perjantai 26. helmikuuta 2016

Orkideakakku



Tein tässä aiemmin viikolla taas orkideakakkua. Tällä kertaa violetin sävyisenä. Sisällä taas vaalea kakkupohja ja mansikkamousse. Pintaan suihkaisin tällä kertaa vielä helmiäis-sprayta, joka sopikin siihen oikein kivasti.


Pohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja

Kostutus:
laimeaa appelsiinimehua

Täyte:
4 dl kuohukermaa
2 prk (à 200g) Valion makea mansikkarahkaa
0,5l pakastemansikoita
1 tl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
7 liivatetta
tilkka mehua
mansikkahilloa 

Voikreemi:

65 g voita
1/2 tl vaniljasokeria
2 dl tomusokeria
1/2 rkl vettä


Päälle:
sokerimassaa ja sokerimassakoristeita

1. Vatkaa pohjan munat ja sokeri kunnolla vaahdoksi (n.6min.). Lisää sitten jauhot varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista n. 50 min. 175 asteessa.

2. Kumoa hieman jäähtynyt kakku alustalle ja anna sen jäähtyä täysin.

3.  Laita liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää sekaan rahkat ja soseutettu pakastemansikka. Mausta vaniljasokerilla ja tavallista sokeria oman makusi mukaan. Kiehauta kattilassa tilkka mehua ja lisää liotetut, puristellut liivatteet. Anna liueta täysin. Kaada liivateseos sitten ohuena nauhana massan sekaan, samalla hiljaa vatkaten.

4. Halkaise pohja kolmeen osaan. Vuoraa vuoka kelmulla ja laita pohjalle yksi levy. Kostuta ja "voitele" mansikkahillolla. Kaada puolet moussesta päälle ja aseta sitten seuraava levy. Kostuta, levitä hilloa ja kaada loput moussesta. Aseta sitten viimeinen levy ja kostuta se kevyesti. Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään 5 tunniksi.

5.  Vatkaa kreemin voi ja tomusokeri yleiskoneella kunnolla vaahdoksi. Mausta vaniljasokerilla ja lisää loppuvaiheessa tilkka kylmää vettä.

6. Kreemaa kakun pinta niin, että pohjaa ei näy mistään. Laita jähmettymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi. Päällystä kakku lopuksi kaulitulla sokerimassalla ja lisää päälle haluamasi koristeet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti