torstai 14. huhtikuuta 2016

Mansikkarahkakakku



Tänään sain taas hyvän syyn leipoa, sillä pienin tyttäremme täyttää 2-vuotta. Näin kaupassa mahtavan näköisiä mansikoita, joista oli tottakai päästävä tekemään jotakin. Tein alle piiloon hyydykekakun pakastemansikoista ja mansikkarahkasta. Reunat koristelin kierrevohveleilla ja päälle aimo kasa mansikoita. Tämä kakku maistui ihanan raikkaalta- kesältä :)

Pohja:
175 g kaurakeksejä
50 g voita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
2 prk Valion maustettua mansikkarahkaa
2 dl soseutettua pakastemansikkaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
6 liivatetta

Reunoille:
valkosuklaata
kierrevohveleita

Päälle:
tuoreita mansikoita

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.20cm.) pohjalle.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja laita liivatteet likoamaan. Lisää kerman sekaan mansikkarahka, sokerit ja sekoita. Soseuta pakastemansikat ja lisää täytteen joukkoon. Tarkista maku.

3. Kuumenna kattilassa tilkka vettä. Lisää kiehuvaan veteen liotetut, puristellut liivatteet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen sekaan, samalla vatkaten. Kaada massa sitten keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia, mieluiten yön yli.

4. Irroita kakku vuoasta. Sulata valkosuklaa vesihauteessa, tai mikrossa. Sivele sulaa suklaata kierrevohvelin toiselle puolelle ja "liimaa" vohveleita näin, kakun reunaan, koko kakun ympäri. Pilko kasa mansikoita kakun keskelle. Halutessasi voit koristella kakun vielä koristenauhalla.



2 kommenttia:

  1. Mansikoiden makean tuoksun voisi melkein haistaa, niin keväinen kakku.
    Leivontaintoa on riittänyt tasaisesti koko talven, näin perjantaina on hyvä syy leipoa, kun lapset tulevat käymään kotona. Tänään taitaa olla pizzapäivä. Mukavia leivontahetkiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi! :) Lapsille onkin mukava leipoa, olivatpa he sitten isoja tai pieniä...ja se lämmin pulla...noh, onhan se niin hyvää, että maistuu äidillekin. Mukavia leivontahetkiä ja hyvää kesän odotusta sinullekin! :)

      Poista