keskiviikko 31. elokuuta 2016

Lakka-jäätelötorttu


Eräässä Facebookin kokkailuryhmässä muisteltiin kaiholla Valion lakka- jäätelötorttua, jonka valmistus on lopetettu jo, noh, kauan sitten. Muistan itsekin pitäneeni tästä lapsena kovasti, jos sitä joskus sukulaisten luona kyläillessä sai palan. 
Tämähän on siis normaali kääretorttu, jonka sisällä on lakkahilloa ja kermajäätelöä. Ja oi kyllä...tämä maistui edelleen vähintäänkin yhtä hyvältä, kuin lapsena :)

Pohja:
4 kananmunaa
2dl sokeria
2dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta ( tai 1dl vehnäjauhoja ja 1dl perunajauhoja)

Täyte:
n. 1l kermajäätelöä
n. 3dl lakkahilloa


 1. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää jauhot ja sekoita vielä varoen tasaiseksi. Kaada leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa 6-8 min. Kumoa valmis pohja sokeroidun leivinpaperin päälle työtasolle. Anna pohjan jäähtyä ja irroita leivinpaperi varovasti.

2.  Levitä pohjan päälle reilusti lakkahilloa. Viipaloi sitten hieman lämmennyt kermajäätelö terävällä veitsellä vajaan 0,5cm:n paloiksi ja asettele ne pohjan päälle, vieri viereen (3x4 palaa). Rullaa torttu sitten samoin, kuin kääretorttu, alla olevan leivinpaperin avulla rullaksi. Laita pakastimeen ainakin tunniksi.

4 kommenttia:

  1. Huomattavasti paremmannäköinen,kuin mun tekemäni :). Juha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, mutta eipä se näkö, vaan se maku. Hyvää on, näyttipä miltä tahansa. Kiitos vaan "vinkistä" ;)

      Poista
  2. Mun mamma teki aina jäätelökääretorttuja kun oltiin lapsia. Ja vitsit ne oli hyviä! Niissä oli yleensä aina mansikkaa ja vaniljajätskiä. Ja päälle kunnon kerros sellaista mielettömän hyvää suklaakreemiä josta tuli pakastuksen jälkeen vieläkin parempaa. Nam! :) Kylläpä herätti muistot pintaan.

    VastaaPoista