Kypsennä sitten sokerivedellä valkuaisvaahto, kaatamalla sokerivesi ohuena nauhana valkuaisvaahdon sekaan, samalla voimakkaasti vatkaten. Anna vatkautua, kunnes marenki on jäähtynyt.

3. Marengin jäähtyessä, "hakkaa" puulastalla sekaisin tomusokeri-mantelijauhoseosta. Mitä enemmän jaksat sitä "hakata", saat kiiltoa pintaan.

4. Kun marenkivaahto on jäähtynyt, yhdistä massat ensin varovasti. Sitten kärsii sekoittaa jo paremmin. Sekoita, kunnes massa alkaa selkeästi löystymään. Pudota sitten pisara taikinaa pellille- jos se alkaa heti laskeutumaan oikeaan muotoonsa, on paksuus sopiva. Jos testitaikinaan jää "huippu", sekoita massaa vielä lisää.

5. Pursota sitten pyöreän tyllan ja massapussin avulla n 5cm:n halkaisijaltaan olvia macaronseja pellille. Anna niiden kuorettua n. tunti huoneenlämmössä. Paista macaronseja n. 10-14 minuuttia 140 asteessa.
 
6. Vaahdota täytteen voi ja tomusokeri kuohkeaksi, valkoiseksi vaahdoksi (n.25min.). Lisää joukkoon vadelmat, joista on enin neste valutettu pois. Mausta ruusuvedellä ja värjää kreemi halutessasi elintarvikevärillä.
 
7.Pursota kreemistä ruusukkeita macaronsin alapuoliskolle ja laita väliin kokonaisia vadelmia. Valuta keskelle hieman ruusunterälehtihilloa. Laitavalmiit macaronit hetkeksi kylmään ja ota huoneenlämpöön hieman ennen tarjoilua.

maanantai 7. helmikuuta 2022

Rommirusinalaskiaispulla


Yleensä en lähde mukaan leivonnaisiin, jotka nousevat syystä tai toisesta somessa, tai muualla esiin, MUTTA...nyt oli ihan pakko, koska rommirusina 😍😍😍 En ymmärrä, miten olen koskaan voinut elää ilman näitä! Lauri Kaivoluoto oli saanut näihin ihan mahtavan nerokkaan idean ja nyt näitä jonotetaan ympäri etelä-suomea hänen toimestaan, eikä todellakaan ihme! Itsekin jo kertaalleen ilman jääneenä oli pakko ruveta leipomaan taikinaa, sillä Kaivoluoto oli ollut niin mahtava, että jakoi näiden reseptin Tiktokissaan! Suosittelen, siis todella lämpimästi 😋 Huom. Laita rommirusinahillo, sekä kerma jo edellisenä päivänä tekeytymään...

18kpl (á95g)

 
Rommirusinahillo:
100g fariinisokeria
0,5dl vettä
n.1dl rommia/ tai 1pll rommiaromia 
250g rusinoita

2dl vispikermaa
 
1. Leivo pullat normaaliin tapaan, mutta pullan raaka-paino laskiaispullaan saa olla jopa 95g.
 
2. Kuumenna fariinisokeri sitten kattilassa ja lisää vesi, sekä rommi ja rusinat. Keitä n.15 minuuttia. Anna seoksen jäähtyä ja lisää tätä seosta sitten 2rkl,  2dl:n vispikermaan. Anna kerman maustua yön yli jääkaapissa.
 
3. Siivilöi rusinat kermasta ja vatkaa kerma sitten vaahdoksi.
 
4. "Poraa" rommirusinat sitten hilloksi sauvasekoittimella tms..
 
5. Täytä pullat normaalien laskiaispullien tapaan rommirusinahillolla, sekä rommikermalla.

lauantai 29. tammikuuta 2022

Valkosuklaa-sitruunakuppikakut

 
Kyllä huomaa, että lempivuodenaikani, kevät, on pikku hiljaa lähestymässä. Alkaa hirmuisesti tehdä mieli yhä raikkaampia, pirteän värisiä herkkuja. Löysin kaapista tällaiset keväisen kelta-valkoiset kuppikakkuvuoat...ja niistä se ajatus sitten lähti 😀

Ilman kuorrutettahan nämä ovat ihan perinteisiä muffinsseja ja täytyypä todeta, että gluteenittomilla jauhoilla näistä tuli aivan mahtavan pehmoisia ja herkullisia! Kuorrutteeksi laitoin sitruunalla maustettua, vaahdotettua valkosuklaaganachea, joten sen valmistus pitää aloittaa edellisenä päivänä...

Muffinssit (n.12kpl)

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
2dl kermaa
3dl Sunnuntain vaaleata, gluteenitonta jauhoseosta
2tl vaniljasokeria
0,5tl leivinjauhetta
2-3rkl sitruunamehua
1tl raastettua sitruunan kuorta

Kuorrute:
125g valkosuklaata
2dl kermaa
50g sitruunatuorejuustoa 
3rkl sokeria
1tl vaniljasokeria
1tl raastettua sitruunankuorta
(keltaista elintarvikeväriä)

1. Lämmitä kuorrutteen kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Kaada kerma paloitellun valkosuklaan päälle. Anna suklaan sulaa, sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä täysin jääkaappikylmäksi, mieluiten yön yli- kelmun alla.
 
2. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon kerma. Lisää sitten jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri joukkoon myös. Sekoita ja mausta taikina sitruunan kuorella,- sekä mehulla. 
 
3. Annostele taikina sitten vuokiin. Täytä vuoat n. 2/3 asti. Paista muffinssit sitten 225 asteessa n. 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä.

4. Vaahdota valkosuklaaganache ja lisää joukkoon sokerit, tuorejuusto ja sitruunankuoriraaste. Sekoita tasaiseksi ja erota sitten 1/3 toiseen kulhoon. Värjää pienempi määrä keltaisella elintarvikevärillä ja sekoita tasaiseksi.

5. Täytä tyllallinen (käytin Wiltonin 1M) pursotinpussi kermalla niin, että toiselle puolelle pussia tulee valkoinen kerma (pystysuunnassa) ja toiselle puolelle keltaiseksi värjätty kerma. Pursota kerma ruusukkeiksi muffinssien pinnalle ja koristele haluamallasi tavalla.

perjantai 21. tammikuuta 2022

Chorizo-galette, eli nopea suolainen piirakka

 
Galette on rustiikkinen, ranskalainen suolainen piirakka, jonka leivot ihan hetkessä, vaikkapa saunan jälkeen pikkusuolaiseksi. Itselläni meni tämän tekemiseen vajaa kymmenen minuuttia... Piiraseen voit käyttää jääkaapista kaikki rippeet, niin kuin itsekin tein. Piiras kätkee sisäänsä tällä kertaa hiukka mm. mausteista chorizo-makkaraa, sekä rapeaa valkosipulia, chili-sesaminsiemenöljyssä...kannattaa kokeilla ja ihastua tämän helppouteen 😍
 
Pohja: 
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl suolaa
0,5dl oliiviöljyä
reilu 0,5dl vettä 
 
Täytteeksi esim.:
aurinkokuivattu tomaatti- tuorejuustoa
juustosiivuja, tai raastetta
erivärisiä paprikasiivuja
chorizomakkaraa ohuina siivuina
terttutomaatteja/miniluumutomaatteja
kuivattuja yrttejä, rouhittua mustapippuria
 
1. Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaulaa taikinasta n. 30 cm pyöreä aihio- taikinan reunat saavat jäädä "rouheiksi". eli reunojen ei tarvitse olla siistin tasaiset.

2. Levitä lähes reunoihin asti haluamaasi tuorejuustoa. Ripoittele pinnalle sitten hieman juustoa ja asettele loput täytteet kivasti, mutta niin, että reunoille jää pelkkää taikinaa n. 2cm leveydeltä. Ripoittele lopuksi pinnalle yrttejä ja pippuria.

3. Käännä taikinan reunat lopuksi piirakan "päälle". Halutessasi voit voidella taikinan kananmunalla, mutta se ei ole välttämätöntä.

4. Paista galette 200 asteessa n. 30-35 minuuttia niin, että pinnasta ja reunoista tulee kullanruskeat. Mausta lopuksi rouhealla valkosipulilla, jos tahdot.