sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Näkkileipä


Oletko tehnyt koskaan itse näkkileipää? Se on todella herkullista ja voit maustaa sitä halutessasi. Taikina tehdään jääkaappiin edellisenä päivänä.
Itse laitoin tällä kertaa mausteeksi paahdettua,- rouhittua katajanmarjaa. Yhtä hyvin sekaan voi laittaa vaikkapa paahdettua,- rouhittua pähkinää, anista tai vaikkapa seesaminsiemeniä. Näkkäri on hyvää kyllä ihan sellaisenaankin! 😋

2,5dl vettä
25g hiivaa
4,2dl vehnäjauhoja
1,8dl ruisjauhoja
1,5tl suolaa
1tl sokeria
15g sulatettua, hieman ruskistettua voita
(15g paahdettua, rouhittua katajanmarjaa)

voita voiteluun
sormisuolaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään yleiskoneen kulhoon. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää seos kulhoon. Anna taikinan sekoittua niin kauan, että se irtoaa kunnolla kulhon reunoilta ja muodostuu kova sitko (n.25min.) Lisää joukkoon lopuksi voi, sekä halutessasi jotakin maustetta.

2. Laita taikina kelmun sisään ja pistä taikina jääkaappiin yön yli.

3. Kauli taikinasta 3 pellin kokoista levyä (eli todellatodella! ohutta). Voitele sulatetulla voilla ja ripoittele pinnalle hieman sormisuolaa. Laita päälle leivinpaperi ja  toinen pelti. Paista sitten 200 asteessa 15 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. En oo tehny ikinä! Olispa kiva joskus kokeilla. Näyttää meinaan ihan superhyvältä, ja varsinkin toi sormisuolalisä houkuttas ihan hirveesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä todella ihanaa. Tulee vaan naposteltua niin, että sitten janottaa kauheasti, juurikin tuon sormisuolan takia 😁

      Poista
  2. Noi grammat ei oo kivoja ohjeissa,paljonkohan ovat deseissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Tykkään käyttää grammoja, sillä tuotteista tulee niin tasalaatuisempia ja parempi onnistumisprosentti. Halvimpia vaakoja saa ihan vitosella- suosittelen lämpimästi 👍

      Poista