maanantai 28. syyskuuta 2020

Puolukka-valkosuklaacookies

 
Tässä lempireseptini cookieihin. Tätä taikinaa voi maustaa mielensä mukaan, joten nyt tein hiukka syksyiseen makuun sopivia versioita puolukasta ja valkosuklaasta. Halutessasi voit laittaa taikinaan lisäksi 2-3rkl tuoretta puolukkaa, mutta se hieman lyhentää näiden säilyvyyttä (toki nämä ovat niin hyviä, etteivät kauaa säily muutenkaan 😆).
 
(11-12kpl)
 
200g voita
1dl sokeria
2tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
80g kuivattua puolukkaa
80g rouhittua valkosuklaata

20g kuivattua puolukkaa
40g valkosuklaata

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää vehnäjauhot, joihin on lisätty leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi massaksi.

2. Lisää taikinaan karkeaksi rouhittu valkosuklaa, sekä kuivatut puolukat.

3. Muotoile taikinasta palloja (á 60g) ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Litistä palloa hieman.

4. Paista 200 asteessa n.13-14min.Ole kuitenkin tarkkana, sillä nämä palavat aika herkästi. 

5. Koristele cookiet sulattamalla ja spritsaamalla pintaan valkosuklaasta raitoja. Ripoittele pinnalle lisäksi kuivattuja puolukoita.
 

maanantai 21. syyskuuta 2020

Puolukka-murupiirakka



 Kävin eilen metsässä keräämässä puolukoita ja tuoreista puolukoista oli toki leivottava jotakin herkkua kahville kaveriksi. Tästä tuli täydellisesti omaan suuhuni sopivan makuista, sillä laitoin täytteeseen reilusti vaniljalla maustettua mascarponea ja pinnalle ihanan pehmoista, suussa sulavaa murua. Maista ja kokeilepa itsekin 😋
 
Pohja:
4,5dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
0,5tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g voita
1 kananmuna

Täyte:
250g mascarponea
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
(yhden vaniljatangon siemenet)
1 kananmuna
   
3dl puolukoita

1. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää sulatettu voi joukkoon. Sekoita joukkoon viimeiseksi kananmuna ja vaivaa taikina tasaiseksi. Ota osa taikinasta sivuun (1/5) ja painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Jos teet suorakaiteen malliseen vuokaan, niin kuin minä, taikinaa jää hieman ylitse.

2. Valmista täyte sekoittamalla mascarpone, sokerit ja kananmuna keskenään. Jos haluat, voit maustaa täytteen vaniljatangon siemenillä. Kaada täyte pohjan päälle piirakkavuokaan.  Ripottele täytteen päälle puolukat tasaiseksi kerrokseksi, reunoille saakka.

3. Murustele pinnalle lopuksi, eroon ottamasi taikina ja paista piirakkaa sitten 180 asteessa n. 35-40 minuuttia. Nauti piirakka jäähtyneenä.


tiistai 15. syyskuuta 2020

Lohi-kantarellipiirakka



Kävin viikonloppuna sienimetsässä ja löysin koriini vielä jonkin verran kantarelleja, sekä suppilovahveroita. Suppikset laitoin pakastimeen talven herkutteluhetkiä varten, mutta kantarelleista tein ihastuttavan makuista suolaista piirakkaa. Tähän piirakkaan sopisi yhtä hyvin myös mitkä tahansa muutkin metsäsienet,- tai vaikkapa se suppilovahverokin. Nyt ei muuta kuin herkuttelemaan 😋

1pkt valmis piirakkataikina (voit toki tehdä tämän myös itse)

Täyte:
1prk (200g) ranskankermaa
150g juustoraastetta
1 kananmuna
ripaus suolaa ja mustapippuria

5dl kantarelleja
1 sipuli
1rkl voita
150g kylmäsavulohta
1/2 purjo, tai nippu kevätsipulia

1. Voitele piirakkavuoka vuokaspraylla kevyesti. Painele taikinaa vuoan pohjalle, sekä reunoille. 

2. Sekoita ranskankerma. juustoraaste, sekä kananmuna keskenään "tahnaksi". Mausta seos suolalla ja pippurilla. Painele seos piirakkataikinan päälle tasaisesti. 

3. Kuullota paistinpannulla voissa hienonnettu sipuli, sekä halkaistut kantarellit. Levitä sieni-sipuliseos sitten täytteen päälle vuokaan.
 
4. Hienonna lohi pieneksi ja levitä palat piirakan pinnalle viipaloidun purjon/kevätsipulin kanssa.

5. Paista piirakkaa 175 asteessa n. 35 minuuttia, tai kunnes piirakka on pinnalta kauniin ruskea.