keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tuulihatut


Tuulihattujen valmistus on mielenkiintoista hommaa. Jos vain malttaa tehdä ohjeen mukaan, nämä kyllä onnistuvat. Lopputuloksesta ei silti tiedä koskaan. Nämä muuttuvat uunissa vaikka minkä näköisiksi. Ja takuulla ei saa kahta samanlaista, vaikka miten olisi samanlailla pursotellut  :)

(n.30kpl)

Taikina:

3dl vettä
100g voita
2dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

1. Kiehauta vesi ja rasva kattilassa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. 
2.  Sekoita hyvin ja keitä kunnes taikina irtoaa kattilan reunoilta. Nosta kattila liedeltä ja anna taikinan jäähtyä. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan samalla sähkövatkaimella vatkaten.
3. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota pieniä nokareita leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kypsennä uunin keskiosassa 200 asteessa noin 25 minuuttia.  Älä avaa uuniluukkua paistamisen alkuvaiheessa!
4.Täytä jäähtyneet tuulihatut (itse tein kylmäsavulohitäytteen...alla ohje)

Suolainen täyte:

1rs Créme Bonjour Savulohi ja piparjuuri
150g kylmäsavulohta 
1 punasipuli
puoli nippua tilliä 

1. Notkista tuorejuusto ja lisää pieneksi hienonnettu kylmäsavulohi.
2. Lisää pieneksi hienonnettu punasipuli, sekä silputtu tilli ja sekoita.
3. Täytä tuulihatut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti