tiistai 23. elokuuta 2016

Daim-piirakka


Daim, oikeastaan muodossa missä tahansa, on mielestäni ihan älyttömän hyvää. Tällä kertaa tein pellillisen tällaista makeaa piirakkaa, josta riittää isollekin porukalle- siis vaikkapa tupaantuliaisiin, tai vaatekutsuille tms.. reseptin olen ottanut joskus jostakin netin syövereistä. Tuoreet vadelmat koristeena tuovat myös pientä kirpsakkuutta mukaan. Helppo ja nopea tekoinenkin tämä on!

Tervetuloa tykkäilmään Kakkuviikarista myös Facebookiin ja Instagramiin :)

Pohja:
2,5dl maitoa
200g voita
100g suklaata
3rkl kaakaojauhetta.

5dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
3tl leivinjauhetta
1tl suolaa.

4 kananmunaa

Kuorrute:
100g voita
4 rlk maitoa
2rkl kaakaojauhetta ja sen verran tomusokeria, että seos paksuuntuu.

1. Sekoita maito, paloiteltu voi, paloiteltu suklaa ja kaakaojauhe kattilaan. Kiehauta ja sekoita. Anna jäähtyä hieman.

2. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää sitten seos kattilasta joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää sitten kananmunat yksitellen, samalla kovasti vatkaten.

3. Kaada taikina uunipellille, jossa on leivinpaperi. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes pohja on kypsä (kokeile tikulla keskeltä).

4. Kippaa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ylösalaisin ja poista alla ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä.

5. Kiehauta kattilassa kuorrutteen ainekset ja levitä sitten kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Rouhi pinnalle 3 Daim-patukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti