perjantai 6. tammikuuta 2017

Runebergin tortut


Jahas. Alkaa olla se aika vuodesta, kun kauppojen hyllyille ilmestyvät Runebergintortut. Sanoisin, että tässä kohtaa ne kannattaakin jättää sinne kauppaan ja tehdä itse. Nämä kun ovat niiiiiin paljon parempia itsetehtyinä. Varsinkin nämä Runebergit, joiden resepti on kuin lottovoitto. Toisinsanoen, parhaita torttuja, joita olen koskaan maistanut. Jollet usko, niin kokeilepa itse!

Ps. Tuosta karvasmantelista mainitsen, että se on aika voimakkaan makuista ja kuuluu olennaisesti ollakin aidoissa Runebergeissa. Ohjeen määrä on aivan oikea, mutta aloita ensin lisäämällä vähempi, jos se tuntuu liian voimakkaalta sinulle. 

(6 kpl silikonisella Runebergin vuoalla/ 12 kpl muffinssivuoalla)

Taikina:
180 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl karvasmanteliaromia
2 dl manteleita
10 paksua piparkakkua
1 dl korppujauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vuokien voitelu:
vuokaspray

Kostutusliemi:
1 ½ dl vettä
½ dl punssia, tai omenamehua
3 rkl sokeria

Kuorrutus:
8 rkl vadelmamarmeladia tai –hilloa
1 dl tomusokeria
2 tl sitruunamehua tai vettä

 1. Kuumenna uuni 180-asteiseksi. Jauha mantelit ja piparkakut. Sekoita joukkoon korppujauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe.

2.Vatkaa voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen ja vatkaa hyvin. Mausta karvasmanteliaromilla. Lisää kuivat aineet vaahtoon ja sekoita mahdollisimman nopeasti tasaiseksi. 


3.Voitele muotti. Voit tehdä nämä vaihtoehtoisesti myös vaikkapa muffinssivuokiin, silloin paistoaika on hieman lyhyempi. Nostele taikinaa lusikalla muottiin. Ei ihan täyteen. Kypsennä uunissa noin 35 minuuttia.


4. Anna torttujen "levätä" 5min. vuoassa, ennen kuin kumoat ne. Jos mahdollista, kostuta ja koristele tortut vasta seuraavana päivänä. 


5. Sekoita kostutusliemi. Valuta lientä leivosten päälle reilusti (lämmin neste imeytyy tasaisemmin). Nostele torttujen päälle lusikallinen marmeladia. Sekoita tomusokeri, vesi ja sitruunamehu. Valuta tahnaa hillosilmän ympärille.


17 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä! Omat on vielä leipomatta, mutta täytynee korjata asia pika puoliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sinikka :) Mähän se tässä olen vaan hiukka etuajassa...kerkeät vielä hyvin :)

      Poista
  2. Mistä tuota karvasmanteliaromia saa hankittua? :) jos sitä löydän, pistän kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy kaupan leivontatarvikehyllystä. Elintarvikevärejen ja muiden aromien vierestä 😊

      Poista
  3. Niin kaunis kuva, kuten aina ♥ Runebergintortut on kyllä ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis, ihanainen ❤ Varsinkin nämä ruunarit ovat älyttömän herkullisia, vaikka itse sanonkin...

      Poista
  4. kiitos ohjeesta, olivat hyviä torttuja. Tämä jää seuraavien vuosienkin reseptilistalle. karvasmantelia laitan vaan vähän vähemmän seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Mukava kuulla. Itse tykkään älyttömästi tuon karvasmantelin mausta, joten minun suuhuni tuo reseptissä oleva määrä on sopiva. Onneksi se on helposti muokattavissa omaan suuhun sopivaksi 😊

      Poista
  5. Ajattelin kokeilla näitä mutta minkä verran laittaisit mantelijauhoa? Kun sitä olis kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos korvaat mantelit sillä, niin ehkäpä 2,5dl 😊

      Poista
  6. Hei! Olen tehnyt lähes aina Runebergintortut itse ja ajattelin kokeilla tätä ohjetta tänä vuonna. Kysyisin , eikö taikinaan ole käytetty mitään nestettä....kermaa, maitoa, mehua? Lähes kaikissa aiemmissa ohjeissa on jotakin nestettä lisätty. Mutta jos ja kuten olet tehnyt torttuja tällä ohjeella se varmasti toimii. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tähän ohjeeseen ei tule tosiaan mitään muuta nestettä. Tämä on ehdottomasti oma lempireseptiinkin näihin herkkuihin 😍 Toivottavasti pidät...

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi ja tiistaina, kun on vapaapäivä teen näitä!

      Poista
    3. Kiva juttu 😊 Tulepa sitten kertomaan, että maistuivatko sinullekin...

      Poista
    4. Hei! tulipas todella hyviä! Karvasmantelia en laittanut, koska olen ainut joka siitä tykkää, mutta siitä huolimatta maistuivat! KIITOS ohjeesta!

      Poista
    5. Hei! Voi miten kiva kuulla 😊 Itselläni jäivät oikeana päivänä tekemättä, mutta aion ehdottomasti näitä myös joku päivä leipoa...

      Poista