lauantai 31. maaliskuuta 2018

Hyydytetty savulohikakku


Tänään juhlittiin perheen kesken syntymäpäiviäni. Tein suolaiseksi tarjottavaksi TÄMÄN savulohikakun (pienillä muutoksilla), joka on yksi blogini suosituimmista resepteistä. Eikä syyttä. Tälläkin kertaa kakku hupeni pöydästä yhdeltä istumalta- tämä kakku todella vie kielen mennessään! 😋


Pohja: 
300g Realia
120g voita

Täyte: 
5dl vispikermaa
200g kylmäsavulohituorejuustoa
200g katkarapurapu-tuorejuustoa
300g kylmäsavulohta
2 punasipulia
tilliä ja ruohosipulia
loraus sinappia
sitruunapippuria, maun mukaan
4 liivatetta
1 sitruunan mehu


1. Hienonna leivät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sulata voi. Sekoita leipä ja voisula keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle. Laita vuoka kylmään siksi aikaa kun teet täytteen.

2. Laita liivatteet kylmään veteen. Pilko lohi ja sipuli pieneksi kuutioksi, sekä hienonna tilli, sekä persilja. Vaahdota kerma ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Lisää sekaan tuorejuustot, kylmäsavulohi, punasipuli, ruohosipulisilppu ja tilli.  Sekoita tasaiseksi. 
 
3. Kiehauta sitruunamehu kattilassa ja lisää siihen liotetut, puristellut liivatteet. Valuta liivateneste täytteen joukkoon ja sekoita se tasaiseksi.
Kaada seos pohjan päälle ja laita kylmään odottamaan yön yli, tai vähintään viideksi tunniksi.

4. Koristele kakku esim. sitruunalla, kylmäsavulohella ja vaikkapa vuonankaalilla.

8 kommenttia:

  1. Paljon Onnea synttärinä, ja mukavaa Pääsiäisviikonloppua. Herkullinen kakku, hyvä vaihtoehto suolaiseksi tarjottavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukavaa pääsiäisen aikaa sinullekin 😊 Tämä kakku on kyllä herkku!!

      Poista
  2. No entä jos ei voi käyttää sitruunaa, voiko liivatteen sekoittaa kalaliemeen

    VastaaPoista
  3. kuinkahan monelle hlö tää suurinpiirtein voisi riittää? :)

    VastaaPoista