sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Piimäpannacotta, paahdettua valkosuklaata ja mansikkacoulista

 

 Helppojen ja herkullisten jälkiruokien reseptejä ei ole koskaan liikaa, vai mitä? Tein meille sunnuntaiksi hieman paremman aterian, jonka kruunasi tämä valloittavan raikas, hieman kesäinenkin mansikkacouliksella aateloitu piimäpannacotta. Aika puhtaaksi tuli nuoltua kulhojen pohjat- niin herkullista tämä oli 😋

 

(6 annosta)

175g maitoa
115g sokeria
1 vaniljatanko
 
3,5 liivatelehteä
125g maitoa
250g piimää
250g kermaa

1. Kiehauta maito ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko. Peitä kattila kannella ja anna infusoitua puoli tuntia.

2. Laita liivatteet likoamaan. Puristele ne 7 minuutin päästä kuiviksi ja lisää maito-kermaseokseen. Poista vaniljatanko ja lisää joukkoon loput maidot, piimä, sekä kerma. Sekoita varoen ja kaada annosmaljoihin. Laita hyytymään jääkaappiin vähintään 3-4 tunniksi.

Mansikkacoulis:
5dl pakastemansikkaa
1 sitruunan, tai 2 limen mehu
0,5dl sokeria

1. Kuumenna mansikat ja sokeri keskenään kattilassa kiehuvaksi. Mausta sitruunan, tai limen mehulla ja "poraa" sauvasekoittimella kastikkeeksi. Paseeraa coulis halutessasi.

Paahdettu valkosuklaa:
1 levy Pandan valkosuklaata

1. Pilko suklaa paloiksi uunipellille, leivinpaperin päälle. Paahda suklaata 175 asteessa 5-6 minuuttia, mutta ole varovainen-suklaa palaa hetkessä! Anna suklaan sitten jäähtyä ja rouhi veitselle muruiksi, pannacottan pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti