sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Kinkku-pekonipiirakka


Välipalaksi piti saada jotakin helppoa ja nopeaa suolaista. Mikäpä sen helpompi, kuin maukas suolainen piirakka. Näin kaupan pakastealtaassa kinkku-pekoniquichen ja siitä inspiroituneena ostin sellaiseen raaka-aineet. Pohjasta tuli ihanan rapea ja herkullinen, sillä lisäsin taikinaan hieman juustoraastetta. Kylkeen vielä raikas vihreä salaatti, niin kyllä kelpaa 😋

Pohja:
150g huoneenlämpöistä voita
3,5dl vehnäjauhoja (onnistuu myös hyvin gluteenittomana Sunnuntain vaalealla jauhoseoksella)
3dl juustoraastetta
 
Täyte:
170g  pekonia 
2 sipulia
200g palvikinkkurouhetta
1 ruukku ruohosipulia
2dl juustoraastetta

3 kananmunaa
2dl kuohukermaa
rouhittua mustapippuria 

1. Sekoita pohjan ainekset keskenään sekaisin tasaiseksi taikinaksi. Vuoraa sitten irtopohjavuoan (halk.22cm) pohja leivinpaperilla. Suihkauta vuoan reunoille vuokasprayta ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja puoleen väliin asti reunoja. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

2. Pilko sipuli suikaleiksi ja pekoni pieneksi. Paista paistinpannulla kullanruskeaksi. Anna jäähtyä hetki ja lisää joukkoon hienonnettu ruohosipuli, sekä kinkkurouhe. Kääntele viimeiseksi joukkoon juustoraaste. Kaada seos vuokaan, pohjan päälle.

3. Sekoita kananmunat ja kerma keskenään ja mausta seos mustapippurilla. Kaada seos vuokaan täytteen päälle ja paista 175 asteessa n. 40 minuuttia, tai kunnes piirakka on kauniin ruskea. Anna jäähtyä hetki ja nauti vaikkapa salaatin kanssa.

9 kommenttia:

  1. Jokin kevätherkkuohje olisi nyt kiva, suolaista ja ehkä makea.
    Auringonkeltaisia kevätpäiviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan vain ehtisin 😊 Aurinkoista kesän odotusta! ☀️

      Poista
  2. Varmasti on hyvää👍👩‍🎤

    VastaaPoista
  3. Olisi kiva löytää täältä jokin kesäherkkupäivitys.
    Mukavia kesäpäiviä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä 🤭 Olisi ihanaa saada aikaiseksi jotakin...

      Aurinkoisia kesäpäiviä sinne myös ☀️

      Poista
  4. Ollaanko siellä vielä, missähän on se Kakkuviikarin herkkuvispilä?
    Hyvää alkanutta vuotta ja kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Täällä ollaan, mutta vispilät ovat tämän harrastuksen osalta olleet hieman naftaliinissa. Nyt kun tätä tekee myös työkseen, niin ei tule kotona enää leivotuksi.
      Aloitin juuri kondiittorimestarin opinnot, niin katsotaanpa, josko leivontakärpänen purisi niin, että tulisi tännekin taas leivoskeltia 😊

      Ihanaa tätä vuotta ja kevään odotusta! ☀️

      Poista
    2. Menestystä opinnoille. Palataan "linjoille" kun se leivontakärpänen puraisee.

      Poista