keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Maukas vuokaleipä


Appiukollani on tapana sanoa, että " Siisti talo. Ei leivänmurua." Kaapista oli siis leipä loppu, joten oli tehtävä itse. Tästä tuli todella herkullinen! Aion tehdä jatkossakin tätä leipää ja välttää sämpylän pyörittelyn. Vaihtelee vain eri siemeniä sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään. Mikäpä sen parempaa, kuin lämmin leipä, kera pienen sipaisun voita? :p

5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 dl kauraleseitä/ tai hiutaleita
1 dl ruisjauhoja
1 rkl siirappia
2 tl suolaa
1,5dl auringonkukansiemeniä (tai muita siemeniä)
6-7 dl vehnäjauhoja
rasvaa, tai vuokasprayta vuoan voiteluun

1.Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpöisemmäksi. Sekoita veteen kuivahiiva, leseet, ruisjauhot, siirappi ja suola.
Peitä kulho liinalla ja anna tekeytyä n. puoli tuntia.

2. Lisää taikinaan vehnäjauhot vähitellen. Vaivaa taikinaa yleiskoneella (tai käsin) voimakkaasti, niin kauan, että muodostuu hyvä sitko.
Taikinan tulisi jäädä melko löysäksi. Peitä kulho taas liinalla ja anna kohota puoli tuntia.

3. Laita uuni lämpenemään 250-asteeseen. Voitele vuoka ja nostele kohonnut taikina siihen. Anna kohota peitettynä vielä noin 15 minuuttia. Voit voidella leivän maidolla ja ripotella päälle siemeniä ennen uuniin laittoa.
Laita leipä uuniin ja paista 30 minuuttia. Kun leivän pinta on kauniin ruskea, voit suojata pinnan foliolla, ettei leipä tummu liikaa. Itse peittelin puoli välissä paistoa.

4. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista. Jos haluat leivästä pehmeän, laita se liinan sisään jäähtymään.

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvän makuinen leipä, tein eka kerran. Mies tykkäsi myös kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! ☀️ Kiitos, kun kävit jättämässä kommentin.

      Poista