perjantai 21. tammikuuta 2022

Chorizo-galette, eli nopea suolainen piirakka

 
Galette on rustiikkinen, ranskalainen suolainen piirakka, jonka leivot ihan hetkessä, vaikkapa saunan jälkeen pikkusuolaiseksi. Itselläni meni tämän tekemiseen vajaa kymmenen minuuttia... Piiraseen voit käyttää jääkaapista kaikki rippeet, niin kuin itsekin tein. Piiras kätkee sisäänsä tällä kertaa hiukka mm. mausteista chorizo-makkaraa, sekä rapeaa valkosipulia, chili-sesaminsiemenöljyssä...kannattaa kokeilla ja ihastua tämän helppouteen 😍
 
Pohja: 
2,5dl vehnäjauhoja
1,5tl suolaa
0,5dl oliiviöljyä
reilu 0,5dl vettä 
 
Täytteeksi esim.:
aurinkokuivattu tomaatti- tuorejuustoa
juustosiivuja, tai raastetta
erivärisiä paprikasiivuja
chorizomakkaraa ohuina siivuina
terttutomaatteja/miniluumutomaatteja
kuivattuja yrttejä, rouhittua mustapippuria
 
1. Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaulaa taikinasta n. 30 cm pyöreä aihio- taikinan reunat saavat jäädä "rouheiksi". eli reunojen ei tarvitse olla siistin tasaiset.

2. Levitä lähes reunoihin asti haluamaasi tuorejuustoa. Ripoittele pinnalle sitten hieman juustoa ja asettele loput täytteet kivasti, mutta niin, että reunoille jää pelkkää taikinaa n. 2cm leveydeltä. Ripoittele lopuksi pinnalle yrttejä ja pippuria.

3. Käännä taikinan reunat lopuksi piirakan "päälle". Halutessasi voit voidella taikinan kananmunalla, mutta se ei ole välttämätöntä.

4. Paista galette 200 asteessa n. 30-35 minuuttia niin, että pinnasta ja reunoista tulee kullanruskeat. Mausta lopuksi rouhealla valkosipulilla, jos tahdot.
 

2 kommenttia:

  1. Täytyykin pitää tämä resepti muistissa. Jääkaappiin jää aina jotain purkin loppuja, jotka olisi tähän piirakkaan helppo upottaa. "Sekametelipiiraasta" saattaisi tulla yllätävän hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, Nanne 👌 Itse en viitsinyt lähteä kauppaan ja oli nälkä...siitä se ajatus sitten lähti 😁

      Poista