sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Sitruuna-lime juustokakku


Teki mieli jotain tosi raikasta. Sitruna ja lime tuovat jotenkin mieleen kevään, niin päätin tehdä tätä ihanan raikasta sitruuna-limejuustokakkua. Kakkua voisi syödä useammankin palan, sillä tämä ei ole mitään äklömakeaa! Makeutta ja sitruksen makua voit itse säädellä ja maistella. Sitruunan maku tosin hieman voimistuu kakun tekeytyessä 😀

Pohja:
200g Digestivejä
70g voita

Täyte:
1l vispikermaa
250g maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa 
2 limen raastettu kuori
2 limen mehu
1 sitruunan kuori raastettuna
1,5 sitruunan mehu
2tl vaniljasokeria
1dl sokeria
11 liivatetta
tilkka vettä (3rkl)

Kiille:
1 limen raastettu kuori
2 limen puristettu mehu
2 sitruunan puristettu mehu
1,5dl vettä
1dl sokeria
vihreää elintarvikeväriä
3 liivatetta

Koristeluun esim.:
limeä
pensasmustikoita
rosmariinia
suklaapalloja rouhittuna

1. Hienonna keksit ja sekoita ne voisulan kanssa keskenään. Painele seos sitten leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halk.24cm) pohjalle tiiviisti. Suihkauta vuoan reunoille kevyesti vuokasprayta.

2. Laita täytteen liivatteet likomaan. Vatkaa kerma ja tuorejuusto keskenään löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon limen ja sitruunan raastettu kuori, sekä puristettu mehu. Mausta sokereilla makusi mukaan (itse tein täytteestä makeamman ja kiilteen jätin hieman kirpsakaksi). Kiehauta kattilassa tilkka vettä ja lisää joukkoon liotetut, puritellut liivatteet. Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Huom! Mitä löysempi massa, sen sileämmät reunat saat kakkuun!

3. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 1-2 tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

4. Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Raasta limen kuori kakun pinnalle ja purista limen ja sitruunan mehut kuppiin. Keitä kattilassa sitten vesi ja sokeri kiehuvaksi. Lisää liotetut ja puristellut liivatteet joukkoon. Lisää sitruunan ja limen mehut. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada kakun pinnalle varovasti, lusikkaa apuna käyttäen. Anna hyytyä vielä vähintään 3 tuntia jääkaapissa. ''

5. Irroita kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.
 

9 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Hyvin sopii sininen tuon limenvihreän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Ja aika yllättävän hyvin sopivat kyllä keskenään..

      Poista
  2. Aivan ihanan näköinen kakku❤ osaatko sanoa kuinka monelle tämä ohje riittäisi suunnilleen? -Jonna

    VastaaPoista
  3. Upean näköinen kakku, ensi viikolla testataan. Mikä on tuo vihreä "heinä" koristeena 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa 😊 Se on rosmariinia. Ainoita yrttejä, jotka kestävät freshinä pidempään 😊

      Poista
  4. Hei, tuleeko vatkaamatonta vispikermaa tosiaan 1 litra?

    VastaaPoista