sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Victoria sponge kakku


Tätä kakkua leivoin jokua aika sitten, kun näin kaupassa ensimmäistä kertaa tänä talvena Calinda-mansikoita. Kakku on perinteinen brittiläinen kakku, jota nautiskellaan iltapäiväteellä. Tämän kakun pohjaa voi käyttää ihan täytekakussakin, mutta kakku on hiukka tiiviimpää, kuin tavallinen pohja, joten vaatii runsaamman kostutuksen. Tästä tulee myös kivan makuinen, jos taikinan sekaan raastaa hieman sitruunankuorta.

Maku tässä on todella kiva, pohjaan tulevan jogurtin ansiosta. Perinteisesti tämä täytetään vadelmahillolla ja vaniljaisella kermavaahdolla, mutta minulta jäi tänä vuonna laskiaispullat tekemättä, niin täytin tämän mansikkahillolla, mansikoilla ja kermalla 😋

Pohjat:
150 voita
150g sokeria
3 kananmunaa
110g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
75g turkkilaista jogurttia

Täyte:
3-4dl vispikermaa 
sokeria
vaniljasokeria
mansikoita
mansikkahilloa

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi (n.25min.). Lisää joukkoon huoneenlämpöiset kananmunat, yksitellen. Lisää sitten vehnäjauhot ja niihin sekoitettu leivinjauho siivilän läpi joukkoon. Sekoita nopeasti lopuksi sekaan turkkilainen jogurtti.

2. Jaa taikina kahtia, kahteen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk.18-20cm) ja paista sitten uunin keskitasolla, 180 asteessa n. 20 minunuttia, tai niin, että kakkujen pinnat ovat kauniin vaaleanruskeat. Anna pohjien jäähtyä sen jälkeen täysin.

3. Irroita pohjat vuoista. Laita toisen pohjan päälle mansikkahilloa, sekä vaniljalla ja sokerilla maustettua kermavaahtoa, sekä mansikoita. Aseta toinen pohja päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Tarjoile heti.

2 kommenttia: