tiistai 6. maaliskuuta 2018

Perunaleivokset


Minulla sattui olemaan ylimääräisenä yksi hajonnut kakkupohja, niin päätin kokeilla tehdä itse perunaleivoksia. Nämä ovat leivonnainen, joihin leipomoissa käytetään esimerkiksi kakun kantit ja  hajonneet macarons-kuoret. Tätä voi halutessaan maustaa myös rommi,- tai punssiaromilla. Itse lorautin joukkoon ihan aitoa punssia tilkan 😋

3 munan kakkupohja
5 Digestiveä hienonnettuna
1 pötkö (150g) mantelimassaa
3dl vettä 
1dl kaakaojauhetta
1dl sokeria
punssi-/rommiaromia 

kaakaojauhetta
sokeria

1. Hienonna kakkupohja yleiskoneen kulhoon. Murenna sekaan mantelimassa ja lisää joukkoon hienonnetut keksinmurut. Vaivaa koukulla sekaisin.
2. Lisää kattilaan vesi, kaakaojauhe, sekä sokeri. Keitä kaakaoksi ja lisää taikinakulhoon vähän kerrallaan. Seokseksta pitää tulla paksuhkoa taikinaa (kaakaota saattaa jäädä hieman). Maista ja mausta punssi-/rommiaromilla. Sekoita tasaiseksi, ruskeaksi massaksi.

3. Vaivaa taikina pötköksi ja jaa kymmeneen osaan. Sekoita kaakaojauhetta ja sokeria ruokalautaselle reilusti. Pyöritä perunan muotoisiksi palloiksi ja vieritä palloa kaakao-sokeriseoksessa niin, että jokainen kohta osuu vain kerran seokseen. Jos pyörität reilummin, niin sokeri irtoaa pinnasta ja pintaan jää vain kaakaojauhetta. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

  1. Mä maistoin ekan kerran perunaleivoksia ihan vasta lähivuosina. Oon ollut tosi skeptinen niitä kohtaan :D Mutta ihan turhaan, nehän olikin ihania ♥ Ja niin on varmasti nämä sinunkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täytyy kyllä sanoa, että olen mä tosi "pahojakin" maistanut, mutta onneksi on näitä hyviäkin 😋 Moni varmaan luulee, että nämä sisältävät oikeaa perunaa ja siksi vieroksuvat...

      Poista