sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Salted caramel cheesecake-piirakka


Tätä piirakkaa olen himoinnut siitä asti, kun näin sen täällä. Ihana suolaisen kinuskin ja juustokakun makuinen piirakka, joka vain paranee oltuaan päivän-pari jääkaapissa. Aivan ihanaa...testaa ihmeessä sinäkin! :)

Pohja:
170 g digestive-keksejä
80 g voita

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa (huoneenlämpöistä)
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski:
1 dl fariinisokeria
1 2/3 dl kuohukermaa

Päälle:
sormisuolaa

1. Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele 24-senttinen irtopohjainen piirakkavuoka. Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa noin 12 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä. Ota uunista ja anna hieman jäähtyä.

2. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi, noin 30 sekuntia, sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi, noin 2 min sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja suola. Sekoita tasaiseksi.

3. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita jokaisen jälkeen. Lisää lopuksi maissitärkkelys ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

4. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista 30-35 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pinta ei enää kiillä ja täyte on "pysähtynyt". Anna jäähtyä.

5. Tee sitten kinuskikerros. Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa hiljalleen välillä sekoittaen noin 15-20 minuuttia. Kokeile ensin laittaa pisara kinuskia jäähtyneen kakun päälle, jos pisara pitää muotonsa kinuski on valmista. Anna kinuskin jäähtyä noin minuutti ja kaada sitten juustokakun päälle. Tasoita pinta.

6. Anna kakun olla jääkaapissa yön ylitse. Ripottele sormisuolaa kakun päälle juuri ennen tarjoilua.

143 kommenttia:

  1. Tämä näyttää niin hyvältä!! Pakko varmaan testata..

    VastaaPoista
  2. Mä olen halunnut jo pitkään kokeilla tätä, mutta tämä on aina välillä vahingossa unohtunut... Tämä sun on kyllä ihanan näköinen ja nyt taas alkoi himottamaan tämä herkku ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taru. Tee ihmeessä. Tää on tosi hyvää. Tosin, pieninä annoksina kerrallaan- on sen verran makeaa :)

      Poista
  3. Eikä! Ihanan näköistä. Pakko laittaa kokeiluun tulevana vkonloppuna. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaura :) Suosittelen, jos pitää juustokakusta ja kinuskista...nams...

      Poista
  4. Ihan pakko testata! Näyttää niin houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kakusta voi tuskin kukaan olla tykkäämättä. Testiin vaan! :)

      Poista
  5. Oi näyttää todella namilta! On kyllä testattava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...eikä pelkästään näytä :) Tämän kannattaa antaa tosiaan tekeytyä jääkaapissa päivän-pari..maku paranee kummasti :)

      Poista
  6. Saako tästä jotenkin munattoman? ☺️ T. Muna-allergikko mutta kinuskia rakastava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä jos tekisit pohjan ohjeen mukaan ja antaisit jäähtyä. Sitten täyte liivatteella hyydytettynä jääkaapissa? Sitten kinuski hyytyneen kakun päälle...

      Poista
  7. Mistä tuota sormisuolaa saa? Onko just tolla nimellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mistä tahansa kaupasta saa suolahyllystä. Ja löytyy juurikin tuolla nimellä :)

      Poista
    2. Ei löytyny lidlistä :) kakku on kinuskin keittoa vaille valmis..maistetaan jo tänään mut huomenna sit lisää ;)

      Poista
    3. Löytyy kyllä Lidlistä! Fleur de sel

      Poista
  8. Kokeilin juuri maidottomana ja vehnättömänä :) kerron kun maistellaan :)
    Maistoin normiversiota ja se oli ainakin niin tautista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on!!! <3 Kerrothan sitten, kuinka onnistuit -ton versiossa? :)

      Poista
    2. Hei Pia!
      Kokeilitko maidottomana ja vehnättömänä? Mitä tuotteita käytit ja tuliko hyvä?

      Poista
  9. Voiko maissitärkkelyksen korvata perunajauhoilla?

    VastaaPoista
  10. Uskoisin, että voi, kun laittaa perunajauhon siivilän läpi :)

    VastaaPoista
  11. Voiko kinuskin tehdä kondensoidusta maidosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miksipäs ei, mutta rakenne on silloin erilainen :)

      Poista
  12. Voiko sormisuolaa korvata jollain toisolla suolalla kun meidän kaupoista ei taida löytyä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä rouhitulla merisuolalla, mutta tuota löytyy kyllä useammastakin kaupasta. Myös esim. Pirkka-merkkisenä...

      Poista
  13. Kiitos ohjeesta, heti piti kokeilla, oli ihanaa. Tappelimme viimeisistä muruista miehen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä aivan mielettömän tykätty resepti :) Itseni mukaan lukien...

      Poista
  14. Onko kakun pakko olla yön yli jääkaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään pakko ole, mutta suosittelen kyllä. Maku ja rakenne paranee huomattavasti :)

      Poista
  15. Voisikohan tämän pakastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastetaanko tämä ilman kinuskia vai onnistuuko kinuskin kanssa? Sormisuola toki vasta sitten myöhemmin.

      Poista
    2. Heippa!
      Juuri oikein päättelitkin, että pakastetaan ihan kinuskin kanssa ja sormisuola pinnalle vasta juuri ennen tarjollepanoa 😊

      Poista
  16. Puhuitte että on tosi makeeta?mut jos vähennän täytteestä sokeria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voithan kokeilla, mutta älä vähennä paljoa kuitenkaan. Ainakaan kinuskista :)

      Poista
    2. Sopiikohan piparkakkupohjalla?

      Poista
  17. Oletko käyttänyt mitä tuorejuusttuorejuustoa, niitä kun on niin montaa merkkiä?
    Ja tuota pohjaa mietin glutenittomaksi. Onko digestive olennainen olennainen osa kakun kokonaismakua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Käytän aina maustamatonta Philadelphiaa. Digestivet on ehkä sopivan neutraaleja tämän kakun makuun :)

      Poista
    2. Digestive löytyy gluteenittomana. Prismasta ostin ja hyvää tuli. Kiitos ohjeesta.

      Poista
  18. Pystyyköhän näillä määrillä tekemään 22cm vuokaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyy toki, jos keksimurua nostaa reunoillekin ja pidentää hieman paistoaikaa 😊

      Poista
    2. Okei. Kiitos nopeasta vastauksesta! Taidan tehdä pojan synttäreille ☺️ Vähän kyllä jännittää tuo kinuski, kerran olen kakun päälle keittänyt ja kovaksihan se meni vaikka kuin tein vesilasitestiä ��

      Poista
  19. Kokeile ihmeessä. Tää on niin helppo, ettei tätä voi varmaankaan pilata mitenkään 😊 Keitä vaan sitä kinuskia niin, että se kiehuu kunnolla koko ajan...

    VastaaPoista
  20. Pitääkö olla irtopohjainen vuoka vai kelpaako semmone lasinen korkeilla reunoilla? Mulla on nyt kaikki ainekset, mut en tuohon vuokaan kiinnittänyt huomiota ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu tottakai toki silläkin. Sitä ei vaan saa sitten pois vuoasta 😊

      Poista
  21. Jee, kiitos nopeasta vastauksesta :). Mä aloitan samantien :D

    VastaaPoista
  22. Todella hyvää! Työkaverit ei kykene enää töihin kun ovat niin "nirvanassa" kakun mausta. =D Kahvihuoneesta kuuluu "mmmmmm" "helvetin hyvää" "oijoijoi"... :)
    KIITOS! Ei jäänyt ainoaksi kokeiluksi tama resepti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah!! 😂 Mahtavia kommentteja. Tuollaisen palautteen jälkeen voi varmaan viedä jotain toistekin? 😉

      Poista
  23. pystyykö tekemään ilman liivatetta? ystäväni on kasvissyöjä eikä käytä liivatetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Pitikö kommentin tulla tämän reseptin alle? Ko. kakkuunhan ei tulekaan liivatetta laisinkaan 😊

      Poista
  24. Kaverin innoittamana tein tänään, tuli niin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla 😊 Terkkuja ja kiitokset kaverillekin, eiks niin? 😁

      Poista
  25. Mitä luulet, toimisko ohje niin, että tekis siitä enemmän kakkumaisen käyttämällä normaalia irtopohjavuokaa ja tuplaamalla täytteen määrän?

    VastaaPoista
  26. Näin jossakin jonkun tehneen juurikin niin. Luultavasti onnistuu hyvin, kun paistelee hiukka pidempään 😊

    VastaaPoista
  27. Pohja uunissa ja ajattelin laittaa päälle suolapähkinöitä :) tää ei voi olla pahaa.. :P

    VastaaPoista
  28. Uskomaton kakku. Oli niin hyvää, että lähes itkin onnesta syödessäni sitä. Onneksi ihan kaikki vieraat ei tajunnu tarttua tilaisuuteen ja sain monta palaa :D ohjeen linkkasi kakun tuonut ystäväni, jolle taidankin olla ikuisesti kiitollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi...ihana kuulla! Tämä kakku on ehdottomasti myös omassa Top3:ssa 😁

      Poista
  29. No wau, en oo vielä maistanu (paitsi nuollu kinuskia kattilasta), mutta tällä ohjeella taisin jopa minä "jauhopeukalo keskellä kämmentä" onnistua ❤ Tein ensin täytekakkupohjan joka löytyy roskiksesta, mutta TÄMÄ onnistui. Kiitos erinomaisen hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa. Tulee aina niiiin hyvä mieli teidän onnistumisista! 😊👌 Odotapa vaan, kun saat maistaa...on herkkua 😍

      Poista
  30. Tämä on kyllä piirakoitten taivas eliittiä.Toinen kerta viikon sisään ja ens viikolla teen hääpöytään ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäät ❤ Kyllä tämä taitaa olla omassa Top3:ssa myöskin 😁

      Poista
  31. Jos leivon torstaina illalla kakut lauantain juhliin niin laitanko ne pakkaseen vai säilyvätkö hyvänä jääkaapissa? :)

    VastaaPoista
  32. Laita vain jääkaappiin. Maku vaan paranee, kunhan saavat rauhassa "tekeytyä". Ripoittele kuitenkin suola vasta juuri ennen tarjoilua 😊

    VastaaPoista
  33. Onko pohjan esipaisto välttämätöntä? Tein ja oli muuten herkkua, mutta pohja aavistuksen kitkerä. Ikäänkuin maistuis palaneelle. Ei kyl näytä siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ikävä kyllä osaa tuohon vastata. Olen aina tehnyt sen noin, niin kuin alkuperäisessä ohjeessa on neuvottu. Itselläni pohja on kyllä ollut joka kerta hyvänmakuinen 🤔 Jos kokeilet joskus paistamatta, ole kiltti ja käy kertomassa, että kuinka onnistuit...❤

      Poista
  34. Voikohan kakkua pakastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pakastaa, mutta suola pintaan vasta ennen tarjoilua 😊

      Poista
  35. Voiko tätä pakastaa? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mutta ilman suolaa 😊 Ripoittele vasta tarjolle laitettaessa...

      Poista
    2. Osaatko sanoa kärsiikö maku pakastettaessa? Mietin voisiko tehdä juhliin etukäteen.

      Poista
    3. Hei! Minulle ei jostain syystä tule ilmoituksia jätetyistä kommenteistq ja huomasin kysymyksesi vasta nyt. Maku, eikä rakenne kärsi pakastaessa laisinkaan. Säilyy pakastimessa 3kk. ☺️

      Poista
  36. Tsiisus kun tuli hyvää! Tein tosin ilman sormisuolaa kun mökillä ei sitä ollut mutta hyvää oli ilmankin. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit 😊 Ja olepa hyvä vaan, vaikkei ohje alunperin minun olekaan...

      Poista
  37. Voiko käyttää valmista kinuski kastiketta? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaksi tiedä, kun en ole kokeillut, mutta epäilisin, että se ei jähmety riittävästi pinnalle...😔

      Poista
  38. Juhuu, leivoin näitä ylioppilasjuhliini keväällä! Oli sen verran hyvvää, että pakko tehdä vielä kesän loppumisen kunniaksikin.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi herkkua! Ja tuodeiden vadelmien/ mansikoiden kanssa vieläkin herkumpaa 😍 Kiva, että sinäkin tykkäsit...

      Poista
  39. Hei, voinkohan tehä tämän normaalin piirakkavuokaa, vai tuskin on väliä? :D

    VastaaPoista
  40. Blogisi on täynnä ihania ohjeita ���� Voisikohan tätä tehdä pellillisen, kun tarvitsee enemmän, vai kannattaako tehdä kaksi kertaa irtopohjavuokaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ❤ Kannattaa tehdä mieluummin kaksi pienempää, jos mahdollista. Pysyy tarjoillessa siistimmän näköisenä 😊

      Poista
  41. Kiitos nopeasta vastauksesta ❤

    VastaaPoista
  42. Mä kokeilin kakkua ja on aivan mielettömän hyvää. Mä lisäsin kakun päälle tuoreita vadelmia ja hieman raikasti kakkua ja pysty syömään isomman palan��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla 😊 Olen itse samaa mieltä- vadelmien kanssa parasta!

      Poista
  43. Onpa hassu juttu: paistoin kakkua melkein tunnin, ennen kuin keskustastakin alkoi kiilto hävitä. Mutta kun ei pohja tuntunut kypsyvän liikaa tai tummuvan, niin annoin olla. Tosin mun uuni ei ole ihan yhtä tehokas kuin edellinen, vaikka uudehko onkin. Taitaa asteet hieman hämätä, miksi yleensä laitan hieman yli. Nytkin 165 astetta. Nyt jäähtymässä, katsotaan, miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ohhoh. Toivotaan, ettei ole palanut pohjasta. Kakku jääkin hieman löysähköksi kyllä ja hyytyy lisää jäähtyessään. Pidetään peukkuja, että kuitenkin onnistuit 👍

      Poista
    2. Ei palanut :) Ja erinomaiselle näyttää. Huomenna maistellaan. En kyllä ymmärrä: kinuskiakin keittelin 50 min ennen kuin se alkoi hyytyä. Mutta pieni kastikekasari, olisi varmaan pitänyt olla laakeampi pohja kattilassa.

      Poista
    3. Huh! Nyt on kyllä kakun teko vastustellut sulla sen verran paljon, että on pakko olla hyvää!! 😁

      Poista
    4. Hyvää on, enhän sitten malttanut olla illalla maistamatta palasta. Mutta tod.näk. tuo pitkä paistoaika vei kyllä hieman mehevyyttä täytteestä, seuraavalla kerralla en kyllä seuraa mitään kiillon häviämistä, vaan ainoastaan täytteen hyytymistä.

      Poista
    5. No voi itku. Kakku kuuluu olla kyllä kostean mehevä. Tuoreet vadelmat sopivat mehevöittämään kakkua vielä hiukka lisää. Ensi kerralla sitten 😘

      Poista
  44. Ihanan suussa sulava kakku. Tästä tulee kestosuosikki! Kiitos paljon reseptistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla- vaikkakin tämä on tainnut nousta "muutaman muunkin" suosikiksi 😀

      Poista
  45. Voiskohan tuorejuuston tilalla kokeilla rahkaa?

    VastaaPoista
  46. Hei! Pystyisiköhän tällä ohjeella tekemään pieniä kinuskipiirakoita?

    VastaaPoista
  47. Hei! Pystyisiköhän tällä ohjeella tekemään pieniä kinuskipiirakoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäpä ettei. Paistoaika on vaan huomattavasti lyhyempi 👍

      Poista
  48. Onks kukaan tehnyt tätä normaaliin piirakkavuokaan, siis ei irroitettavaan versioon ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, monikin 😊 Onnistuu yhtä hyvin niinkin. Piirakkaa pitää vaan sitten ottaa vuoasta...

      Poista
  49. Ihana ohje. Kuinka monelle tästä ohjeesta riittää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta. Tämä on todellinen herkku!! 😋 Tästä riittää varmaankin 8-10:lle.

      Poista
  50. Älkää kommentoiko näyttääpä herkulliselta.Näitä herkkuja on kannattavaa leipoa,jos kommentit ovat leipojien kommenttia esim.oli hyvää ja kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  51. Kolmas kerta. Riittää "kahdelle". Kinuskin teen kondensoidusta maidosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että maistuu sielläkin! Pitäisi tehdä kyllä taas itsekin 😋

      Poista
  52. Oli mennyt maustamaton tuorejuusto vanhaksi. Laitoin appelsiinia ja lakkaa (ei ollut kahta samaa) uunista tuli voimakas lakan tuoksu. No,huomenna tietää oliko hitti vai huti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups 😁 No, lakka ja kinuski sopivat ainakin hyvin yhteen..

      Poista
  53. Aivan mahtavan hyvää ja niin helppo tehdä gluteenittomana tuolla keksipohjalla. Tescon gluteenittomat digestivet (sisältää kauraa) sopivat tähän tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, että onnistuit 😊 Tämä kakku on kyllä herkkujen herkku!

      Poista
  54. Hei! Olen tehnyt tätä kakkua monet kerrat, mutta nyt väkersin salted caramel cheescake leivoksia bebe vuokiin. Hyvin onnistui ja yhtä maukkaita! Nyt piilotan leivokset pakkasen peränurkkaan ,että riittäisi juhannuksen päiväkahville!
    Kaunista kesää! - Maisa-

    VastaaPoista
  55. Tein ohjeella. Mulla vain ei ikään mikään onnistu kerralla. Muuta en muuttanut kuin jätin sitrusmehun allergian vuoksi pois ja käytin muutaman vadelman. Pidin uunissa vähän enemmän aikaa kuin ohjeessa ja silti on aivan löysää keskeltä. Mutta silti hyvää! Täytyy taas harjoitella useampi tekele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi että!! ☹️ Aina harmillista, jos raaka-aineet ja vaiva menevät hukkaan. Piiras kyllä jääkin löysäksi (kuuluu paistettavassa juustokakussa asiaan). Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistut sitten täydellisesti 👌

      Poista
  56. Mä oon tehnyt tätä nyt muutaman kerran ja on niin taivaallisen hyvää. Viime viikonloppuna tuunattiin tätä vielä niin, että laitettiinkin suolapähkinöitä kakun päälle pelkän suolan tilalta ja tästä tuli vielä parempaa kuin ennen. Suosittelen siis kokeilemaan. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oolalaa. Oon kuullut tuon saman niksin joltain muultakin. Täytyypä kokeilla itsekin 😍

      Poista
  57. Ihanaa oli-Kiitos ohjeesta😊😛!

    VastaaPoista
  58. Todella herkullinen ohje! Myös mies söi tätä vaikkei normaalisti makeasta välitä :) Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa!! 👍 Kiva, että kävit jättämässä kommenttia...

      Poista
  59. Tämä pääsee meidän sunnuntain rippijuhlapöytään. Helppo toteuttaa gluteenittomanakin. Teinienkin suosikki, mutta maistuu myös isovanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava tarjottava, joka tosiaan maistuu juhlissa varmasti vauvasta vaariin! Mukavia juhlia 🥂

      Poista
  60. Kiitos reseptistä. Tähän kakkuun rakastuivat henkilöt, jotka eivät normaalisti tykkää juustokakuista ollenkaan. Ihan superrrihana kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu 👌 Kyllä tästä monen herkkua on tullut...

      Poista
  61. Minulla olisi 26 cm irtopohjavuoka ja ajattelin tehdä siihen tämän kakun 1,5 kertaisena. Ei haittaa jos jää matalaksi mutta tuossa 26 cm vuoassa sopivasti kansi niin siksi siihen. Mitä veikkaat paistoajasta? On siis täytettä enemmän mutta isompaan vuokaan ni olisikohan suunnilleen sama paistoaika? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Uskoisin paistoajan olevan aikalailla sama. Voithan "varmuudeksi" paistaa vaikka 5 minuuttia enemmän. Tämä herkku siitä tuskin kärsii 😊

      Poista
  62. Todella hyvä setti!

    VastaaPoista
  63. mitä tuorejuustoa käytit?

    VastaaPoista
  64. Voi ei, epäonnistuin jotenkin kinuskissa, vaikka tein mielestäni ohjeen mukaan. Kinuskia tuli tosi vähän ja täyte kuultaa läpi. Laitoin nyt kakun jääkaappiin, mutta uskaltaisiko siihen tehdä illalla uuden kinuskikerroksen päälle ja antaa olla yön yli jääkaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi. Lisää vain toinen kerros, mutta keitä hieman isommalla teholla 👌😊

      Poista
  65. Heippa! Teen kakun 18cm irtopohjavuokaan. Onko 18cm vuokaan ainemäärät puolet tässä käytetyistä ainemääristä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! En valitettavasti ole tätä sen kokoisena koskaan tehnyt, mutta luulisin riittävän 🤔

      Poista
  66. Vuokien muunnostaulukon mukaan 24cm -> 18cm muunnettuna kertoin on 0,56 ja näin ollen esim. tuorejuuston määrä olisi 224g. Uskotko tällä 24g olevan esim. merkitystä kakun kokoon, ettei jäisi ihan littanaksi? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just! Sitten anna mennä vaan 😂 Ei varmasti vaikuta.

      Poista
  67. Ajattelin tehä tätä juhannusherkuksi. :) Mulla on 24cm irtopohjavuoka, joka on noin 5cm korkea. Kuinka korkeaa vuokaa nää oot käyttäny tälle reseptille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän teen 24cm:n vuokaan myös, mutta 5cm:n korkeus saattaapi olla tälle hieman matala 🤔

      Poista
    2. Ihan paras lomaltapaluukakku töihin vuodesta toiseen! Onnistuu tällaselta tumpeloleipuriltakin, kun on jopa vatkausajat mainittuna. Helppo muuttaa gluteenittomaksi. Kiitos taas tänäkin vuonna reseptistä, huomenna kollegoille herkkua pöytään 👍🏻😍

      Poista
    3. Mahtavaa. Toivottavasti maistui 😊 Tämä on mielestäni parasta hieman vielä jäisenä, tuoreilla marjoilla tuunattuna 😋

      Poista
  68. Leivon harvakseltaan, mutta tämä on ollut jo useamman vuoden luottoresepti talviaikaan kun tarvitsen juhlapöytään kakkua. Kinuskin päälle laitan pakkasesta itse poimittuja karpaloita, sopii todella hyvin taittamaan makeaa kinuskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karpalo ja kinuski ovat mahtava makupari, joten toimii tosiaan tässäkin varmasti upeasti 👌

      Poista