sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Appelsiini-juustokakut ja arvonta!


Ohhoh! Tänään se tapahtui. Olette vierailleet blogissani jo 100 000 kertaa, alle 11 kuukaudessa. Wau! Kiitos siitä teille, ihanaiset :) Tänään on postaukseni, nro 273. vuoro, eli appelsiini-juustokakut.

Sen kunniaksi pistetään pieni arvonta pystyyn. Arvon 31.7. leivonta-aiheisen yllätyspaketin, joten muistathan jättää alle myös s-postiosoitteesi.

Kommentoi alle, millaisia ohjeita ja reseptejä kaipailisit. Yritän toteuttaa niitä jossakin aikataulussa. Ensi kuussa tosin palailen töihin, joten ehkäpä tahti hieman rauhoittuu, pakon sanelemana. Onnea arvontaan, murut!

Appelsiini-juustokakut (kakku)

1 pötkö Dominoita
40 g voita sulatettuna

Täyte:
1 prk appelsiinituorejuustoa
2 kananmunaa
1 tl vaniliinisokeria
2 rkl sokeria
appelsiinimarmeladia

1. Murustele Dominot ja sekoita ne voisulan kanssa. Painele keksi-voimuru muottien pohjalle (tai pienen vuoan).

2. Sekoita tuorejuusto, sokerit ja kananmunat sekaisin.

3. Lusikoi murupohjan päälle hieman paistonkestävää appelsiinimarmeladia ja kaada sen päälle tuorejuustoseosta.

4. Paista uunissa 150 asteessa n. 35 min. Koristele haluamallasi tavalla. Itse laitoin appelsiinin paloja ja päälle hyytelösokerista kiilteen :)  Tarjoa vaniljajäätelöä kaveriksi...nami...

46 kommenttia:

  1. Nam kuulostaa hyvältä! Kaikki suklaata sisältävä kiinnostaa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Täällä on näitä ohjeita vaikka millä mitalla :) toistaan hienompia :) yksi mitä tälläsenä hätä housuna tahtoisin olisi oikein helppoja ja nopeita joihin ei tarvitsisi montaa eri ainetta ja ettei tarvitsisi niin väkertää kun ei oo yhtään sellaista väkertäjän piirrettä mussa yhtään ���� T.Johanna työkaveri ;)

    VastaaPoista
  4. Täällä on jo vaikka ja mitä :-) Mun suuria mielenkiinnon kohteita on tällä hetkellä leipä ja makeiset :-) Tosin suolaiset piirakat on kans ihania :-) T. Eija
    eija.raatikainenkauppi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Moniallergiselle sopivat reseptit kiinnostavat. Meidän pienen aarteen allergialistalla kun on maito, kananmuna, vehnä, ohra, ruis, kaura, maissi ja soija...

    Mukana arvonnassa! :)
    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Jotain kivaa salmiakista, vaikkei se sun suosikkeihin kuulukaan ;)
    t. Tarja Nurminen fb-kokeista ;)

    VastaaPoista
  7. Taivaallinen ja täydellinen croisantti ohje on vielä itsellä hakusessa, joten semmoinen olisi toivelistalla :D Toki erilaiset ja sinun luovuudellasi uudistetut aamupalaan liittyvät leipomiset kiinnostaisivat myös :)

    mirkku.flekander@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. kausimakuja eli jotakin marjaohjeita kesällä,omena syksyllä jne. Jotakin pientä,nopeaa ja helppoa :) merjap77@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Sinulla on kiva blogi, ja mukava kun jaksat päivitellä reseptejä muillekin testailtavaksi. Toivoisin aina gluteenittomia ohjeita, sekä kesän makuihin sopivia raikkaita marja ja hedelmäleivonnaisia. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Churroja ja paksua kaakaota tekisi mieli.

    VastaaPoista
  11. Voileipäkakkuja kesän juhliin

    vaatehuttuja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Suolaisia helppoja- ja nopeatekoisia leivonnaisia.

    VastaaPoista
  13. Sulla on niin paljon erilaisia ohjeita, mutta ehkä esim. mustikoista tehtyjä erilaisia leivonnaisia, kun se perinteinen mustikkapiirakka on jo moneen kertaan maisteltu.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa! Monipuolinen blogi sulla,enpä osaa toivoa mitää erityistä reseptiä 😊 titantupa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Komppaan Titaa, tosi monipuolinen blogi sulla. Mutta suolaiset ohjeet kiinnostaa aina enempi! ☺
    nanne1984@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kaikenlaiset ohjeet suolaisista makeisiin ovat sinulta tervetulleita!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Pieniä suolaisia leivonnaisia :)
    m.e.kinnunen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Jotain nopeita ja helppoja herkkuja, toki kaikki on kivoja :)
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  20. Sullahan on täällä jo vaikka mitä ihania ohjeita :) Croissantin reseptiä minäkin kaipailen.
    nelliina(at)yahoo.com

    VastaaPoista
  21. Pieniä suolaisia suupaloja :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Hieno juttu Kakkuviikari, onnittelut! :) Täällä on niin monipuolisesti kaikenlaisia reseptejä, että samalla linjalla kun jatkat, niin hyvä! :)

    marenkiamarenkia@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Tykkään leipomisesta. Kaikenlaiset leivontaohjeet tervetulleita.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea upeasta blogista! Onkohan enää mitään toivottavaa...

    VastaaPoista
  25. Vaikeaa on mitään erityistä osata toivoa, ehkäpä blogisi sokeri ja suola on juuri se monipuolisuus mikä pääsee aina silloin tällöin yllättämään lukijaansa. Jaa, hei sittenkin; ohjeita joihin voi käyttää marenkia tavalla tai toisella.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  26. Jotain helppoja reseptejä kaipailisin - tuntuu, että aina epäonnistun tekeleissäni =D.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Jotain helppoja reseptejä kaipailisin - tuntuu, että aina epäonnistun tekeleissäni =D.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. hyvä blogi, hyviä ohjeita. Monia on tullut testattu. Jos jotain pitää kaivata niin eri kausien marjoista jälkiruokia.
    smatila88@outlook.com

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Just näitä. Normiaineet, normivekotimet, ei konstailuja. :D

    leenavirta@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Italialainen täyteleipä on ollut suosikki siittä asti kun sitä kokeilin! Perheen suosikiksi tullut! Suolaisia reseptejä lisää! 😊
    salme.sigman@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Kaunis blogi sinulla. Suklaareseptejä olisi kiva saada :)
    kakkumonsterinkakut1@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Moikkis! Kaipailen jauhottomia :) ohjeita... jos sellaisia onkaan....kakkuja...
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Kaikki kelpaa!
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  35. Mä haluaisin täydellisen suklaamoussen ohjeen =) Mutta ihania ohjeita löytyy sun sivuilta jo paljon =) sari.heinonen@huoneistokeskus.fi

    VastaaPoista
  36. Täältä löytyy jo kaikkea ihanaa! Herkullisia ohjeita, hienojen kuvien kera, kiitos :) tarja.helaakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Salmiakki/Suklaa tai niiden yhdistelmiä! :) vaisanenlaura95@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Joku uusi juustokakun ohje olisi kiva :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mulla on kaksi harrastusta ja leipominen on toinen niistä. olen avoin kaikille, niin suolaisille kuin makeillekkin herkuille. marjo.j.sillanpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Appelsiini raikastaa suklaan erittäin hyvin.

    karstafarao@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Raakakakut kiinnostaisivat minua.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Eipä ihme, että kävijöiden määrä on aika huikea, kiva blogi sinulla. Minun makuuni ei voi koskaan olla liikaa tarjolla sitruunaisia ohjeita.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  43. Juustokakkureseptejä, ja ylipäätänsä jälkiruokaresepteja :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Sun blogisi on varsin kattava,joten mitään erityistä en kaipaa. Kausi leivonnaiset ovat hienosti mukana.
    Pirjo.tynipi@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana blogi!
    resku95@hotmail.com

    VastaaPoista