tiistai 9. kesäkuuta 2015

Maisemakahvilan raparperipiirakka



Olen jo aiemminkin tainnut mainita, että voisin elää erilaisilla raparperipiirakoilla ja tämä on yksi niistä, ehdottomasti. Tämä on raikas ja mehevä- ei kuitenkaan liian makea piirakka. Täytteeksi voi laittaa vaihtoehtoisesti vaikkapa omenaa, tai marjoja. Aluperäinen ohje täältä.Tämän piirakan kanssa ei välttämättä vaniljakastikkeitakaan tarvita. Tästä, jos mistä, alkaa kesä...🌞

Muruseos:
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohjataikina:
n. 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:
1 l raparperipaloja
2 tölkkiä rahkaa (2 x 250 g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
n. 1/3 muruseoksesta

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi.

2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.

3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra raparperi- tai omenapaloja, myös marjat kuten mustikka, puolukka, karviaiset tai herukat käyvät.

4. Sekoita rahka, sokeri,munat ja vaniljasokeri. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Tarjoa Maisemakahvilan raparperipiirakan kanssa vaniljakastiketta tai jäätelöä.

6 kommenttia:

  1. Tää on ihan superhyvää piirakkaa, muutaman kerran olen itsekin tehnyt!! ☺

    VastaaPoista
  2. Täällä myös voitaisiin elää pelkällä raparperillä kesällä, muodossa jos toisessa!
    Terkuin nami-hiiri
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Olinkin juuri vastavierailulla blogissasi, kuolaamassa raparperipiirakkasi :p

      Poista
  3. Unohdin ostaa piimää ja kotona sitä ei juuri koskaan ole. Korvasin sen 1dl turkilaista jugurttia ja 1dl kermalla. Onnistui hyvin. Mukava ohje, kun kerralla saa tehtyä enemmän. Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne toimivat varmasti myös hyvin tässä. Tästä tulee tosiaan reilu satsi ja tätä voi hyvin vaikkapa pakastaa...jos vain jotain sattuu jäämään ;)

      Poista