keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kinuski-puolukkapiirakka


Joka keväinen pakastimen-inventaario inspiroi tekemään minut tämän piirakan. Ajattelin kehitellä kinuskista ja puolukasta murupiirakan, mutta kohdalleni osui oikeastaan melkein valmis, juurikin tarkoituksiini sopiva piirakka täältä. Muokkasin ohjetta hieman ja tästä tulikin ihan mie-let-tö-män ihana piirakka- ainakin omaan suuhuni sopiva. Jos sinulla on myös ylitarjontaa puolukoista (tai muuten vaan pidät puolukasta), suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Jäätelöpallo vielä kaveriksi kylkeen 😍


n. 20 x 30 cm korkealaitaiseen vuokaan

Muruseos:
150 g voita
0,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl neljän viljan hiutaleita
1 rkl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

Täyte (itse käytin kaupan valmista kinuskikastiketta):
2.5 dl kuohukermaa
2.5 dl fariinisokeria
1 rkl vehnäjauhoja

3dl puolukoita

1. Tee muruseos sulattamalla rasva ja lisäämällä joukkoon loput aineet. Sekoita murumaiseksi seokseksi. Kaada n. 2/3 muruseoksesta leivinpaperilla peitettyyn vuokaan ja painele pohjalle. Esipaista pohjaa n. 10 minuuttia 180 asteessa.

2. Tee tällä välin kinuskikastike, jos et käytä valmista. Sekoita kuohukerma ja fariinisokeri kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele n. 3 minuuttia miedolla lämmöllä. Vatkaa joukkoon vehnäjauhot siivilän läpi (vaikka käsivispilällä sekoittaen) ja anna kiehua kevyesti vielä 2 minuuttia. Ota kinuski pois levyltä. Kinuskikastike on tässä vaiheessa vielä aika lirua, mutta se kiinteytyy uunissa herkullisen tahmeaksi kastikkeeksi.

3. Kaada yli puolet kinuskikastikkeesta esipaistetun pohjan päälle. Ripoittele pinnalle puolukat.

4. Ripottele päälle vielä loput muruseoksesta. Kinuskia jää hieman yli. Sen voi tarjota valmiin piirakan päällä.

5. Paista piirakkaa vielä n. 30 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista. 

4 kommenttia:

  1. Mikä onkaan parempaa kuin kinuski..? :) Tätä piirakkaa täytyy kyllä kokeilla. Puolukoita löytyy pakastimesta. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Tämä on kaiken lisäksi super nopea ja helppo valmistaa 😊

      Poista
  2. Kinuski ja puolukka on ehkä parhaimmista makupareista. Lakun ja vadelman jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...oma lempparini on omena ja kaneli, mutta kyllä nuo kaikki muutkin (ikävä kyllä!) hyvin uppoaa 😁

      Poista